Blogi 

Tervetuloa OSJ:n blogin pariin
Blogin kirjoittajat ovat OSJ:ssä aktiivisesti toimivia jäseniä. Aiheet ovat kirjoittajien itse valitsemia ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia. Millaisia ajatuksia kirjoitus herätti? Voit jakaa ajatukseksi kommentoimalla. Kommenttisi, nimesi, sähköpostiosoitteesi näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  >
”Kultyyr sano Ruottalainen” – ei vaiskaan, nyt ei puhuta korkeakulttuurista
13.11.2020 13:02

Kulttuuri on niin moninainen käsite kuin on meitä kulttuurin tekijöitä, ihmisiä. Missä ihmisiä toimii yhdessä, niin heidän ja ympäröivän muun maailman välille syntyy toimintatapoja ja käyttäytymisnormeja. Niiden sekamelskasta syntyy vähitellen vallitseva kulttuuri, jota yhteisö pitää omanaan, identiteettinään, aina yksilötasoa myöten. Tästä se kulttuurin ruotiminen alkaa.

Kulttuuri voi olla passiivista menneisyyden ihannointia ja perinteissä riippuvaa. Ääriesimerkkinä katolinen kirkko, jolla meni 1 000 vuotta huomata ja tunnustaa maailmanlaajuisen vinoutuneen käyttäytymiskulttuurin nuoria kohtaan sekä ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin.  

Yhdistystoiminnan surmanloukku on jättäytyä sen varaan, että tehdään aina kuten ennen. Uusien jäsenten on sopeuduttava siihen, miten yhdistys on aina toiminut. Tämä näkyy Suomessa taantuvina ja kuolevina yhdistyksinä. Yksinomaan ei voida mennä sen selän taakse piiloon selittämällä koko kansan ikääntymistä ja sitä kautta perustella hiljaista kuolemaa.

Perisuomalaisen tavan mukaan yhdistyksen hallituksessa pysytään pitkään ja eroon tehtävästä pääsee vain haudan kautta. Pitkäaikainen hallitus toistaa itseään ja toimii tulppana kehittämiselle. Pienemmillä paikkakunnilla ei uskalleta olla eri mieltä, kun liki kaikki ovat toistensa naapureita, työkavereita ja/tai sukulaisia keskenään. Tällöin yksi vallitseva toimintatapa saa tilaa. Valta-aseman ottaa usein äänekkäin kellokas.

Toinen menneisyyteen pakenemisen tekijä on uusien jäsenten arkuus tulla mukaan hallitustyöhön. Kuilu nykytodellisuuden ja menneen välillä on niin suuri, ettei vanha hallitus enää puhu ja ilmaise toimintaa uusien jäsenten kielellä. Syntyy ymmärryskuilu. Toisaalta kukaan ei estä uusia jäseniä tulemasta mukaan ja uudistamasta toimintaa omansa näköiseksi.

Tästä päästään eteenpäin, kun uusien jäsenten hankinta ja informointi käännetään ympäri. Annetaan kuva, jossa yhdistys antaa raamit ja puitteet menneen toiminnan hedelmien pohjalta jatkuvalle uudistumiselle. Otetaan käyttöön Demingin ympyrän mukainen laatuajattelu jatkuvasta kehittämisestä. Pienillä askelilla päästään eteenpäin.

Kaiken perusta on viestintä. Jos yhdistys ei näe, eikä näy. Sitä ei ole olemassa. Tiedotustoiminnan kehittäminen on elämän ja kuoleman kysymys. Jani Halme toteaa Ylen kolumnissa 25.9.2020 markkinoinnin tarpeellisuudesta: Ei voi olla harkinnassa, ellei ole tiedossa.
https://yle.fi/uutiset/3-11557973

Eläkeläisyhdistyksessä on turha kuvitella, että yli 10 vuotta vanhempi hallitus olisi jyvällä siitä, mitä heitä nuoremmat jäsenikäluokat ajattelevat. Jäsenkyselyitä ja tilannetta tutkien voi päästä jyvälle, mihin suuntaan toimintaa pitää kehittää.  Korona antaa tähän nyt oivan tilaisuuden uudistaa toimintaa. Se peräti pakottaa. Paluuta entiseen ei enää ole.

