Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  >
Väylänvarressa kuultua
15.10.2018 12:08

Suomen kielen professori, murteen tutkija Harri Mantila Oulun yliopistosta kertoo, että laajasta alueesta huolimatta Lapissa puhuttavissa murteissa on paljon yhteistä. Näille murteille yhteistä on niissä käytettävä h.

H-kirjaimella ei ole hätää Väylänvarressa. Tornionlaaksolaisten omaleimainen puhetapa elää ja voi erinomaisen hyvin. Alueellinen ja kielellinen identiteetti on vahva ja murre soljuu kainostelematta myös nuorten suussa. 

Toisin on väylän länsilaidalla, jossa saman puhekielen ruotsalainen versio meänkieli on nuorten keskuudessa heikoilla. Meänkieli yritettiin pakkotoimin kuristaa olemattomiin. Meänkielellä on nyt virallinen vähemmistökielen asema, mutta se on edelleen pinteessä.

Tornionlaaksolaiset pujottavat h:n sanojen sisään niin jäljittelemättömästi, että sitä on ulkopuolisen mahdoton matkia ja h menee vierailta yleensä aivan väärään paikkaan.

Olen itse muuttanut Oulusta Tornionlaaksoon Ylitorniolle vuonna 1996 ja todella ihastuin kuulemaani, kun ihmiset täällä puhuivat ns. h:n päältä. Itse en ole oppinut enkä uskalla sitä h:ta vieläkään käyttää kuin kokeilumielessä, vaikka olen asunut Ylitorniolla jo yli 20 vuotta. 

Kokeilut ovat yleensä menneet pieleen, koska sen h:n sijoittamisessa sanaan oikeaan paikkaan ei ole mitään logiikkaa, mutta mukavan kuuloista puhetta se on korville. Sen sijaan mie, sie ja net ovat minullekin tulleet puhekieleen jossain määrin. Oma murteeni on syntyperäisenä oululaisena ollut hyvinkin voimakasta: mää, sää ja nää olivat iskostuneet omaan puhekieleeni. ”Ookko nää Oulusta”. ”Pelekääkkö nää pollliisia” ovat varmaan monelle tuttuja kysymyksiä, ainakin oululaisille.

Sanan vaimo merkitys herätti minulle kummastusta tänne tullessani. Kuulin naisista puhuttaessa käytettävän usein sanaa vaimo. Olin eronnut ja ajattelin, että täältä Lapista löytäisin uuden vaimon itselleni, mutta kaikki naiset täällä kuulostivat puheiden mukaan olevan jo naimisissa, kunnes minulle selitettiin, että täällä käytetään kaikista naisista yleisesti sanaa vaimo ja lapsista sanaa kläppi. No, löytyihän se vaimo lopulta, kun muistin katsoa vasemman käden nimettömään, onko tuolla vaimolla siinä sormusta, etten vain havittele toisen omaa.

Olen täällä kysellyt mm. opiskelijaryhmiltäni, mikä motivaatio heillä on säilyttää murre ja miten he itse ymmärtävät murteensa. Sieltä se h singahti esiin, se on heidän tavaramerkkinsä. He ovat tietoisia siitä, ettei kukaan ulkopuolinen pysty sitä matkimaan oikein. Toisaalta eivät he itsekään pysty kuvaamaan sen käyttöä kuin intuitiolla.

Monet Väylänvarressa käytettävät sanat ja sanonnat eivät välttämättä heti aukene kuulijalle:

Mitäh te tehettä ko te ropotatta?

= Puhellaan leppoisasti.

Isä varas poikaa. Muista, net puhhuu erhinlaihin sielä etelässä. Ko net viskaa, net sannoo, että heittää. Ja ko net heittää, niin net sanovakki, että lopettaa. Ja jos net joutuu lopethaan, niin net sanovat, että teurastaa!

= Isä ohjeistaa Etelä-Suomeen lähtevää poikaansa.

Minkälainen ränkistelijä son, ko son kruusattu muka fiiniksi?

