Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  >
Omaishoitaja ansaitsee tukea
05.03.2018 08:46

Aikoinaan, kun siirryin työelämästä seniorikansalaiseksi, unelmani oli viettää eläkepäiviä puolisoni kanssa villinä ja vapaana. Näin suunnittelin.Elämä ei kuitenkaan aina mene suunnitelmien mukaan. Muutaman viikon vapaanaolon jälkeen olinkin omaishoitaja. Elämän pelikortit oli jaettu täysin uudelleen, ja näillä oli jatkettava.

Alkujärkytyksestä ja surusta selvittyäni päätin, että jatkamme yhdessä elämäämme niin tavallisesti kuin se sairastuneen läheisen kanssa on mahdollista. Tätä periaatetta pyrin noudattamaan koko ajan, vaikka vastuu toisesta ja jatkuva hoiva ja huolehtiminen olivat mukana niin kotipiirissä kuin  matkoillakin. Mutta tiedän, että lähestulkoonkaan kaikki omaishoitajat eivät ole näin onnellisessa tilanteessa.

Moni omaishoitaja on yksin sairastuneen omaisensa tai läheisensä kanssa. Samoin monelle omaishoitotilanne tulee vähitellen osaksi perheen elämää. Usein kuluu pitkä aika, ennen kuin perhe tunnistaa oman tilanteensa omaishoidoksi. Tilanne on edennyt pikkuhiljaa, omaan arkeen on totuttu. Omaishoidon perusta, läheinen ihmissuhde, vaikeuttaa tilanteen havaitsemista ja ymmärtämistä. Läheisestä huolehtiminen koetaan kuuluuvan perheen vastuulle. 

Omaishoitaja tarvitsee tukea ja omaishoitoperheelle suunnattuja palveluja. Nyt en tarkoita yksinomaan taloudellista omaishoidontukea, vaan riittävää tukiverkostoa ja molemmille kohdistettuja yhteiskunnan tukitoimia.

Monta kertaa käy niin, että kun sairaus tulee kotiin, ystävät vähenevät. Onneksi viime aikoina omaishoitoa on yhteiskunnan taholta alettu tukea enemmän, mutta paljon on vielä tekemättä. Monessa kunnassa tukitoimet vieläkin ovat riittämättömät.

Itse koin, että olisin kaivannut enemmän henkistä tukea ja vapaa-aikaa omaishoidosta. Tuntui todella kivalta, kun joku joskus kysyi minulta: ”Mitä sinulle kuuluu, miten sinä jaksat?”

Eräs omaishoitaja on runossaan Uudelle polulle kuvannut omaishoitajan näin:

                      Omaishoitajako.

                      Kuka hän on?

                      Mitä hän tekee?

                      Hän nostaa, kantaa, pesee,

                      pukee, syöttää, juottaa.

                      Touhuaa päivät, valvoo yöt.

                      Hän itkee, rukoilee, nauraa, laulaa.

                      Hän väsyy, tiuskii, komentaa.

                      Mutta ennen kaikkea, hän rakastaa.

                      Hän on ihminen.

Tämän kaiken allekirjoitan.

 

Marja Paavonkallio

OSJ:n hallituksen jäsen ja Joensuun seudun senioriopettajien puheenjohtaja

 


( Päivitetty: 05.03.2018 08:49 )

Kommentit (1)Kommentoi



Kolmas ikä - uhka vai mahdollisuus?
12.01.2018 12:08

Viimeisen 20 vuoden aikana, pohjustaessani omaa eläkkeelle lähtöäni, olen pohtinut, millä mielellä ja suunnitelmilla kukin meistä lähtee/joutuu kolmannen iän vaiheeseen elämässään.

Onko tämä elämänvaihe suunniteltu vai pakollinen kuvio ennen loppusijoituspaikkaa? Onko se sellaisten 40 vuoden rästitöiden loppuunsaattamista, joita ei työaikana ehtinyt tehdä? Vai onko se kuvitelma olla vapaa kuin taivaan lintu tekemään, mitä mieleen sattuu tulemaan, tai menemään minne nenä näyttää? Ajopuu vai itseohjautuvasti ja strategisesti ajatteleva uuden kohtaaja?