 

Pentti Länne

OSJ:n hallituksen jäsen
Helsingin seudun ammatilliset senioriopettajat HASO ry:n puheenjohtaja


( Päivitetty: 13.11.2020 13:07 )

Kommentit (2)Kommentoi



Korona-aikana koettua
06.10.2020 15:32

Viime tammikuun lopulla Tallinnan laivalta poistuessani pohdin, pitäisikö tungoksessa ottaa etäisyyttä kiinalaisseurueeseen, koska oli jo tullut tieto Pohjois-Suomessa kiinalaisturistilta epäillystä koronatartunnasta. Tuolloin kukaan ei vielä aavistanut, mitä oli tulossa.

Yksi koronan seurauksista oli kehotus yli 70-vuotiaitten siirtymisestä karanteeninomaisiin oloihin. Läheiset kontaktit lapsenlapsiin loppuivat. Isovanhemmille tämä oli yksi vaikeimmista rajoitteista noudattaa. Omat lapsenlapseni asuvat 115 km:n päässä, monien paljon kauempana. Vaikka puhelimessa on voinut keskustella, tekstiviestejä lähetellä, WhatsApp -puheluita puhua ja kuvia välittää, ne eivät korvaa sitä, kun lapsenlapsi kädet levällään juoksee syliisi.

Kun koronarajoitukset sitten vähän väljenivät, saattoi lapsenlapset tavata ulkona. Mikä ilo oli toukokuisena lämpimänä viikonloppuna istua tyttären ja pojan pihalla lounaalla ja nähdä, kuinka muutamien viikkojen aikana lapsenlapset ovat venyneet pituutta, ja tuntui, että he ovat muutenkin kehittyneet ja kypsyneet etäopetuksen ja erilaisten rajoitteiden aikana.

Keskikesällä molempien lasten perheet uskaltautuivat jopa yhden yön vierailulle mummulaan (tietysti eri aikaan).  Mutta sitten kun tyttären perhe palasi kotiin, tyttärelle ja tyttärenpojalle tuli flunssan oireita. Säikähdys oli melkoinen! Onneksi Tampereella pääsi tuolloin nopeasti koronatestiin, ja negatiivinen tulos tuli vuorokaudessa, lauantai-iltana 22.00. Helpotuksen huokaus!

Ohjelmassa oli vielä yksi jännitysnäytelmä: pojanpojan ripillepääsy. Rippileirin piti olla alun perin Virossa, mutta loppujen lopuksi se saatiin toteutettua Suomessa Kangasalla. Miten juhlat voitaisiin järjestää?

Seurakunta oli ottanut hienosti asian hoidettavakseen: leiriläiset jaettiin kolmeen ryhmään, joista jokaisella oli oma ripillepääsyaika ja kullakin rippilapsella sai olla yhdeksän vierasta. Kirkossa joka toinen penkkirivi oli tyhjä ja kunkin rippilapsen läheiset istuivat samalla penkkirivillä.

Omana työaikanani muistan aina ihastellen ihmetelleeni, miten lukion farkkupojat kasvoivat miehiksi, kun he saivat puvun päälleen. Sama ilmiö tapahtui nyt: kun pojanpoika puki tumman puvun ylleen, hän kasvoi pituutta ja leveyttä! Kun hän sitten albaan pukeutuneena kantoi kulkueen kärjessä ristiä, vanhempien ja mummujen silmät kyyneltyivät.

Luontokin suosi tilaisuutta: 25 asteen aurinkoisessa säässä ulkona aurinkokatosten alla saattoi nauttia puheista ja yhdessäolosta ja huomioida turvavälit!

Oman lisänsä ja huolensa aiheutti ja aiheuttaa kälyn ja hänen miehensä kuolema Englannissa Isle of Wightilla. Molempien sukulaiset ja läheiset asuvat kaukana: Amerikassa ja Suomessa. Englannissa ei kukaan. Viranomaiset: lakimies, edunvalvoja, hoitokodin johtaja ja hautausurakoitsija hoitavat asioita, mutta he eivät poista huolta ja murhetta läheisten kohtalosta. Milloin voi turvallisesti matkustaa paikan päälle?

