Kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkoi helmikuussa, ajatukset täyttyivät pelosta ja ahdistuksesta. Se vaikutti yöuniin ja jopa tulevaisuuden suunnitelmiin. Onneksi kevätaurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja kun laittoi sukset jalkaan ja lähti ladulle, saattoi hetkeksi unohtaa tuon kaiken.
Keväällä ilmojen lämmetessä sai taas alkaa seurata luonnon heräämistä. Linnut palasivat, pesänrakennus alkoi ja reviirilaulut kuuluivat seinienkin läpi sisälle saakka. Katiskat laitettiin järveen ensin hauen ja sitten ahvenen kudulle. Ja saalista tuli! Verkot selvitettiin talven jäljiltä ja vietiin tutulle hyväksi tiedetylle paikalleen. Ja kyllähän sieltä alkoi kuhaa taas nousta. Verkkojen kokeminen on joka-aamuinen rituaali ja edestakainen soutumatka käy oikein hyvästä aamujumpasta. Talven syväjäädytyksessä ollut kompostorikin suli ja sieltä sai taas hyvää maanparannusainetta marjapuskien juurille. Sormet syyhysivät päästä kylvämään siemeniä kasvulaatikoihin.
Koko elinpiiri laajeni taas huomattavasti, kun siirryttiin elämään enemmän ulkona ja valoisat kevätillat ruokkivat elinvoimaa pitkän pimeän jälkeen.
Kesäkuussa meidän perhe yleensä vain ”lomailee” ja nauttii kaikesta ympärillään näkemästään, kuulemastaan ja haistamastaan. Riippumatto ripustetaan rantaan kahden koivun väliin ja suunnitellaan, kuinka siinä vain nautitaan tuulen huminasta ja veden liplatuksesta ja ehkä nukahdetaan pikku iltapäivätorkuille. Lämmintä ja auringonpaistetta odotellaan. Mutta heti, kun alkaa heinäkuu, alkaa myös valmistautuminen kiihkeään marjastuskauteen. Silloin ei ehditä kestitä edes vieraita!
Ensin kypsyvät lakat, ja suolle on ehdittävä juuri oikeaan aikaan, sillä helteellä parasta satoaikaa on vain noin viikon verran. Viisainta sinne on lähteä varhain aamulla, sillä kulkeminen upottavassa maastossa saa kyllä hien pintaan ja hyttyset pörräämään ympärillä heti, kun aurinko alkaa lämmittää. Samaan aikaan alkavat kypsyä myös mustikat ja sitten metsävadelmat. Ja pakastimet täyttyvät hurjaa vauhtia. Marjojen kerääminen, puhdistaminen ja säilöminen on kyllä kokopäivähommaa!
Heinäkuusta eteenpäin ei sitten voi koskaan lähteä lenkille ilman, että on vähintään muovipussi taskussa, sillä sienikausi alkaa ja kestää pitkälle aina marras- joulukuuhun saakka. Meillä kerätään kanttarelleja, tatteja, lampaankääpiä ja suppilovahveroita kilokaupalla.
Oman pihan herukoista, karviaisista, raparpereista ja omenoista tehdään mehuja ja hilloja ja tässä vaiheessa maakellarille tulee taas käyttöä. Ai niin, ne puolukatkin pitäisi vielä kerätä.
Kun saa elää maaseudulla ja voi olla vuorovaikutuksessa luonnon kanssa päivittäin, tuntee itsensä etuoikeutetuksi. Harvassa paikassa pääsee tänä päivänä enää aistimaan täydellistä hiljaisuutta. Pihalla ja metsässä touhutessa voi välillä väsyttää fyysisesti, mutta samalla voi kokea lepäävänsä ja tuntevansa syvää mielenrauhaa.
Koko kasvukauden olemme saaneet nauttia luonnon antimista ja säilöneet kaikkea talven varalle. Samalla olemme voimaantuneet ja säilöneet itseemme paljon valoa, lämpöä ja tuoksuja. Vielä viimeisenä näytöksenä ennen luonnon vaipumista talvihorrokseen saamme nauttia aivan upeasta värien hehkusta.
Kun illat pimenevät ja tuuli lennättää lehtiä ympäriinsä, voimmekin siirtyä sisätiloihin nauttimaan takkatulen lämmöstä. Sateen hiljainen ropinakin on kuin luonnon tarjoamaa musiikkia.
Mutta kun ensilumi taas sataa, tulee mieleen, että missäs kunnossa ne sukset ovat?
Seppo Heinonen
OSJ:n hallituksen jäsen Jyvässeudun senioriopettajien varapj