Blogi 

Tervetuloa OSJ:n blogin pariin
Blogin kirjoittajat ovat OSJ:ssä aktiivisesti toimivia jäseniä. Aiheet ovat kirjoittajien itse valitsemia ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia. Millaisia ajatuksia kirjoitus herätti? Voit jakaa ajatukseksi kommentoimalla. Kommenttisi, nimesi, sähköpostiosoitteesi näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  >
Maastohiihtäjän kootut selitykset
15.01.2020 14:43

Erään talvisen päivän aloitus. Aamulla kello seitsemään mennessä olen syönyt kevyen aamupalan ja lukenut päivän lehden. Seuraavana on vuorossa perinteinen kymmenen kilometrin hiihtolenkki. Tarkistan ilman lämpötilan ja lumitilanteen, sen jälkeen teen suksivalinnan. Vain kaksi astetta pakkasta, siis lauhan keli, eikä uutta lunta ole satanut. Voideltavista, nanogripeistä, zeroista ja skin-suksista on vara valita. Olen vannoutunut perinteisen hiihtäjä ja vapaata harrastan vain keväisin hankikelillä.

Otan skinit, eli karvapohjasukset, levitän pikaluistoa luisto-osuudelle ja riennän läheiselle valaistulle kotiladulle. Luisto on hyvä, pitoa sopivasti ja mikä onni, saan hiihtää aivan omassa rauhassa, ketään muita ei näin varhain ladulla näy. Ei siis tarvitse tervehtiä vastaan hiihtäjiä, eikä seurata missä kohtaa tapaamme seuraavalla kierroksella. Edes ikääntyminen ei ole lannistanut kilpailuviettiä. Voin siis keskittyä omiin mietteisiini ja nauttia talvisesta metsämaisemasta. Mieleeni tulee laulun sanat: Voiko päivän enää ihanammin alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää...

Näin helppoa on nykyisin hiihtoon valmistautuminen, toista oli ennen. Muistan kuinka työaikana tein diilin aviomiehen, entisen kilpahiihtäjän, kanssa. Sovimme, että minä valmistan hänelle aamiaisen ja hän voitelee minulle sukset. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta sitten alkoi tulla takkuja. Aina voitelu ei onnistunut, suksi ei pitänyt tai luisto oli huono. Annoin tietysti palautetta voitelijalle. Huumorilla selvittiin pitkälle. Jos suksi ei pidä, hartiavoimat kasvavat. Jos taas suksi ei luista, koko kroppa saa kunnon kyytiä. Lopulta kävi kuitenkin niin, että aviomies irtisanoi sopimuksemme. Aamiaisiin hän oli tyytyväinen, mutta ei minun kärkeviin kommentteihini suksien toimivuudesta. Niinpä hakeuduin paikallisen urheiluseuran järjestämälle suksien voitelukurssille. Siitä lähtien voitelin sukseni itse ja aviomies valmisti oman aamiaisensa. Tältä osin rauha palasi lintukotoomme.

Kaksi vuotta sitten hankin uudet skin-sukset ja siirrettävät siteet.  Samalla päivitin hiihtoasuni ja monot sävy sävyyn. Taisin näillä valinnoilla antaa myyjälle väärän kuvan hiihtotaidoistani. Kassalla nuori mies totesi hymyillen, että rouva on tehnyt hyvän valinnan, näillä välineillä ja asulla hiihto tulee sujumaan hyvin. Samalla hän tarjosi minulle ilmaisia lippuja hiihtokouluun.

Silloin suustani pääsi parahdus: ”Voi nuorimies, olen hiihtänyt yli kuusikymmentä vuotta joka talvi, opettanut hiihtoa liki neljäkymmentä vuotta, käynyt jos jonkinmoisia hiihdon tekniikkakursseja ja skin-suksiinkin tutustuin jo 80-luvulla.” Silloin kouluumme muutti Saksasta oppilas, ja hän toi hiihtotunnille karvapohjasukset. Niitä sitten koko oppilasjoukon kanssa ihmeteltiin ja kummasteltiin.