Koulut ja työt, etätyöt ja työpaikoilla tehtävät, ovat alkaneet. Elämme erilaisessa todellisuudessa kuin ennen koronaa. Jopa me eläkeläiset olemme pitäneet Teams-kokouksia, opetelleet uusia tapoja toimia, tilanneet netistä ja  käyttäneet erilaisia digipalveluita. ”Vierivä kivi ei sammaloidu!”

Marja-Terttu Halpio-Huttunen
OSJ:n hallituksen jäsen
Porin Seudun Senioiopettajat ry:n varapuheenjohtaja


Kommentoi



Oppikirjojen kulkukauppias oikeissa töissä
31.08.2020 13:13

 

Tapasin graduohjaajani syksyllä 2006 ja tapaamisen aiheena oli: Saisinko yli 10 vuotta keskeneräisenä levänneen graduni vihdoinkin valmiiksi? Tapaaminen oli lyhyt ja ytimekäs. Aiempi graduaineistoni ”Opettajien mielipiteitä oppikirjojen kehittämisestä” -tutkimukseen oli vanhentunutta. Keskustelun aikana sain rohkaisun kirjoittaa omista kokemuksistani oppikirjaedustajana.

”Sinähän olet ollut yli 25 vuotta oppikirjabisneksessä ja tavannut tuhansia opettajia ympäri Suomea. Olet kulkenut koululta toiselle ja pitänyt opettajille oppikirjaesittelyjä. Miksi et kirjoittaisi kokemuksistasi ja tapaamisistasi? Kokemuksellinen tieto on arvossaan. Tulkinta on varsinaista tiedettä. Tutustu hermeneutiikkaan ja fenomenologiaan sekä elämänkertatutkimuksiin!"

Olin noihin aikoihin Kustannus Oy Otavan palveluksessa ja jatkuvasti tien päällä. Ajatukset pyörivät päässäni. Olisin pian kuusikymppinen ja tulisikohan tästä mitään? Muutoksen tarve takaraivossani sai minut toimimaan. Yhdistin autossa istumisen ja kokemusten taltioinnin. Ajomatkoilla äänitin kokemuksiani opettajien ja rehtoreiden kanssa käydyistä keskusteluista. Kotona kirjoitin sanelut puhtaaksi. Pääteitä ajaessani muistiin alkoi piirtyä lisää tapahtumia eri vuosilta ja vuosikymmeniltä. Joinakin hetkinä pysähdyin tienvarteen sanelemaan. Ylpeänä saavuin puolen vuoden kuluttua tapaamaan ohjaajaani. Olin lähettänyt 300-sivuisen tutkimusaineistoni sähköisenä etukäteen. 

”Muuten hyvä, mutta jätä nuo huoltoaseman munkkikahvit pois tekstistäsi. Ne eivät ole tiedettä. Analysoi käymiäsi koulukäyntejä ja keskusteluja ja hae niistä merkityssisältöjä oppimiseen ja siihen tarvittaviin välineisiin. Opettajat suhtautuvat valmiiseen oppimateriaaliin nykyään hyvin erilailla. Tästä aiheesta ei ole kirjoitettu elämänkertatutkimusta, joten aiheesi on mielenkiintoinen.”

No ”munkin syönti” oli leikkisä huomautus proffalta ja ymmärsin viestin. Lisää teoriaa kehiin ja seuraava vaihe olikin sitten työläämpi. Aineisto vaati nyt teoreettista käsittelyä ja se ei onnistunut vain autossa istumalla. Yliopistojen kirjastot kävivät kevään aikana tutuiksi. Tutkimukseni alkoi valmistua.

”Tämä sinun työsi nimi on aika hauska: Oppikirjojen kulkukauppias. Onhan siinä täsmennys eli tämä Elämänkerrallinen tutkimus oppikirjaesittelijänä 1980-, 1990- ja 2000-luvuilla. Hyvä! Tee vielä parit korjaukset ja työ alkaa valmistua.”

