Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

Jouluja ja lapsia
12.12.2016 08:38

Kiirehdin puolijuoksua kirjakauppaan. Oli viimeinen päivä kaukomaille lähetettävälle joulupostille. Minulta puuttui vielä joulutervehdyskortti, jonka olin unohtanut ostaa Napapiirillä käydessäni.

Olin taas kerran juuttunut Joulupukin Pajakylässä seuraamaan eri puolilta Eurooppaa tulleiden lasten ilonpitoa keskelle pihaa kasatun lumisen pyllymäen mutkissa. Voi sitä riemua, kun sai laskea mäkeä mahallaan niin että napit sinkoilivat! Joulupukin tapaamisen jännitys oli jo tipotiessään. Nyt saattoi jo nauttia kaikesta, lumihiutaleistakin kielen päällä. Vanhempien kiellot hukkuivat johonkin, ja käsi, joka äsken oli hikisenä painunut joulupukin isoon kouraan, työnsi innolla maasta löytynyttä jääpaakkua suuhun.

Ilo raikui Napapiirillä. Joulukuusien kynttilöiden loisteessa keskellä kaamoksen paksua pimeyttä kenenkään ei tarvinnut pelätä. Kovaäänisistä kaikuvista kilisevistä kulkusista huolimatta oli rauhallista ja turvallista.

Kirjakaupassa rauhani oli tipotiessään. Jouduin pysähtymään ahtailla käytävillä ihmisten ryntäillessä sinne tänne. Pöydät olivat täynnä kirjapinoja, kirjavia kirjojen kansia.

Silmäni osuivat yhteen: Pako Lapin sodasta. Huomasin tarttuvani siihen, vaikka takaraivossani takoi kiire. Aloin selata, olinhan minäkin ollut paossa Lapin sotaa.

Ykskaks havaitsin eräällä sivuaukeamalla kuvan käsinkirjoitetusta paperista. "Anomus" siinä luki ja alareunassa oli joukko nimikirjoituksia. Tajusin silmieni edessä äitini, isoäitini, tätini ja naapurin Olga-mummon nimet sekä koko joukon muita tuttuja nimiä kotikylästäni. Kiireeni loppui siihen. Unohdin joulukortin.

Joulukuun 21. päivänä 1944 olivat kotikyläläiseni allekirjoittaneet Luulajan maaviskaalille osoitetun anomuksen, jossa he pyysivät, ettei heitä "siirrettäisi enää mihinkään täältä Bälingenistä, lukuun ottamatta tietysti sitä jos Suomeen tulee muutto". * Kyläläiset ilmoittivat olevansa tyytyväisiä oloonsa. Heillähän oli hyvät asunnot, lehmilläkin lämpimät navetat. Huoltoa kiiteltiin ja kohteluun oltiin tyytyväisiä, vaikka mieltä varmasti kaihersi vielä nöyryyttävä täisauna Ruotsiin tulopäivänä.

En tietenkään minä - silloin parivuotias - muista mitään tuosta joulusta, eikä äitini koskaan halunnut muistella sota- tai evakkoaikaa. Flykting - pakolainen - olin kuitenkin Ruotsissa jouluna 1944, en maahanmuuttaja enkä turvapaikanhakija, vaan pakolainen sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä ruotsin kieli ei tunne käyttämäämme evakko-sanaa.

Me lappilaiset olimme joutuneet jättämään kotimaakuntamme syksyllä 1944 alkaneen Lapin sodan vuoksi. Muu osa Suomesta oli silloin jo sotansa sotinut. Jäin miettimään, miten onnellinen olinkaan ollut. Enhän ollut ymmärtänyt olevani sotaa paossa kaukana kotoa. Olin varmasti leikkinyt ulkona yhtä huolettomana kuin nuo Napapiirillä lumessa teuhanneet lapset. Meidäthän oli viety turvaan Ruotsiin juuri ennen sotatoimien alkamista ja kotiemme polttamista. 

Entä nyt armon vuonna 2016? Mitä ajattelevat lapset sotanäyttämönä olevassa Aleppossa? He tuskin leikkivät huolettomina hajalle pommitettujen talojen raunioissa. Entä lapset, jotka odottavat pakolaisleireillä pääsyä parempaan elämään? Turvallisuuden tunteen löytyminen voi kestää kauan, kun takana on matka Välimeren yli kiikkerissä, täyteen ahdetuissa veneissä. Vie varmaan kauan ennen kuin heidän silmänsä alkavat loistaa ja naurun kiherrys kuulua.

Me olemme katselleet jo pitkään näitä sydäntä riipaisevia kuvia pikkuisista pakolaisista ja huokailleet maailman pahuutta. Mutta olemmeko tehneet mitään?

Me emme toki pysty lopettamaan sotia, mutta sodan jaloissa olevia ihmisiä me voimme auttaa.

Jospa heräisimme nyt. Entä jos tehdään joulua kuten ennenkin, mutta annetaan siitä osa heille, joilla kaikki ei ole niin hyvin! Jätetään runsaasta joulupöydästämme pois yksi herkku ja lahjoitetaan se summa vaikka Punaiselle ristille, Kirkon ulkomaan avulle, Unicefille tai jollekin muulle järjestölle, joka toimittaa lääke-, ruoka- ja vaateavun sitä tarvitseville. Tai otetaan lapsenlapsille tarkoitetusta lahjapinosta yksi paketti pois ja toimitetaan se täällä turvapaikkaa odottavalle pikku tytölle tai pojalle merkkinä siitä, että me välitämme heistä. Meistäkin välitettiin Bälingenissä jouluna 1944.

Annetaan nyt kaikille lapsille mahdollisuus, annetaan heidän silmiensä loistaa!

Hely Kalkkinen
OSJ:n hallituksen jäsen ja Lapin senioriopettajien puheenjohtaja

 *Onerva Hintikka: Pako Lapin sodasta. Maahenki. Sivu 214

 

 


( Päivitetty: 12.12.2016 08:44 )



<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on seitsemän plus viisi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Pysähdyttävä ja koskettava kirjoitus tähän päivään. Kiitos Hely!

- Hannu Lehtimäki <hannu.p.lehtimaki@gmail.com> - 12.12.2016 15:12

Koskettava ja hieno kirjoitus.Sopii joulukiireiden keskelle. Kiitos, Hely!

- Liisa Fräki <liisa.fraki@gmail.com> - 12.12.2016 12:25

Mieleen painuva teksti. Kiitos Hely!

- Arja Sore <ajsore@gmail.com> - 12.12.2016 12:12

Kiitos Hely! Hieno kirjoitus, jonka voisi julkaista muissakin medioissa, sillä sanomasi toivoisi tulevan todeksi aina: autetaan hädässä olevia!

- Kerttu <kerttu.stahlberg@pp.inet.fi> - 12.12.2016 10:23





Kommentoi


 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.