Maastohiihto on saanut kosolti uusia harrastajia juuri karvapohjasuksien ansiosta. Mielestäni karvapohjasukset ovat tähän mennessä parhaat markkinoille ilmestyneet pitopohjasukset. Suksi toimiin yllättävän hyvin jopa 10 asteen pakkaskelillä. Nollakelillä ei tarvitse tuhrata liisterin kanssa. Säädettävien siteiden ansiosta pidon ja luiston suhdetta voi helposti muuttaa. Suksien huolto on vaivatonta ja se käy nopeasti oikeilla aineilla. Mielenkiinnolla odotan seuraavia parannuksia/keksintöjä maastohiihtovälineisiin.

Hiihto on kuntoliikuntaa parhaimmillaan. Sitä voi harrastaa lapsuudesta vanhuuteen. Vanha sanonta pitää paikkansa: Ei matka tapa, vaan vauhti. Monilla paikkakunnilla järjestetään laturetkiä ja muita yhteisiä hiihtotapahtumia. Niihin osallistuminen tuo motivaatiota hiihtoharrastukseen. Pitää harjoitella myös pitkiä päivälenkkejä.

Kemijärvellä järjestetään tänä talvena kolmas ”Onnellisten hiihto” Pyhätunturille, matkaa kertyy noin 50 kilometriä. Maaliskuun lopussa hiihdetään kahden päivän mittainen ”Talvisodan muistohiihto” Sallaan. Hiihtomarssin pituudeksi tulee noin 70 kilometriä. Edellinen hiihto hiihdettiin viisi vuotta sitten. Silloin mietin, että vieläköhän pystyn osallistumaan seuraavaan muistohiihtoon.

Hyvältä näyttää, lunta riittää ja harjoittelu maistuu!

Aila Kelloniemi

Lapin senioriopettajat ry:n sihteeri, OSJ:n hallituksen jäsen


Kommentoi



Parasta senioropettajatoiminnassa on olla senioriopettaja toiminnassa
18.12.2019 09:43

 

Työn jälkeen

Elämässämme on juniori- ja seniorivaiheet. Junioriaikanamme lähestymme työtä ja seniorikautenamme loittonemme siitä. Työ itse on vahva arjen ehto ja sen määrittäjä. Työ määritteli meitä ja loi arkemme näyttämöä. Sitä kohti menimme, siinä olimme ja siitä poistuimme.

Työ ja yhteiskunnalliset vastuut pitivät meidät näkyvinä ja näkevinä. Senioritoiminta on oiva tapa olla ja pysyä edelleen näkevänä, näkyvänä, kuulevana, kuultavana, vaikuttavana ja vaikuttuneena yhteisössämme ja elämässämme.

Senioreina olemme täysin palvelleita ja arvostettuja kouluveteraaneja. Työ ei enää määrittele meitä eikä käsikirjoita arkeamme näkyväksi. Työ kyllä ajoittain muistuttaa meitä ja me joskus edelleen työtä. Saamme nyt mahdollisuuden kohdata itsemme ja toisemme kanssakulkijoina, ihmisinä tässä ajassa, ilman roolihäkkejä. Senioreina elämämme alkaa uudelleen väreillä.

 

Työn jäljiltä

Senioriopettajina osaamme suomi- koulu- suomi sana- ja karttakirjan kannesta kanteen. Opus ja osa meistä on arkistoitu. Nyt saamme olla seniorikatsomon paraatipaikoilla vaikuttamassa ja vaikuttumassa eletyistä ja elettävistä yhteisistä hetkistämme. Saamme yhdessä leikitellä ja kurvailla työmuistoilla.  Nyt on aikaa myös vinoon hymyyn.

Seniori on toisensa peili, jakaja ja tuki vanhenemisen arvopolulla. Senioritoiminta mahdollistaa yhteisen tuen, puolenpidon, rikastamisen ja arvokkaan olemisen kolmannen iän kulkijoina. Dialoginen yhteinen toiminta ja kanssakäyminen on senioritoiminnan elävää ydintä.