Kolmas ikä voi olla vuosikausia harkiten suunniteltu ja valmisteltu uusi vaihe elämässä, joka pohjautuu kaikkeen jo elettyyn ja koettuun. Silloin uuden elämänvaiheen voi ottaa vastaan kuin se entinen armeija, joka teki täyskäännöksen ja hyökkäsi uusia haasteita vastaan.

Aloittamalla tietoisesti ja suunnitelmallisesti kokonaan uuden harrastuksen voi sen avulla oppia jatkuvasti uutta. Se osaltaan pitää huolta siitä, että ei jää kiinni menneen haikailuun vaan elää ajassa eteenpäin.

Harkittu ennakointi ja valmistelu on turvallinen perusta. Kun on toivoa, on myös elämää. Tämän saa ja voi tehdä ihan itse. Elämässä on aina vaihtoehtoja, joiden avulla löytää uutta mielekkyyttä. Kumulatiivinen uuden oppiminen on se perusta, jolla päivittää, rikastuttaa ja syventää itseään joka päivä.

Monipuoliset sosiaaliset kontaktit ovat elämää rikastuttavia rakennuspalikoita. Jokaisella meistä on aina jotain opittavaa sosiaalisista suhteista. Ne lisäävät ihmisen henkistä pääomaa. Pitää tarvittaessa uskaltaa ylittää Pähkinäsaaren rauhan kulttuuriraja mm. yhdistystoiminnassa. Sivutuotteena sosiaalisten suhteiden hoitamisessa tulee fyysisen kunnon ylläpito, kun sohvanpohja ei ehdi kulua.

Elämässä kohtaamme niin sadetta kuin tuulta, pimeyttä ja kylmää, mutta tämä kuuluu asiaan. Jokaisesta asiasta ei kuitenkaan pidä lähteä synkistelemään, vaan asioita voi katsoa kokonaisuuden näkökulmasta. Mitä ilmeisimmin juuri silloin on tullut opittua jotain uutta itsestä, toisista ja elämästä.

Pentti Länne

OSJ:n hallituksen jäsen ja Helsingin ammatilliset senioriopettajat HASO ry:n puheenjohtaja

 


Kommentit (1)Kommentoi



Ilosia aikoja
08.12.2017 12:08

Sanotaan, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty eli valmis. Ei ole sote eikä ole tämä blogikaan. Pyörittelen ajatuksia ja suunnittelen ja suunnittelen. Päädyin sitten ratkaisuun: lähden teatteriin.

Lastennäytelmiä on tullut katsottua vain vähän. Liekö syynä se, että on näytellyt heidän kanssaan koko virkauransa. Nyt rohkaisin mieleni. Teatteri Imatrassa esitettiin Mauri ja vähä-älypuhelin. Otsikko oli ainakin kohdallaan. Ystävyys, erilaisuus ja yksinäisyys ottivat askeleen kohti inhimillisyyttä ja elämän pieniä iloja. Oma puhelimeni ei muuttunut näytelmän tapaan huippuälypuhelimeksi ja hyvä niin, koska Suomen Kuvalehden mukaan (1.12.2017) älypuhelinriippuvuus näkyy aivoissa – voi aiheuttaa väsymystä ja ahdistusta. Iloitsen: jokin vaiva on vältetty.

Saman teatterin toinen näytelmä Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja vei sitten aikaan, jossa elämme nyt tai kohta. Karvalakkimies haikailee mennyttä (kaikki oli paremmin) ja suunnittelee pitkän matkan päättymistä. Ilo korostuu silloin, kun hän naurahtaa elämänsä neljännen kerran. Tablettikin tulee tutuksi, vaikkei se ole se nieltävä. ”Nitro ja Imodium ovat. Hota on pulveri”.

Itse olen iloinnut työskentelystä erilaisten ihmisten ja yhteisöjen kanssa. Senioriopettajatoiminta saanee piristystä myös kohta päättyvästä jäsenhankintakampanjasta. Ehkä voisimme lainata Sanoma Median mainoskampanjaa: ”Tunnettuus – Kiinnostus – Haluttavuus – Toiminta!”

