Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

Telkkarijännärin kesä
06.10.2016 08:52

Mennyt kesä oli monessa mielessä penkkiurheilijan unelma-aikaa. Siihen sisältyi paljon huippuhetkiä ja uskomattoman hienoja suorituksia, mutta myös kielteisiä ilmiöitä, jotka söivät urheilun uskottavuutta.

Televisio tarjosi kisatapahtumat laajemmin kuin koskaan aiemmin, ja samanaikaisesti kahdeksan ja neljän vuoden takaiset mitalit menivät monien osalta uusjakoon.

Kotimaisen urheilun parhaat hetket elettiin jo vuoden alussa ja keväällä, kun jääkiekkoilijat voittivat ensin nuorten ja sitten 17-vuotiaiden maailmanmestaruudet. Aikuisten MM-kisoissa Suomen menestys jatkui.  MM-hopea oli kerrassaan erinomainen saavutus, vaikka se oli monelle ylioptimistille jopa pettymys kevään huuman aikana.

Kesä tarjosi telkkarijännärille, kuten allekirjoittaneelle, enemmän kuin kunto ja ennen kaikkea ikä jaksoi vastaanottaa. Vielä kahdeksan vuotta sitten katselin kaikki yölähetykset Pekingin olympialaisista, mutta nyt oli annettava periksi ja tyydyttävä lähes kokonaan aamun erinomaisiin yhteenvetoihin.

Jalkapallon EM-kisat tarjosivat todellisia herkkupaloja monille sellaisillekin katsojille, jotka eivät ole kovin innokkaita urheilun ystäviä. Walesin ja ennen kaikkea Islannin suoranainen kansallinen herääminen ja uskomaton kannustus yli kansallisten rajojen ei jättänyt ketään kylmäksi.

Vaikea on kuvitella, että missään muualla kuin pienellä 300 000 asukkaan saarella tapahtuu vastaavanlaista kannustusta. Vain 300 islantilaista ei ollut television ääressä Islannin voittaessa uskomattomasti jalkapalloilun emämaan Englannin. 40 000 islantilaista oli paikan päällä Ranskassa ja loput huikeassa yleisötapahtumassa screenien äärellä tai kotona telkkarista seuraten. Sinänsä ihmeellistä, että tällainen saadaan selville nykytekniikalla.

Maailman seuratuin urheilutapahtuma kesän aikana olivat Rion olympialaiset. Olympiarenkaista on tullut maailman menestynein brändi ja samalla KOK:sta miljardibussinestä pyörittävä järjestö.

Brasilia järjesti kisat samban säestämänä, mikä toi niille mukavan keventävän ilmapiirin. Järjestävälle maalle kisojen hyöty on kuitenkin kaksijakoinen. Syynä ovat KOK:n mahtipontiset vaatimukset. Miljardisijoitukset kisapaikkoihin valuvat usein kisojen jälkeen hukkaan: jäljelle jää käyttämättömiä urheilupaikkoja.

Rion kisojen huippuhetket jättivät jälkeensä uskomattomia urheilusaavutuksia. Michael Phelps kauhoi uinnissa viisi kultaa ja yhden hopean, ja hän on olympiahistorian menestynein urheilija 28 olympiamitalilla. Usain Bolt oli yleisurheilun kirkkain tähti tehtyään kolmannen triplansa. 100 m:n, 200 m:n ja 4x100 m:n viestin voittaminen kolmissa perättäisissä kisoissa on teko vailla vertaa.

Mo Farahin 5 000 m:n ja 10 000 m:n juoksujen kultamitalien uusiminen oli myös teko, johon on vain meidän Lasse Virenimme aiemmin yltänyt. Oi niitä aikoja reilut 40 vuotta sitten, kun Viren ja Vasala voittivat puolen tunnin sisällä Münchenissä 5 000 ja 1 500 metrin juoksut. Ne ajat eivät enää koskaan palaa ainakaan vanhan taaton elinaikana.

Suomen urheilun osalta alkaa varmasti jälkipyykin peseminen. Olympiakomitean neljä vuotta sitten asettamat tavoitteet, Suomi paras Pohjoismaa olympiakisoissa vuonna 2020 ja urheilija keskiössä, saivat kylmää kyytiä. Nyt selitetään, että ne olivat vain visioita, joihin pyritään pitkällä aikavälillä. Rahaa on palanut paljon epämääräisiin hankkeisiin, ja nyt on perinnän paikka: puhutaan 400 000 eurosta.  

Vannoutunut urheilun ystävä on kohdannut kesän aikana myös uskottavuusongelmia. Pekingin ja Lontoon olympialaisten mitaleista monta kymmentä on menossa uusjakoon dopingin takia. Hyvä, että vilpillä saavutetut mitalit löytävät oikean osoitteen ja pelote kiinnijäämisestä kasvaa entisestään.

Lisäksi Norjasta kuului kummia: hiihtää ei voi ilman astmalääkkeitä. Kymmenkertainen annos sallitusta toi sentään kilpailukiellon, kaksi kuukautta kesällä - siis hiihtäjälle!

Syyskuu tarjosi lopulta suomalaisen urheilun huippuhetken, kun Leo-Pekka Tähti voitti neljännen perättäisen kultamitalin paralympialaisten 100 metrin pyörätuolikelauksessa Riossa. Jokohan vihdoin vanhoilliset urheilutoimittajat valitsevat Tähden vuoden urheilijaksi?

Näillä sanoilla jäämme odottamaan, ketkä ovat Rion kisojen mitalisteja kahdeksan vuoden kuluttua. Liikunnallisia hetkiä teille kaikille!

Otso Kahila
OSJ:n hallituksen jäsen
Länsi-Uudenmaan senioriopettajien varapj.

 


( Päivitetty: 06.10.2016 13:01 )



<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Että se piskuinen Islanti nytkin voitti sisukkaasti pelanneen Suomen norjalaisen tuomarin tunaroinnin avustuksella. Otti päähän.

- Unto Sippola <unto.sippola@dnainternet.net> - 10.10.2016 11:41





Kommentoi


 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.