 

Työhaasteiden jälkeen

Työelämä antoi ja asetti meille haasteet. Seniori löytää ja ottaa haasteensa itse. Se mihin kiinnität huomiosi, herää eloon; se mihin katsot, näkyy. On syytä oppia katsomaan ja kuuntelemaan uuden seniorimielen mukaan. Työmieltä koeteltiin ja mitattiin työarjen haasteilla. Seniorimieli puhaltaa itse tuulta haasteiden siipien alle. Senioreina olemme palanneet takaisin löytämisen aikaan. Saamme mahdollisuuden nimetä maailmaamme yhdessä osin uudelleen.

Riittää, kun näemme ajatussytykkeitä ympärillämme ja jatkamme löytöretkeämme niiden valossa ja kajossa kohti toivottua tuntematonta.

Riittää, kun avaamme itse kalenterimme luukun joka päivä.

 

Edelleen on kouluväen hyvä tavata

Martti Rauhala

OSJ:n hallituksen jäsen, Heinolan seudun Senioriopettajat ry


( Päivitetty: 18.12.2019 09:53 )

Kommentoi



Farkut
14.11.2019 10:04

Mikään ei ole ikuista eikä täydellistä. Kymmenkunta vuotta hyvin palvelleisiin farkkuihini ilmestyi polven yläpuolelle reikä. Mikä neuvoksi? Pyytäisinkö rouvaa paikkaamaan reiän vai ryhtyisinkö matkimaan nuorisoa? Rikkinäisissä vaatteissa julkisella paikalla kulkevia pidettiin ennen vähäosaisina, kun heillä ei ole varaa uusiin vaatteisiin, eikä taitoa paikata rikkinäisiä.

Minua oleellisesti nuoremmilla on farkkuhousuissaan molemmissa lahkeissa polven yläpuolella aukko. En tiedä, tehdäänkö se jo tehtaalla? Vai käyttääkö asianosainen saksia, syövyttäviä aineita vai mitä, saadakseen housut näyttämään repaleiselta. Tämä muotivillitys on jo kestänyt vuosikausia. Kun edellisistä farkuista kuluivat lahkeet puhki, niin näppärä vaimoni leikkasi ne irti. Sain hyvät shortsit.

Olen yrittänyt viimeinkin itsenäistyä vaatteiden hankinnassa. Ei oikein hyvältä näytä. Vielä täytyy ponnistella paremman lopputuloksen eteen. Kävin yksin ilman naisellista ohjausta ostamassa itselleni kauluspaidan. Kaupassa ei ollut myyjää, ja sain kaikessa rauhassa etsiä sopivan kokoista entisen väristä halvinta paitaa. Varmaankin tunsin itseni hoikaksi ohutkaulaiseksi nuorukaiseksi valintaa tehdessäni.

Kotona paitaa sovittaessani rouvan ilmeet olivat peruslukemilla. Siitä hänelle kiitos. Jos kaulus on liian pieni, niin ylänapin voi jättää auki ja kravatilla kiristää kauluksen oikeaan kokoon. Mutta en keksinyt, miten vatsan ympäryksessä tapahtunut mittavirhe korjataan. Napit menevät kyllä kiinni, mutta vähänkin kumartuessa välistä alkaa pilkottaa vatsa. Nuoriso ei tunne tästä tuskaa, mutta minulle se on ainakin vielä ylipääsemätön paikka. Napapaitakaan ei sovi tyyliini.

Suostuin rouvan ehdotukseen uusien farkkujen ostosta. Menimme yhdessä liikkeeseen, jossa asiantunteva myyjä oli heti käytettävissämme. Kerroin, että olemme liikkeellä tarkoituksella ostaa housut. Minulle tuli vaivaantunut olo, kun myyjä katsoi ensin pitkään keskivartaloani ja siirsi sitten katseensa hitaasti alaspäin. Hän oli kuitenkin kiinnostunut ostettavien housujen väristä.

Myyjä antoi halutun väriset farkut ja pyysi sovittamaan niitä. Hän oli todellinen asiantuntija. Vatsan ympärys oli kohdallaan ja samoin lahkeen pituus. Täydellistä palvelua. Mutta olisi pitänyt kokeilla, miten housut käyttäytyvät istuttaessa. Olen ihmetellyt miksi nuorten päällä farkut löpsöttävät niin, että kalsarit näkyvät ja joskus vielä muutakin. Nyt minullakin on sellaiset farkut.