Toinenkin lainaus sallittaneen: ”Nyt Suomi on vauras yhteiskunta… On puhdas, kaunis luonto. Kaikki nämä meillä on, mutta missä ovat iloiset, tyytyväiset ihmiset?” (Tuulikki Toiviainen, Helsingin Sanomat 1.12.2017)

Lopuksi haluan toivottaa kaikille iloista seuraavaa 100 itsenäisyyden vuotta ja hyvää joulua sekä menestystä vuodelle 2018!

Ilon kautta!

Mauri Inkinen
OSJ:n hallituksen jäsen, Imatran Seudun Senioriopettajat ry:n puheenjohtaja

 


( Päivitetty: 08.12.2017 12:19 )

Kommentit (3)Kommentoi



50 vuotta sitten
14.11.2017 10:40

Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun liikuntakasvatuksen opintosuunnalta valmistui 50 vuotta sitten 60 uutta innokasta liikunnanopettajaa. Osa jäi jatkamaan opintojaan, osa hakeutui auskultoimaan ja muutamat läksivät heti kokeilemaan, miltä uusi ammatti tuntui.

Tällä joukolla kokoonnuimme Peurunkaan muistelemaan menneitä. Ja kyllähän muistelemista riitti! Koko ajan ilmassa leijui kysymyksiä: Muistatko kun siellä…? Muistatko kun mentiin…? Muistatteko…?

Tuohon aikaan Helsingin jumpalta valmistui vielä muutaman vuoden ajan voimistelunopettajia ja Jyväskylän liikunta aloitti toimintansa 1963. Me aloitimme 1964 ja olimme siis toinen kurssi.

Eikä Jyväskylään noin vain mentykään opiskelemaan, vaan karsinta oli tiukkaa.  Karsinnoissa kuuntelin kauhulla muiden juttelua. Joku oli jo valmis kansakoulunopettaja, jotkut olivat jo pyrkineet jumpallekin jopa useamman kerran. Joku oli liikunnanohjaaja, joku käynyt urheiluopiston pitkän kurssin.

Tunsin itseni aivan orvoksi tässä taitavassa porukassa. Minä olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, ja minulla oli vain oman opettajani suositus, olinhan ollut koulussa innokas liikkuja. Se taisi olla pelastukseni, sillä katsoin, ettei minulla ollut pienintäkään mahdollisuutta päästä tuon porukan joukkoon.

Niinpä en jännittänyt yhtään, kävin tekemässä tehtäväni ja seurasin muiden taitavia suorituksia. Kurssikaverini kertoivat ihmetelleensä rauhallisuuttani, luulivat ylpeäksi. Erehtyivät pahan kerran!

Muistoja riitti opiskeluajalta. Muistatko, kun tehtiin tutkimusta rytmitajusta hapankorppujen, homejuuston ja Eerikin pikakiväärin (=halvin punkku) innoittamina? Muistatko kun Laajavuoren rinnettä ylös tampatessa alempi jalka luiskahti ja hiihtohousujen sauma ratkesi?

Entä kun kesällä hellepäivän suunnistuksen jälkeen kuumehorkka yllätti keskellä Kauppakatua niin että hampaat kolisivat?

Muistatteko, kun olimme oikein televisiossa esiintymässä Tarvajärven ohjelmassa? Piti mennä oikein Jämsään katsomaan ohjelmaa, kun Jyväskylässä ei vielä näkynyt TV2.

Eräs ”pojista” muisteli epäonnista saattomatkaa, kun yhtäkkiä huomasikin, että hän oli ulkopuolella, minä sisäpuolella, ja ovi välissä. Se oli sen romanssin loppu.

Kaikki 60 eivät luonnollisestikaan olleet paikalla. Joku oli ulkomailla, joku sairaana tai muuten estynyt. Ja joukostamme on jo poissa kymmenen, heitä haikeudella muistelimme.

Monenlaisia elämänpolkuja oli tämäkin porukka kuljeskellut. Osa oli ollut liikunnanopettajana kouluissa, muutama yliopistotasolla, joillakin oli ollut oma yritys, jotkut aivan muilla aloilla.

