Kun olin ihan pieni tyttö,
minun isänmaani oli pähkinän kokoinen.
Se oli niin pieni,
että sen sisään juuri ja juuri mahtui
minun maailmani ydin:
Koti ja äidin syli,
isän käsi ja yhdessä luettu iltarukous.
Kun olin pieni,
minun isänmaani maistui mansikkamaidolta
ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä,
eikä kulkusten kilinä koskaan kokonaan lakannut siellä kuulumasta.
Näillä sanoilla alkaa yksi lempirunoistani, filosofian lisensiaatti ja opettaja Raili Malmbergin kirjoittama Minun isänmaani. Lapsuutensa hän vietti perheessä, jonka turvallista ilmapiiriä hän on aina muistellut lämpimästi. Tämä lämpö kuvastuu hyvin runon ensimmäisissä säkeissä.
Malmberg toimi sodan jälkeisenä maamme uudelleen rakentamisen aikana luokanopettajana vuosina 1952–1972. Me senioriopettajat muistamme hänet varmasti parhaiten Koululainen-lehden päätoimittajana vuosilta 1972–1981. Hän on toiminut tämän jälkeen useiden muidenkin lehtien päätoimittajana ja ollut monien merkityksellisten järjestöjen kuten Kalevalaisten Naisten Liiton ja Lottaperinneliiton puheenjohtaja. Hän on palkittu journalistipalkinnolla, saanut opetusneuvoksen arvonimen, valittu vuoden lotaksi, kutsuttu usean valtakunnallisen järjestön kunniajäseneksi; hän on ollut kaikin tavoin yhteisen hyvän rakentaja, yhteiskunnallinen vaikuttaja.
Vuonna 1926 syntynyt Malmberg oli sodan lapsi. Hän koki nuoruusvuosinaan sodan kauhut henkilökohtaisesti, kun pommi tuhosi hänen kotinsa vuonna 1944. Vaikea aika vaikutti häneen syvästi, mikä näkyy myös tässä runossa ja sen sanomassa.
Kun minusta tuli aikuinen,
minun isänmaani kasvoi Suomen kokoiseksi
ja sai ihan uudet ulottuvuudet.
Minä opin rakastamaan sitä aikuisen naisen rakkaudella.
Opin löytämään yhä uusia vastauksia kysymykseeni:
mikä on minun isänmaani
ja miksi se on minulle niin rakas.
Minun isänmaani on tietysti tämä maa,
alue, jota kartalla kutsutaan Suomeksi,
sen järvet ja metsät, vainiot ja viljapellot,
kylät ja kaupungit.
Suven suloisuus ja talven kuurainen kimallus,
kevään liekehtivä vihreys ja syksyn purppurakulta.
Harrastimme äitini kanssa runojen lausumista. Etsin kerran jotakin esitettävää itsenäisyysjuhliin. Äiti antoi minulle vanhan kuluneen Kotilieden, missä tämä runo oli. Luin ja ihastuin. Niinpä tämä runo on kulkenut mukanani monta kymmentä vuotta ja olen esittänyt sen useissa tilaisuuksissa. Miten kauniisti Malmberg kuvaa tätä maata, sen luontoa ja vuodenaikoja. Miten upeasti hän määrittelee, mitä on isänmaa.
Mutta minun isänmaani on muutakin.
Minun isänmaani on itsenäisyys.
Minun isänmaani on vapaus,
sananvapaus, liikkumisenvapaus, vapaus olla omaa mieltäni asioista.
Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,
rukous ja kirous,
syntyminen ja kuoleminen,
työnteko, viha ja rakkaus.
Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,
mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango
haikeasti haitarilla soitettuna.
Isänmaani on suomalainen kansa,
minun kansani,
kaikki suomalaiset ikään, ammattiin, asuinpaikkaan katsomatta,
puoluekannasta riippumatta,
työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,
maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.
Tämänhetkisessä maailman tilanteessa itsenäisyys ja vapaus eivät olekaan itsestäänselvyyksiä. Euroopassa, meitä lähellä, käydään sotaa. Turvallisuudentunteemme horjuu, maanpuolustustahtomme nousee ja isänmaan merkitys korostuu. Meille on taisteltu vapaa maa. Toivokaamme, että meidän ja tulevien sukupolvien ei sitä taistelua tarvitse koskaan enää käydä.
Sotainvalideja, sotaveteraaneja, lottia on vähän enää jäljellä. Tärkeää on huolehtia siitä, että heidän muistonsa, kunnioitus ja kiitollisuus heidän tekemästään työstä säilyy.
Minun isänmaahani kuuluu myös suomalainen menneisyys.
En voi puhua isänmaasta muistamatta
menneitten sukupolvien työtä.
Tuhannet ja taas tuhannet esivanhempamme,
eivät vain merkkimiehet ja -naiset,
vaan aivan tavalliset kansannaiset ja -miehet,
ovat tekemällään työllä ja uurastuksella
luoneet sen pohjan, jolle kaikki tässä maassa loppujen lopuksi rakentuu.
Minun isänmaahani kuuluvat myös sankariristien rivit,
niiden veljiemme ja sisartemme muiston kunnioittaminen,
jotka eivät väistäneet vastuuta silloin,
kun isänmaa heiltä vastuunkantamista ja uhrauksia vaati,
ja joita saamme kiittää siitä,
että nyt voimme elää vapaan maan vapaina kansalaisina.
Suomi täyttää 105 vuotta 6.12.2022. Sanokaamme kuten Raili Malmberg:
Eläköön, kauan eläköön Suomi!
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Merja-Helena Kärkkäinen
OSJ:n hallituksen jäsen
Vaasan seudun senioriopettajat