Kotona voin pitää.
 

Pekka Koskinen
Kurikan senioriopettajien puheenjohtaja, OSJ:n hallituksen varapuheenjohtaja


( Päivitetty: 14.11.2019 10:09 )

Kommentit (3)Kommentoi



Ikäihmisten ja nuorten kohtaamisesta
15.10.2019 13:48

Olin tänään vanhusneuvoston edustajana Nuorisoparlamentin paneelissa, jossa keskusteltiin meidän ikäihmisten ja nuorten kohtaamisesta. Aluksi nuorilta kysyttiin, miten he määrittelevät vanhuksen. Yllättävän teräviä mielipiteitä tuli nuorten joukosta ja myös nuorisovaltuuston jäseniltä. Heidän mielipiteissään vilahtelivat ajatukset siitä, että vanhuksia on monenlaisia ja vanhuus on myös katsojan silmissä. Jotkut kertoivat yksinäisistä ja apua tarvitsevista naapureista, mutta myös toiminnallisista ja seurallisista ikäihmisistä oli joillakin kokemuksia. Toki mielipiteissä myös vilahteli "aina sanomassa jostakin" -tyypit. Vanhuksia olivat monen mielestä yli 80-vuotiaat. Yli 50-vuotiaat olivat heidän mielestään jo ikäihmisiä.

Paneelin aluksi heitettiin kuva neljästä vanhustyypistä.  Nuorten reaktiot esitettyihin prototyyppeihin olivat hyvin järkeviä. Moni sanoi, ettei pitänyt tällaisesta luokittelusta, koska meillä kaikilla on joskus "näitä päiviä". Itse kerroin puheenvuorossani, että tuossa voisi olla myös erityisopettajana ollessani minun ysiluokkalainen pienryhmäni joinakin hetkinä. Joku kertoi nähneensä noita bussissa.

Tilaisuudessa tuli esille, että ikäihmisten ja nuorten arkipäiväiset kohtaamiset vähentävät mahdollisia ennakkoluuloja. Olisitko sinä valmis vierailemaan palvelutalossa ja ulkoiluttamaan sen asukkaita, jos sellaiseen olisi mahdollisuus? Moni nosti käden pystyyn. Joukosta kuului myös "välihuuto": –Uskaltaako sinne mennä? – Asuminen sellaisessa talossa, missä tapaa vanhuksia, oli monen mielestä järkevää. Kerroin Oulussa yhteisötalosta nimeltään Lipporanta, jossa eri ikäiset asuvat ja joka tarjoaa monenlaisia palveluja kaikenikäisille. Talon yhteisissä tiloissa nuoret ja ikäihmiset voivat kohdata arkisin kaikenlaisen toiminnan parissa. 

Paneelissa tuli esille myös konkreettisena esimerkkinä kohtaamistilanteesta oululainen digijelppari-projekti ikäihmisten digiosaamisen kehittämiseksi. Tässä toiminnassa nuoria vapaaehtoisia koulutetaan Stea-rahoituksen turvin ikäihmisten digijelppareiksi vanhusten kotona. Ensimmäisillä kerroilla ohjaaja on mukana ja luottamuksen kasvaessa nuori voi omatoimisesti opastaa vanhusta hänen omalla kotikoneellaan. Rohkaisin nuoria osallistumaan tähän toimintaan.

–Mitä nuoret saavat kohtaamistilanteissa tai mitä annettavaa meillä on vanhuksille? kysyi juontaja. Heillä on paljon elämänkokemusta ja meillä taas on netti hallussa, tuumasi joku. Tähän kysymykseen olisi voinut pysähtyä pitemmäksikin aikaa. Paneeli oli päättymässä, mutta ehdin kertoa kuitenkin siitä, että me ikäihmiset saamme paljon energiaa ja avoimia ajatuksia nuorten kohtaamisista.