= tytöt pisti vapulta valkoshin: nilikka sukat ja pliseeratut hamheet, niin net ränkisteli vähisä vaatheisa.

Mantila povaa, että sadan vuoden päästä kukaan ei puhu h:n päältä, mutta mie ja sie sekä välivokaali ovat sadankin vuoden päästä käytössä. On saattanut syntyä kokonaan uusia murrepiirteitä. Kaikesta huolimatta peräpohjalaisen tunnistaa puheestaan vielä sadan vuoden päästä.

 

Jouni Kukkonen

OSJ:n hallituksen jäsen ja Länsi-Pohjan senioriopettajat ry:n puheenjohtaja

 

Alla olevasta linkistä voit testata Lapin murresanojen tuntemuksesi!

https://alypaa.com/pelit/murre/lappi

 

 


Kommentoi



Minne kirjahyllyt ovat kadonneet?
17.09.2018 08:45

Porin tämän kesän asuntomessutaloihin tutustuessani kiinnitin huomiota siihen, että sisustajat eivät olleet sijoittaneet asuntoihin kirjahyllyjä. Eri kohteissa kulkiessani mietin, mihin kirjahyllyn tai -hyllyt saisi mahtumaan. Niissä oli niin vähän ehjiä seiniä, ettei kunnon kirjahyllylle olisi edes ollut paikkaa. Sisustuslehdissäkään ei juuri enää näe kuvia kirjahyllyistä.

Kirjahylly on ollut minulle kodin tärkeimpiä huonekaluja. Vierailulle mennessäni olen kiinnittänyt huomiota kirjahyllyyn, siellä oleviin kirjoihin ja siihen, millaisia kirjoja sen asukkaat lukevat. Onko minun hyllyssäni samoja kirjoja kuin vierailupaikassani?  Kirjoja täynnä oleva hylly tai hyllyt ovat minusta värikkään kauniita. Yksi kauneimmista on erään läheiseni kirjahylly, joka on lajiteltu kirjojen takakansien ja kansien värin mukaan. Koko olohuoneen seinän täyttävä hylly on upea. Oman kirjahyllyni olen järjestänyt kirjastojen luokitusta vapaasti mukaellen. Tosin järjestystä on lähes mahdoton ylläpitää, kun uudet kirjat eivät mahdu jo ennestään täyteen ahdettuihin hyllyihin.

Japanilainen KonMari-villitys on valloittanut Suomenkin. Olen itsekin muutamaan kertaan aloittanut kirjahyllyjeni kirjojen karsimisen, mikä on hyvin vaikeaa. Kirjoista on tullut lähes ongelmajätettä. Kirjoja ei voi sellaisenaan heittää paperikeräykseen: kannet on useimmiten poistettava, ja jos ne ovat pahvia, ne voi viedä pahvin- ja kartonginkeräyslaatikkoon, mutta jos niissä on muita materiaaleja, ne kuuluvat sekajätteeseen. Kirjan sivut ovat paperijätettä. Dekkareista ja sellaisista kirjoista, joita oli jostakin syystä vain kertynyt ja joilla ei ollut sisällöllisesti tärkeää merkitystä, on helppo karsia. Mutta luovunko jo tietosanakirjoista? Ne ovat aikanaan olleet kalliita ja arvokkaita. Joutavatko roskiin vain? Aikoinaan Grimbergin Kansojen historia oli haluttu ja kiinnostava kirjasarja. Kerääkö se vain pölyä hyllyssä?

Kun nykyisen kotimme rakennusaikana asuimme puoli vuotta tilapäisesti pienehkössä asunnossa vuokralla, suurin osa kirjoista oli varastossa. Kun sitten kotimme valmistui ja purin kirjat laatikoista, monet kirjat herättivät tunteen kuin vanhan ystävän olisi tavannut. Monesti toinen lukukerta on erilainen kuin ensimmäinen ja toisella kertaa kirjan lukeekin eri tavalla, puhumattakaan niistä kirjoista, joihin palaa aika ajoin.

