Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

Vuosi 2017
23.01.2017 09:03

Suomi juhlii itsenäisyytensä 100-vuotista taivalta tänä vuonna ansaitusi, arvokkaasti ja ylpeänä valtiona.

Olemmehan nousseet historiallisen lyhyessä ajassa maailman tunnetuimpien valtioiden joukkoon erityisosaamisella. On mielenkiintoista lukea eri mainekuvamittausten tuloksia niin koulutuksen, hyvinvoinnin, investoinnin, kulttuurin, tasa-arvon jne. osa-alueilta.

Suomi on jatkuvasti näissä mittauksissa vähintään top 10 listalla. Ja kun tiedämme, että virallisten lähteiden mukaan maapallollamme on 196 itsenäistä valtiota, sijoittumisemme eri tavalla toteutettujen mittausten kärkikaartiin on mielestäni hämmästyttävä saavutus.

Itse synnyin vuonna 1947, joten itsenäisyytemme ensimmäiset kolmekymmentä vuotta ovat fyysisen kokemuspiirini ulkopuolella. Vanhempani syntyivät maailmaan vuonna 1904, heidän kauttaan kuulin ja Väinö Linnan lähes raamatuksi minulle muodostuneen ”Täällä Pohjantähden Alla” -trilogian lukemani perusteella olen muodostanut oman itsenäisyysvuosien elämänkuvan.

Äitini oli torpparin tyttö Tuuloksesta, isäni talvi- ja jatkosodan käynyt sotaveteraani luovutetusta Sortavalasta. Pienenä poikana kuuntelin kertomuksia heidän kokemuksistaan lähinaapureiden kokoontumistapahtumissa kotonani. Ilman täytti tupakansavu (äiti ei tupakoinut), yhteiset koetut muistot ja jälkeenpäin ajatellen tunne siitä, että olemme suomalaisia.

Ne itsenäisyytemme ensimmäiset runsaat kolmekymmentä vuotta sukelsivat mielikuvaani ja jatko onkin oman kokemani ja näkemäni kertomusta Suomesta, valtiosta täällä pohjantähden alla.

Ehkä tarinoiden kuulemiset ja varhaiset kokemukseni herättivät 11- vuotiaassa pojassa ajatuksen, jospa valmistuisin jossakin vaiheessa opettajaksi. Niin sitten kävi, minusta ei tullut historian opettajaa, matemaattisten ongelmien ratkoja kylläkin.

Kun katselen nuoruuteni valokuvia, mietin tietenkin elämääni. Kummikirja kertoo eloni alkuvaiheet, koulu- rippi- ja ylioppilaskuvat väittävät, että olin jossain vaiheessa nuori, tulevaan katsova kansalainen.

Kuvat eivät kerro muuta kuin sen hetkisen olevan. Kasvoistani kuitenkin loistaa usko tulevaan, ehkä johonkin parempaan.

Ja nyt, vuosikymmenten jälkeen katson itseäni peilistä ja tunnistan toki itseni. Jotenkin olen aistivani, että usko vielä parempaan Suomeen on silmissäni edelleenkin.

Kuten usko siihen, että perusteet kulttuuriin, kasvatus- ja opetusyön kehittämiseen ja laajemmin ihmisyyden kasvamiseen Suomessa on luotu oikealla, suomalaisella tavalla.

Onnellista vuoden 2017 jatkoa kaikille teille.

Osmo Ukkonen, OSJ:n hallituksen jäsen
Mikkelin seudun Opetusalan Seniorit ry




<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kuusi plus yhdeksän?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Osmo, olet kyllä niin hyvä kirjoittaja!

- Ritva - 23.2.2017 19:17

Matti Nissinen, Hilma Kilkkisen tarina olisi oikein sopiva Naisten Ääni-sivustolle, jonne voi lähettää itsenäisyyden aikana vaikuttavien ja vaikuttaneiden naisten elämäkertoja ja omaelämäkertoja.

- Ritva - 23.2.2017 19:16

Kirjoitat blogisi lopussa uskostasi ihmisyyden kasvamiseen rakkaassa Suomessamme. Luin juuri Hilma Kilkkisen Pitkä matka Siperiaan. Talvisodan syttyessä nuori Pulmangin koulun opettaja jää sotavangiksi. Syyttömän, mutta vakoilijaksi syytetyn vankileirimatka kestää 14 vuotta. Vuodesta 1954 kuolemaansa v. 1975 asti hän saa asua Suomessa. Alkuvuodet menevät sairastaessa. Pitkänä sairausaikanaan hän kuuntelee paljon radiota. Katkelma hänen muistelmastaan: "Radiossa puhuttiin juuri aikuiskasvatuksesta. Se käsitti tietojen ja taitojen lisäämistä nykyajan vaatimuksia vastaaviksi. Ei sanaakaan ihmisen kasvatuksesta._ _ Muistan, kuinka ensimmäisen kouluni vihkiäisjuhlassa seinällä oli lause: Kaikki mitä te toivotte ihmisten tekevän teille, tehkää tekin samoin heille. -Eikö se olekaan tarpeen enää nykyajan ihmiselle, nykyajan kehittyvälle yhteiskunnalle? Ihmisen kasvamisesta puhutaan radiossa vain hartaustilaisuuksien yhteydessä." Kun katsoo, miten meillä nykyisin suhtaudutaan moniin heikko-osaisiin, vanhuksiin, sairaisiin ja vaikkapa pakolaisiinkin, joutuu toteamaan, että huonosti on kasvettu, ja kai kasvatettukin. Suosittelen mainitsemaani kirjaa. Se julkaistiin (Otava) vuonna 1997 OAJ:n tuella. Ei herkille!

- Matti Nissinen <mattika.nissinen@gmail.com> - 23.1.2017 12:47





Kommentoi


 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.