Mutta kyllä se yhteinen henki siellä vielä pihisi. Vanhoja tuttuja oltiin, vaikka muutamaa piti hieman kauemmin miettiä, ennen kuin nimi palasi mieleen. Aika taas loppui kesken, vaikka yötäkin oltiin. Paljon jäi sanomatta ja kuulematta. Siksi ajattelimme yrittää vielä parin kolmen vuoden kuluttua uutta tapaamista. Niin kauan kuin vielä muistaa...

Näitä muistelee Arja, vehtuulehtori (Rinteen Ossin antama lempinimi)

Arja Jääskeläinen
OSJ:n hallituksen jäsen ja Hyvinkään-Nurmijärven Senioriopettajien puheenjohtaja

 


( Päivitetty: 14.11.2017 10:54 )

Kommentit (1)Kommentoi



Terveyttä ja hyvinvointia luonnosta
20.10.2017 09:24

”Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston” oli ennen kaikille koululaisille tuttu laulu. Suomalaisilla sanotaan olevan vahva luontosuhde. Johtuukohan se geeneistä ja perinteestä vai yksinkertaisesti siitä, että puolet suomalaisista asuu enintään 200 metrin päässä metsästä ja enemmän kuin kaksi kolmesta suomalaisesta liikkuu luonnossa viikoittain. Lähimetsään on helppo mennä kävelemään, marjastamaan tai sienestämään.

Luontoretkeily ja luonnossa liikkuminen kasvattavat koko ajan suosiotaan. Kansallispuistojen käyntimäärä oli viime vuonna melkein kolme miljoonaa, ja jos mukaan lasketaan valtion retkeilyalueet ja muut Metsähallituksen hallinnoimat virkistysalueet, lähentelee viime vuoden käyntien määrä seitsemää miljoonaa, kun se vuonna 2009 jäi alle viiden miljoonan.

Tutkimusten mukaan metsässä oleskelulla on monia myönteisiä terveysvaikutuksia: syke ja verenpaine laskevat, lihasjännitys vähenee ja mieliala rauhoittuu. Metsässä oleilu myös nopeuttaa stressistä palautumista. Mahdollisuus vartin kävelyyn luonnossa kesken työpäivän parantaa työtehoa ja vähentää uupumista.

Kuitenkin on paljon ihmisiä, jotka eivät koskaan käy metsässä tai muuten luonnon helmassa. Joillekin kaupunkilaisille luontoon meneminen voi olla vieras ajatus. Jos ei ole koskaan päässyt nauttimaan metsän rauhasta, ei sitä ehkä osaa kaivatakaan. Joku taas voi saada vastaavanlaisen rauhoittumisen kokemuksen vaikkapa konsertissa.

Surullista on sellaisten vanhusten tilanne, jotka eivät enää pysty omatoimisesti ulkoilemaan eivätkä koskaan pääse luonnon helmaan. Olisikin tärkeää, että hoivakodit, palvelutalot ja vanhainkodit järjestäisivät asukkailleen myös luontoelämyksiä. Vaikka patikointi luontopolulla olisi mahdotonta, voi pyörätuolissakin istuvan vanhuksen viedä metsään tai ainakin puistoon kuuntelemaan linnunlaulua ja katselemaan kukkia. Valitettavasti hoitajia on usein liian vähän eikä ulkoilua pidetä samalla tavoin tärkeänä asiana kuin vaikkapa peseytymistä tai ruokailua.

Itse olen mahdollisen hoivakotiin joutumisen varalta ajatellut kirjata hoitotahtooni, että minun tulee päästä päivittäin ulos ja ainakin viikoittain metsään tai meren rannalle. Tulee siihen toki muutakin: Liptonin pussiteetä minulle ei saa tarjota, en halua syödä iltapalaa pyjamassa ja haluan nauttia silloin tällöin fingerporillisen Jägermeisteria :-)

Mutta tavoitteena pidän sitä, että voisin mahdollisimman pitkään kulkea omatoimisesti lähimetsään, hauduttaa itse oman teeni ja ottaa sen fingerporillisen silloin kun mieli tekee.

Tavoitteen saavuttamiseksi aion liikkua usein metsässä!

Saila Rintee
OSJ:n hallituksen jäsen ja Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n puheenjohtaja

 

 


Kommentoi
<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.