Nykyisin teen kirjojen ostolakkoja, mutta ne kestävät aina vain aikansa. Olen yrittänyt päästä siihen, että panen kirjat heti kiertoon ainakin läheisten ihmisten kesken. Seinätila ja hyllytila on rajallista, vaikka ahtaisikin kaikki välit kirjoja täyteen.

Kirja esineenä näyttää menettäneen asemansa – ei kai sentään sisällöllisesti! Tuntui kurjalta nähdä, kun Keltaisen kirjaston kirjat lojuivat erään antikvariaatin edessä kadulla korissa ja ohessa oli kyltti: ota tästä ilmaiseksi! Kirpputorien hyllyt pursuavat kirjoja, joita kukaan ei huoli. Kirjasta on tullut sesonkitavaraa: edellisvuotinen kirja on alennusmyynnissä edelliskeväisen mekon tapaan.

Marja-Terttu Halpio-Huttunen

OSJ:n hallituksen jäsen


Kommentoi



Musiikki - kantava voima elämässäni
16.08.2018 08:05

Jo pienestä pojasta lähtien olen vanhempieni ja sisarusteni kertoman mukaan ollut innokas ja kova poika laulamaan. Olen 7-henkisestä sisarusparvesta nuorimmainen, ja kaikki sisarukseni ovat äidinmaidossa saaneet laulun lahjan. Heidän laulamistaan pienenä kuunnellessani opin silloin myös perinteisiä iskelmiä ja sanatkin osasin kuulemma hyvin ulkoa. Samaa ei voi sanoa nykyään, laulujen sanat eivät millään tahdo tarttua muistin sopukoihin.

Oulussa kansakoulun 1. ja 2. luokalla oli rinnakkaisluokalla myöhemmin suosittuna laulajana tunnettu Jamppa Tuominen. Pääsimme molemmat esiintymään koulun kevätjuhlissa, ja meillä kummallakin oli ääniala silloin hyvin korkea. Äänenmurros muutti oman ääneni matalammaksi (baritoni), mutta Jampalla lauluääni pysyi tenorin tasolla läpi koko hänen muusikon uransa ajan.

Oppikoulussa vuonna 1964 perustimme kolmen luokkakaverin kanssa kitarabändin, ja minusta tehtiin bändiin ns. ”pystysolisti”. Rumpalin saimme bändiin tuttujen kautta toisesta koulusta. Bändi sai myös nimen: TAUGS.

Oulun Hienäpäästä saimme kerrostalon pommisuojasta harjoituskämpän, ja siellä ne illat ja viikonloput vietettiin hyvin tiiviisti kappaleita harjoitellen.

Bändin ohjelmisto koostui 60-luvun musiikista ja kaikki laulut laulettiin englannin kielellä. Oli Beatlesien, Rolling Stonesien, Herman Hermitsien, Cliff Richardin ym. sen ajan yhtyeiden ja laulajien kappaleet esikuvina. Ohjelmistoa pyrittiin kasaamaan riittävästi, jotta voitaisiin lähteä myös keikkahommiin. Siihen aikaan oli nuotteja vaikea löytää Suomesta, ja niitä tilattiinkin Englannista asti.

Ensimmäinen keikkamme olikin sitten omalla koululla: teinihipat. Pikkuhiljaa harjoiteltiin lisää kappaleita ja sitten kierrettiinkin keikoilla eri puolilla Oulua ja Oulun ympäristökuntia. Soitettiin myös hääjuhlissa ja muutamilla syntymäpäiväjuhlilla. Kokemusta kertyi mukavasti ja suosiotakin saatiin.

Itse olin mukana bändin solistina noin kaksi vuotta ja sitten lopetin, kun koulu alkoi mennä alamäkeä ja iän myötä ”muutkin asiat” tulivat mukaan omaan elämään, siis seurustelu. Bändiin tuli uusi solisti ja sen toiminta jatkui jonkun aikaa, mutta lopulta bändi hajosi.

Perustettuani perheen ja siirryttyäni työelämään 1974 aktiivinen laulaminen jäi pitkäksi aikaa. Ns. suihkussa omaksi iloksi laulaminen tosin piti lauluvireyttä yllä.