Sain viimeiset kirjatentit läpi ja myös gradun hyväksyttyä kesällä 2008. Oli hetki pyörähtää hermeneuttisella kehällä. Tuli muutoksen aika ja erityisopettaja palasi takaisin kouluun.
Olin toiminut erityisopettajana 28 vuotta aiemmin. Koulumaailmassa puhalsivat isot muutokset! Olin päivittänyt osaamiseni ja teki mieli kokeilla. Siispä luokanopettaja mallia 1975 (Oulun yliopisto), eritysopettaja mallia 1978 (Jyväskylän yliopisto) ja tuore kasvatustieteiden maisteri 2008 (Jyväskylän yliopisto) haki virkaa ja saikin ensin Muhokselta ja sitten vakinaisen laaja-alaisen erityisopettajan viran Lumijoelta keväällä 2011. Rehtori esitteli uuden vakinaisen 61-vuotiaan viranhaltijan opettajainhuoneessa:

”Uudeksi yläkoulun laaja-alaiseksi erityisopettajaksi meille on sivistyslautakunta valinnut Juhanin. Varmaan moni teistä tunteekin hänet. Onhan Juhani käynyt meillä esittelemässä oppikirjoja vuosien varrella”.

Rehtorin sanat tuoreesta tulokkaasta vähän hymyilyttivät. Mikä tärkeintä: olin taas oikeissa töissä. Muistin, mitä Alajärven yläasteen koulun pihalla eräs opettaja oli minulta jo 80-luvulla kysynyt:

"Milloin sinä Juhani tulet taas oikeisiin töihin?”

Näin alkoivat neljä hienoa vuotta erityisopettajana ennen eläköitymistä. Pitkästä aikaa minulla oli päivittäisiä työkavereita ja omat oppilaani. En ollut enää ”yksinäinen ratsastaja”. Paluu opettajuuteen työurani loppupuolella olivat parhainta työvuosiani. Matka jatkuu nyt senioriopettajana. Taas minulla on mukavaa seuraa!


Kirjoittaja: Juhani Suopanki, Oulun seudun senioriopettajat, ry, puheenjohtaja

"Viimeisellä työviikolla pääsin oikeisiin töihin Lumijoen yhtenäiskoulussa."
Kuva: Viimeisellä työviikolla Lumijoen yhtenäiskoulussa pääsin mm. keittiölle ”ihan oikeisiin töihin”.
 


 


( Päivitetty: 01.09.2020 10:16 )

Kommentit (1)Kommentoi



Hyvää oloa lenkiltä
15.05.2020 09:19

Olen aina pitänyt kävelystä. Tänä keväänä, kun en ole kuntosalille uskaltautunut ja moni muukin harrastus on katkolla, olen kävellyt tavallistakin enemmän. Onneksi säät ovat ainakin täällä Etelä- Suomessa suosineet niin, että on ollut mukava lähteä ulos.

Kotikaupungissani Kotkassa on hienot ja monipuoliset mahdollisuudet lenkkeilyyn. Aivan kaupungin keskustassa on upeita puistoja, joihin on helppo lähteä ihailemaan kevään kukkaloistoa. Ihanat tulppaanit, krookukset, narsissit ja monet muut  kevään kukkijat saavat unohtamaan huolet ja murheet. Juuri tähän aikaan puhkeavat myös kirsikkapuut upeaan vaaleanpunaiseen kukintoonsa.

Itse suuntaan kävelylenkkini kuitenkin mieluiten metsään tai merenrantaan. Paljaat rantakalliot houkuttelevat pysähtymään pitkiksikin ajoiksi  ja ihailemaan merta. Veden liike rauhoittaa ja lohduttaa. Samalla aurinko antaa voimaa. Ajatus lähtee vaeltamaan. 

