”Hei, Anne”, kuului selkäni takaa. Käännyin ja näin komean, nuoren miehen kahden lapsen kanssa. ” Kuka, kuka”, aivoni takoivat. Tiesin toki, että edessäni seisoi entinen oppilaani. Alkuopetusoppilaitteni ulkonäkö ehtii muuttua paljonkin heidän kasvettuaan aikuisikään. Ennen kuin ehdin kysyä mitään, nuori isä kertoi kuulumisiaan ja välillä kysyi minulta jotain. Pian perhe jatkoi matkaansa, ja juttutuokiomme oli ohi. Tapaamisestamme jäi minulle lämmin tunne.
Tapaus sai minut miettimään, kuinkahan moneen ihmiseen olen elämäni eri vaiheissa tutustunut. Suurin osa näistä ihmisistä on hetken tuttuja, mutta joistakin on tullut läheisiä ystäviä.
Lapsuuden kotini oli Turussa kerrostalossa. Kotikadullani oli viisi 1950- luvun puolivälin paikkeilla valmistunutta taloa. Meillä lapsilla oli mahtavat leikkipaikat; kalliot ja metsä aivan talojen takana. Leikkikavereista ei myöskään ollut puutetta. Paras tyttökaverini oli samassa talossa asuva Merja. Pidämme edelleen yhteyttä. Käymme kahvilla ja soittelemme säännöllisesti toisillemme. Toinen lapsuudenystäväni oli naapuritalon Matti. Äitini nimitti Mattia ikisulhoksi. Me emme Matin kanssa ajatelleet koskaan seurustelevamme keskenämme. Olimme läheisiä ystäviä, hengenheimolaisia. Tästäkin huolimatta yhteydenpitomme katkesi, kun olimme parikymppisiä. Opiskelut ja työ veivät meidät eri paikkakunnille. Avioiduimme ja perustimme perheen tahoillamme.
Mutta sitten taloyhtiömme piti 50- vuotisjuhlan, ja me ” sen ajan lapset” saimme kutsun muisteloiltaan. Ja pian vierelläni seisoi ohimoilta harmaantunut Matti, ikisulho. Juttelu alkoi heti ilman vaivautuneisuutta. Hyvä, että annoimme suunvuoron toisillemme, kun piti ehtiä kertomaan kaikkea, mitä vuosien saatossa oli tapahtunut. Ja mikä tärkeintä, yhteydenpito on jatkunut tähän päivään asti. Tämä on ystävyyttä parhaimmillaan.
Valitettavasti menneet pari pandemiavuotta ovat vaikuttaneet harmillisesti. Kaikki ilot ja surut kestänyt ystävyyssuhde paloi säästöliekillä. Koronan pelossa jätimme pois perinteiseksi muodostuneet yhteiset retket ja harrastukset. Puhelinsoitot toisillemme ja tieto, että ei se ystävä katoa, piristivät päivää. Tällä hetkellä etsimme taas sopivaa aikaa jatkaa näitä harrastuksiamme.
Lapsena keräsin ystäväkirjaan värssyjä. Merjan värssy: Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle.
Leppoisaa loppuvuotta!
Anne Euroa-Ristola
Salon senioriopettajat ry:n puheenjohtaja
OSJ:n hallitusjäsen
Satakunnan ja Varsinais-Suomen alue