Yrityselämää yli 20 vuotta palvelleena siirryin sitten koulumaailmaan vuoden 1995 alusta ja työn perässä muutin Ylitorniolle 1996. Ylitorniolla tuli musiikki ja erityisesti laulu kuvioihin mukaan usealla eri tavalla.

Karaoke oli rantautunut Suomeen jo 1970-luvulla risteilylaivojen kautta, mutta kappaleet olivat vain englanninkielisiä ja VHS-kasetilla. Ensimmäiset suomalaisten kappaleiden suomenkieliset karaoketaustat julkaistiin Finnkaraoke-merkillä syyskuussa 1991. Innostuimme nykyisen vaimoni kanssa karaokesta, koska molemmat pidimme laulamisesta. Niinpä hankimme Internetin ihmeellisen maailman kautta kotikaraokelaitteet, ja siitä se innostus sitten alkoi.

Oli tosi mukavaa taas laulaa ”vokaalittoman orkesterin” tahdissa. Sanat tupsahtelivat ruutuun, eikä niitä  tarvinnut osata ulkoa. Itse liityin myös 2012 Meän Opiston (Ylitornion kansalaisopisto) karaokeryhmään ja seuraavana vuonna opiston sekakuoroon kuoronjohtajan houkuttelemana.

Suunnittelin opistolle myös uuden kurssin, joka käynnistyi syksyllä 2015. Laadin kurssille opetussuunnitelman, ja kurssin nimeksi tuli Solistina orkesterissa. Myöhemmin alettiin käyttää nimeä Solistiryhmä. Innostuin myös yksinlaulutuntien ottamisesta. Tällä hetkellä olen mukana kuorossa, solistiryhmässä ja yksinlaulussa.

”Mitä sitten tapahtuikaan…” TAUGS-bändistä Eero Repo soitti minulle syksyllä 1996, että olisi tarkoitus kasata bändi uudelleen alkuperäisessä kokoonpanossa Oulussa pidettävään OULU POP HISTORY-hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka järjestää Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL). Tapahtumaan on tarkoitus saada mukaan oululaisia bändejä eri vuosikymmeniltä. Meidän bändimme olisi tapahtuman vanhin eli 60-luvulta…olisinko valmis tulemaan?

No mikä ettei… ja sitten kokoonnuttiin Ouluun harjoittelemaan ja palauttamaan mieliin vanhoja kappaleita. Ensimmäinen konsertti oli tammikuussa 1997 Oulussa. Taugsit olivat eri vuosina järjestetyissä MLL:n Oulu POP History -konserteissa mukana yhteensä 17 kertaa. Kaikki tuotot konserteista menivät lyhentämättöminä MLL:lle.

Kuten edellä kerrotusta käy ilmi ovat musiikki ja laulu seuranneet minua koko elämäni eri muodoissaan. En voisi kuvitellakaan eläväni ilman musiikkia. Yksin sekä yhdessä toisten kanssa laulaminen on hienoimpia asioita, joita elämä on minulle tarjonnut. Musiikin siivin olen matkustanut maailman ääriin, saanut helpotusta vaikeina aikoina. Musiikki on tehnyt iloistani suurempia ja onnen hetkistäni vieläkin onnellisempia. 

Lukuisten kansainvälisten tutkimusten mukaan musiikki synnyttää kuulijassa monenlaisia fysiologisia reaktioita. Keho reagoi musiikin värähtelyyn, joka vaikuttaa muun muassa sydämen syketaajuuteen, hengitykseen ja verenpaineeseen, ihon lämpötilaan, stressi- ja mielihyvähormonien erittymiseen sekä hermo- ja immuunijärjestelmiin.

Musiikin tiedetään vaikuttavan aivojen kykyyn vastaanottaa kiputuntemuksia, ja sitä voidaan käyttää kivun lievityksessä. Aivotutkimus on osoittanut, että musiikki ja laulaminen nostavat ihmisen endorfiinitasoa ja virkistävät aivoja, rauhoittavat ja tuovat hyvää oloa.