Metsässä kävelyn vaikutukset moninkertaistuvat. Metsässä samoilu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta nopeasti. Omat lenkkini suuntautuvat usein aikaisin aamulla Kotkan Tervaleppälehtoon,  joka on vuonna 1964 kaupunginhallituksen päätöksellä suojeltu pieni alue. Parasta siellä ovat aamun mahtavat konsertit, joita voisi kuunnella vaikka kuinka pitkään. Samalla voi seurailla oravien touhuamista viehättävässä vanhassa metsässä.

Sanotaan, että käveleminen on ehkä maailman helpoin tapa haihduttaa huolet. Tänä keväänä se on ollut tavallistakin tärkeämpää ja tuonut varmasti monille hyvää oloa ja virkistystä. On helppo uskoa tutkimuksiin, joiden mukaan kävely tekee ihmiselle hyvää. Sekä mieli että keho kiittävät.

Anna-Maija Hölttä

Kirjoittaja on Kotkan Seudun Senioriopettajat ry:n varapuheenjohtaja, OSJ:n hallituksen jäsen.

 

 


( Päivitetty: 18.05.2020 08:34 )

Kommentit (2)Kommentoi



Senioriopettajana vanhusneuvostossa
16.04.2020 12:46

Kokemuksia siitä, miten voin paikallisesti vaikuttaa ikäihmisten asioihin!

Oulun kaupungin vanhusneuvoston kolmas toimintavuoteni on tänä keväänä päättymässä. Senioriopettajat ovat saaneet näkyvyyttä ja olen opetellut yhteistyötä eri eläkejärjestöjen edustajien kanssa – huomannut, että mehän olemme yhtä suurta perhettä kaikki eläkeläiset. Keväällä 2017 Minut nimitettiin ”ohi” kaupunginhallituksen hyväksymän ohjesäännön ainoana VENK:n edustajana. Kaupungin sivistysjohtajan audienssi auttoi asiaa ja pääsin mukaan. Olen kokenut paikan todella tärkeäksi.

Loppukevät on ollut kokousten kannalta hiljaista. Koronavirus on meille ikäihmisille vaarallinen ja karanteeni on pakottanut ikäihmiset pysymään kotosalla. Toki olemme saaneet ulkoilla – se sentään on tehnyt hyvää ja koronavirus on luonut uudenlaista yhteisöllisyyttä Ouluun ja varmaan muuallekin.

Oulun vanhusneuvostossa on tänä keväänä pidetty puhelimen luuria ahkerasti kädessä. Neuvosto on mukana Oulu-apu -toiminnassa, jonka malli on saatu pääkaupunkiseudulta. Oulu-apu on soitellut tuhansia puheluita yli 80-vuotialle ja nyt ovat menossa puhelut yli 70-vuotiaille. Puhelujen tarkoitus on ollut hienovaraisesti tiedustella avuntarvetta: Tarvitaanko ruoka- ja asiointiapua, keskusteluapua tai muuta tukea? Kauppakassitoimintaa on tarjolla keskustan ja lähiympäristön yli 80-vuotiaille maksutta. Oulu-apu toiminnassa ovat olleet mukana monet tahot ja yhdistykset.

Maaliskuussa jouduttiin perumaan koronaviruksen takia vanhusneuvoston suuri yhteinen ponnistus eli kaikkien oululaisten eläkejärjestöjen yhteinen ”Mahdollisuuksien päivä”. Tapahtuman tarkoitus olisi ollut esitellä ikäihmisille kaupungin ja kaikkien eläkeyhdistysten kulttuuri-, liikunta- ja terveystapahtumia. Teemapäivä siirrettiin syksyn vanhustenviikolle. Samoin tämän kevään yhteinen eri eläkejärjestöjen yhdessä toimeenpanema ”ohjelmalliset vapputanssit” jää tältä keväältä suunnitteluasteelle.