Lopuksi nuorisoparlamentti teki päätöksen, että alkuvuodesta järjestämme vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston yhteisen tapaamisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi ikäihmisten ja nuorten toiminnassa.

Juhani Suopanki
Oulun seudun senioriopettajien puheenjohtaja, OSJ:n hallituksen jäsen

 

Nuorisoparlamentti järjestettiin Oulussa 15.10.2019 Oulun kaupungin valtuustosalissa teemana Nuorten ja ikäihmisten kohtaaminen.

Panelisteina:
Nuori (osallisuusryhmä MAJP)
Wilma Toivanen (nuorisovaltuusto ONE)
Kalle Pyky (nuorisovaltuusto ONE)
Anne-Maria Takkula (kaupunginvaltuutettu)
Juhani Suopanki (vanhusneuvosto)
Markku Palosaari (vanhustyön pastori, Oulun seurakuntayhtymä)


( Päivitetty: 15.10.2019 14:26 )

Kommentoi



Miksi OSJ:n jäsenyys?
17.09.2019 09:07

Asiaa voi tarkastella monelta kannalta. Itsekkään oman edun kannalta – kollektiivisen yhteisen hyvän näkemyksestä. Kumpi tulee ensin. Kuten entinen kauppias on todennut, kun antaa niin saa. Toisin sanoen oman edun ja yhteisen edun pitää olla tasapainossa. Tai toisin: Itsekkyys on hyvä lahja, kun sitä osaa oikein käyttää ja itsekkyys on ehtymätön luonnonvara. Ilman yksilöä ei ole yhteisöä.

No mikä on vaihdannan väline? Ei ainakaan raha. Se on yksilön aikaansaama lisäarvo yhteiselle hyvälle. No miten se saadaan aikaan? OSJ:n rakenne antaa siihen raamit ja yksilön pitää siihen liittyäkseen osata niveltää itsensä siihen sisään. Toisekseen pelkkä jäsenyys ei sitä tee. On liityttävä aktiivijäsenyys mielessä ns. ”tositarkoituksella”. Sillä polulla huomaa pian olevansa OSJ:n hallituksessa eli pelipaikan yläpalleilla. Kaikissa välivaiheissa tällä polulla yksilö on lunastanut paikkansa jäsenluottamuksen kautta. Sosiaalinen yhteisön luottamus on se henkinen kantava vaihdannan väline eli vastavuoroisuus.

Yksilön kannalta on kyseessä oman henkisen kasvun ja kehittymisen ylläpito. Tietynlainen itsekkyys pitää pururatansa kunnossa toimimalla sosiaalisissa verkostoissa. Niin ei kuivahda ”ikihongaksi”. Tämä verkostoituminen pitää tasapainossa terveen itsekkyyden ja yhteisön edun. Voi ja saa elää ”ihmisiksi”.

Kollektiivinen yhteisö puolestaan antaa pelikentällään mahdollisuuden antaa yksilöpanokselle tilan. Kollektiivin sisäinen keskustelu on se palautekanava, joka pitää jäsentensä jatkuvan oppimisen ja kehittymisen polulla. Tämä keskinäinen tasapaino luo yhteiselle hyvälle edellytykset ja tulokset kokonaisuuden edun ajamisessa. Tämä lopputulos on yksi yksilön saama palkinto työstään. Se tulos on itse havaittava.

Jäsenistölle työn tulos näkyy OSJ:n toiminnan kehittymisenä ja kykynä kasvaa ajan hengessä. Haasteena ovat toiminnan reunaehdot, jotka eivät ole OSJ:n määritettävissä. Niiden puitteisiin pitää toiminta sovittaa.  Tämä reunaehtoihin sovittaminen on se jatkuvan oppimisen sisältö. Sen toteutumisen edellytyksenä on yksilöiden välinen kollektiivinen asiantuntemus, keskinäinen arvostus, ammattimainen osaaminen ja johdonmukainen johtaminen.

 

Pentti Länne
OSJ:n hallituksen jäsen, Helsingin seudun ammattilliset senioriopettajat ry HASO:n puheenjohtaja


( Päivitetty: 17.09.2019 10:31 )

Kommentoi
<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
toimisto (at) osj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.