Koska musiikki vaikuttaa koko aivojen alueella, sillä on lukuisia positiivisia vaikutuksia ja se kuntouttaa monin tavoin. Suosittelen kokeilemaan ja osallistumaan!

Jouni Kukkonen

OSJ:n hallituksen jäsen ja Länsi-Pohjan senioriopettajat ry:n puheenjohtaja

Jouni Kukkonen Meän opiston kevätkonsertissa 2018 laulamassa solistina Janne Tulkin kappaletta Sisältä kultaa. Taustalaulajina Maarit Barsk (vas.) ja Mirja Koskela.

Linkkejä:

TAUGS-yhtyeen historiaa:

https://www.ouka.fi/oulu/pohjoista-musiikkia/taugs

Meän kuoron videoesitys kappaleesta: SE ON MAHTAVAA:

https://www.facebook.com/meantornionlaakso/videos/10160179146845567/

 

 


( Päivitetty: 16.08.2018 08:23 )

Kommentoi



Mietteitä mummoista ja vanhenemisesta
16.05.2018 07:30

Siitä on yhdeksäntoista vuotta, kun vanhin lapsenlapseni syntyi. Jouduin pohtimaan, mikä minusta pienelle Julialle tulee. Kutsutaanko minua mummoksi, mummuksi, mummiksi, mummaksi vai isoäidiksi? Pulma ratkesi helposti, sillä oma äitini oli lapsilleni Aino-mummu, niinpä minäkin halusin olla mummu. 

Mummo-nimitys tuo mieleemme sekä positiivisia että negatiivisia ajatuksia. Nuorikin opettaja saa kuulla olevansa mummo häiriköiden kielenkäytössä. Monessa yhteydessä mummous on koettu vanhan ja raihnaisen ihmisen yleisnimeksi. Toisaalta taas kuulee positiivisesta mummoenergiasta.

Helsingissä Wanha kauppakuja tunnetaan paremmin nimellä mummotunneli. Se on suuri sisäpiha, jossa on useiden ravintoloiden terassit ja tunnelma nousee illan mittaan. Kesäiltaisin siellä teinivuotensa jo ohittaneet leidit ja gentlemannit heittävät viihteelle, kuin taannoin nuoruutensa voimissaan.

Etiäpäin, sanoi mummo lumessa. Toteamus kuvastaa periksiantamattomuutta. Nykymummojen vauhdissa eivät heikkokuntoiset pysy. Nykymummot hoitavat, harrastavat ja osallistuvat ahkerasti yhteiskunnan eri sektoreilla. Itselleni mummuna oleminen kuudelle lapsenlapselleni on rikkaus ja suuri onnen aihe.

Lämätään ylämummot. Ilmaus syntyi Suomen ensimmäisellä tekojääradalla eli Tampereen Koulukadun kentällä, jossa Pyhäjärven puoleisen maalin vasenta ylänurkkaa kutsuttiin ylämummoksi. Se liittyi viereisessä talossa aikanaan toimineeseen De Gamlas Hem -vanhainkotiin. Timo Jutilan puheissa ylänurkat eli ylämummot ovat tulleet tutuksi.

Kielikello-lehden artikkelissa Ylämummo värähtelee arvellaan ylämummon juurien liittyvän saunomiseen. Ylämummon lähtökohtana olisi ilmaus mummonurkat kiukaassa.

Seniorikouluttaja ja psykoterapeutti Marjatta Grahn neuvoo ET-lehdessä nauttimaan vanhuudesta seuraavin keinoin:

1. Etsi itsellesi esikuvia.

    Mitä toivot, että sinusta välittyy niille, jotka näkevät sinut.

2. Seuraa aikaasi.

    Pidä itsesi ajan tasalla, niin et syrjäydy.

3. Etsi sanoja itsellesi.

    Lue asioista, jotka sanoittavat omia kokemuksiasi.

4. Tutustu muuttuvaan ulkonäköösi

    - - - ja opi pitämään siitä. Katso peiliin ja näe kuvasi hyväksi.

5. Vanhenemista ei tarvitse peitellä

    Mieti, minkälainen vanhuuden edustaja olet.