Yhdessä suunnitellut tapahtumat ja projektit ovat yhdistäneet meitä vanhusneuvoston jäseniä. Kun alkuun päästiin, jäivät ”politiikka” sekä ”ennakkoluulot” pois. Vanhusneuvoston työvaliokunnan jäsenenä pääsee parhaiten vaikuttamaan ja se on näiden kolmen vuoden aikana käynnistänyt ja koordinoinut mm. ikäihmisten nettiavustajatoimintaa. Eri eläkejärjestöistä koottu osaajien ja koulutettujen joukko on toiminut ansiokkaasti yhteisessä projektissa. Metodimme on ollut: ”Ikäihminen on paras opastaja toiselle ikäihmiselle, kunhan muistaa istua omien käsiensä päällä eikä koske opastettavan laitteeseen!” Syksyllä 2017 kiersin eri eläkejärjestöjen kokouksissa esittelemässä yhteistä projektiamme. Kehittelimme näin oululaisen mallin ikäihmisten nettiopastukseen. Olen saanut toimia myös vanhusneuvoston yhteyshenkilönä Caritas-säätiön digijelppari-toiminnassa.

Vanhusneuvoston toiminnan tärkeä osa on antaa lausuntoja eri lautakuntien päätösprosessissa oleviin asioihin. Yhdyskuntalautakunnassa käsiteltävissä kaava-asioissa olemme antaneet lausuntoja mm. viheralueiden tai puistojen ollessa vaarassa kadota kaupunkikuvasta. Päätöksiin kaava-asioissa on päästy parhaiten vaikuttamaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Vanhusneuvoston osallisuus on ollut mahdollinen, jos kaava on ollut ikäihmisten kannalta merkityksellinen. Harmillista on, että Oulun valtuustossa päätettiin pari vuotta sitten maan tiukimmasta paikoitusnormista ja uusia alueita suunniteltaessa parkkipaikkoja varataan nyt aina liian vähän ja se on tietysti autoileville ikäihmisille harmillista.

Meidän ikäihmisten kannalta tärkeimpiä ovat hyvinvointilautakunnassa käsiteltävät asiat. Vuosi sitten kaupungissa vähennettiin laitoshoivaa ja neuvosto vastusti lausunnoillaan tätä alasajoa. Prosessi on vielä kesken.

Sivistys- ja kulttuurilautakunnan kanssa pidetyssä palaverissa päätettiin laajentaa seniorikortin käyttömahdollisuuksia. Jokainen 65 vuotta täyttänyt oululainen pääsee lähiaikoina vuosimaksultaan edullisella seniorikortilla (60 euroa) arkipäivisin ilman rajoituksia kaupungin kaikille kuntosaleille ja uimahalleihin niiden aukioloaikaan. Vanhusneuvosto on myös esittänyt, että seniorikorttia voisi käyttää myös jossain muodossa kaupungin kulttuuritapahtumissa.

Vuosi sitten käytiin valtakunnan tasolla ”rajua” keskustelua vanhusten tehostetun hoivan henkilöstömitoituksesta, joka nykyhallituksen mukaan kirjataan lakiin ja 0,7 hoitajamitoitus astuu voimaan keväällä 2023. Viime kevät opetti sen, että tarvitsemme lisää avoimuutta vanhusten hoivaan. Oulun kaupungin vanhusneuvosto on ollut mukana levittämässä koululaitoksesta tuttua Wilma-järjestelmää hoivakoteihin vuorovaikutuksen lisäämiseksi omaisten ja laitosyksikön välillä. Koulumaailmassa Wilmaa käytetään erityisesti kodin ja koulun välisenä yhteydenpidon kanavana. Järjestelmää kokeillaan hoivakodeissa Oulussa tiettävästi ensimmäisenä Suomessa.

Vanhusneuvostoja valittaessa käytetään usein EETUn ja Sitran vanhusneuvostoista julkaisemaa opasta, jossa ohjeistetaan vanhusneuvoston kokoonpanoksi ensisijaisesti EETUn eläkeläisyhdistysten edustajat ja lisäksi mm. kunnan, seurakunnan sekä vammaisten edustajat. Meidän senioriopettajien kannattaa pitää puoliamme, kun seuraavaa vanhusneuvostoa valitaan runsaan vuoden kuluttua.

 

Juhani Suopanki

Oulun seudun senioriopettajien puheenjohtaja, OSJ:n hallituksen jäsen

 


( Päivitetty: 18.05.2020 08:00 )

Kommentoi
<  1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  15  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
toimisto (at) osj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.