Eräänä lapsuuteni päivänä, alle kouluikäisenä, olin ymmälläni. Ihmettelin, miksi isä rikkoo kahvikuppeja ja lautasia. Minulle oli opetettu, kuten lapsille yleensäkin, että mitään ei saa rikkoa. Nyt kuitenkin astioita rikkoontui paljon. Isä oli oppilaidensa kanssa työn touhussa. Astioita rikottiin hallitusti kankaan sisällä. Pienistä palasista oppilaat tekivät taulun uuden koulutalonsa käytävän seinälle. Taulussa kolme kurkea kurottelee ylöspäin.
Vietin lapsuuteni tuossa koulussa. Asuimme opettajaperheelle tarkoitetussa asunnossa. Muistan vieläkin paljon asioita tuolta ajalta. Kesällä saatiin juosta paljain jaloin heti kun kuulimme käen kukkuvan. Kesäisin iltapesulla käytiin koulun rannassa, isä pesi meidät ja äiti hoiti nukkumaan. Koulun kaksi muuta opettajaa olivat niin mukavia, että sisarusten kanssa karattiin usein heidän luokkiinsa kuuntelemaan kouluradiota, vaikka lähetys tulikin kotonamme olevasta radiosta! Koulun keittäjältä kävimme kysymässä mieltä askarruttavia asioita.
Kylän asukkaat kävivät koululla usein pelaamassa pesäpalloa, kirjastossa tai lainaamassa isäni kirjoituskonetta. Naapurit tulivat tutuiksi. Koululla oli paljon toimintaa myös koulupäivien jälkeen niin kuin siihen aikaan oli tapana.
Viime syksynä sain tilaisuuden käydä tuolla Ylikiimingin kunnan Vepsän koululla. Koulu on nyt lakkautettu ja Ylikiiminki kuuluu nykyisin Oulun kaupunkiin. Koululla on edelleen paljon toimintaa. Se on aktiivisen kyläyhdistyksen omistuksessa. Vepsänkyläläiset ry on toiminut koululla vuodesta 1981. Ihmeellisen tuttua ja hienoa oli kävellä koulun pihalla lapsuuttaan muistellen. Olihan siitä jo aikaa, kun muutimme Turun suuntaan, yli 60 vuotta. En ollut koskaan oppilaana Vepsän koulussa, mutta paljon on hyviä muistoja.
Niin hienosti kävi, että koululla oli juuri tuona hetkenä toimintaa, eläkeläisten jumppapiiri. Pääsin sisälle kouluun katsomaan. Kävelin tutulla käytävällä presidenttien kuvien ohi isän entiseen luokkaan. Harmoni oli paikoillaan. Pulpetit olivat vaihtuneet kyläyhdistyksen toimintaan paremmin sopiviksi työpöydiksi. Luokan seinällä oli luokkakuvia vuosien varrelta. Niissä isä hymyili oppilaidensa kanssa.
Kävelin tutulla käytävällä ja näin seinällä taulun. Taulussa kolme kurkea kurottelee ylöspäin.
”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee?”
Suomalainen ikivanha ilmaisu, joka on kamala. Ilmeisesti tämä tarkoittaa, että ei pitäisi muistella vanhoja ikäviä asioita; ne pitäisi unohtaa.
On tutkittu, että ihmiset kertaavat eniten huonoja, onnettomia muistoja. Pitäisi siis oppia unohtamaan ikävät muistot. Psykologi Marja Saarenheimo opastaa huonojen muistojen unohtamista. Pitäisi antaa huonojen muistojen tulla ja mennä. Ei saa jäädä huonoon muistoon kiinni. Voi yrittää vaihtaa näkökulmaa, ajatella asiaa, vaikka ulkopuolisen silmin.
Muistelen elämäni tapahtumia aika ajoin. Monet muistelevat, koska on niin paljon muisteltavaa. Hyviä ja huonoja muistoja. Tapahtumat eivät toki muutu miksikään, vaikka kuinka muistelisi. Joskus kuitenkin ymmärtää paremmin tapahtumia jälkeenpäin. Voi huomata uusia näkökulmia. Teini-ikäisenä ollut tapahtuma, joka silloin oli katastrofaalinen saattaa nyt tuntua jopa hauskalta ja lapselliselta.
Muistelun lisäksi nuo Kolme kurkea toivat minulle mieluisan kokemuksen.
Eija Ketola
OSJ:n hallituksen jäsen
Turun seudun senioriopettajien pj