6. Säilytä kiinnostuksesi.

    Pysy uteliaana loppuun asti ja ole kiinnostunut sukupolvien ketjusta ja sukusi

    nuorimmistakin jäsenistä.

Hienoja ohjeita vanhenemiseen! Terveys, hyvät ihmissuhteet, liikunta, mielekästä tekemistä ja ystävät auttavat meitä hyvään vanhenemiseen, olemmepa mummoja, ukkeja tai muita ikäihmisiä.

Marja-Liisa Remes
OSJ:n hallituksen jäsen ja Tampereen seudun senioriopettajat ry:n puheenjohtaja

 

 

 


( Päivitetty: 16.05.2018 07:35 )

Kommentoi



Kivi elää yhä
04.04.2018 09:22

Monet suomalaiset kertovat, että Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -teos pakkoluetettiin koulussa väärään aikaan ja väärällä tavalla. Itselläni ei tällaista kokemusta ollut. Päinvastoin. Oma äidinkielenopettajani Eino Salmenperä Porin Tyttölyseossa osasi avata tien Kiven kieleen ja veljesten maailmaan. Hän kertoi myös, että hänen haaveensa oli eläkepäivinä (jotka silloin jo olivat lähellä) lukea Seitsemän veljestä ainakin kerran vuodessa kaikessa rauhassa. Koulutyttönä en sitä silloin ymmärtänyt, mutta nyt eläkeläisenä ymmärrän hyvin!

Miten lie omien oppilaitteni laita? Katsotutin aikoinaan lukiolaisille Turun Kaupunginteatterin Kalle Holmbergin ohjaamaa esitystä, jonka teatterille oli sovittanut Ralf Långbacka. Siinä esiintyivät 1970-luvun vaihteen suomalaiset teatterin suuret starat, ja tuo tulkinta on saanut legendaarisen maineen, joka muistetaan vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Juha Muje Eerona, Esko Salminen Juhanina, Vesa-Matti Loiri Tuomaksena, Heikki Kinnunen Aapona… Kai Chydeniuksen säveltämät laulut jäivät elämään omaa elämäänsä.

Mielessä oli yksi elämäni huikeimmista teatteriesityksistä, kun lähdin yhdistyksemme järjestämälle teatterimatkalle Turkuun katsomaan Turun Kaupunginteatterin tämän päivän veljeksiä. Pärjäisikö uusi tulkinta? Löytyisikö Kiven tekstistä vielä uusia näkökulmia? Ja kyllä pärjäsi ja kyllä löytyi!

Ensinnäkin esitys oli kiitettävällä tavalla säilyttänyt Kiven kielen. On uskomatonta ja ihmetyttävää, miten Kivi 150 vuotta sitten loi kieltä, joka yhä kiehtoo, yhä elää ja on lähes ylittämätöntä. Turun veljeksistä eivät nyt erottuneet ylivertaiset roolisuoritukset, mutta veljekset muodostivat yhtenäisen joukon, eivät kuitenkaan tasapaksua.

Näytelmä nosti esiin nuorten sopeutumattomuuden syitä, mutta tarjosi samalla armollisesti yksilön kehittymisen mahdollisuuden. Lukemaan oppimisen riemullinen näytelmällinen ratkaisu oli mielestäni yksi tulkinnan parhaista kohdista. Kivi kuvaa hyvin, miten lukemaan oppimisesta lähtee koulutus ja kirjallinen sivistys.

Aleksis Kiven teksti elää yhä tuoreena ja elinvoimaisena. Kiven kohtaloa ja hänen varhaista kuolemaansa pohdittaessa ei voi sivuuttaa 150 vuotta sitten koettuja nälkävuosia. Vain muutaman sukupolven päässä ovat historian dramaattiset kato- ja nälkävuodet. Niistä huolimatta luotiin suomalaisen kirjallisuuden perusta.

 

Marja-Terttu Halpio-Huttunen

OSJ:n hallituksen jäsen

Porin Seudun Senioriopettajien hallituksen jäsen


( Päivitetty: 04.04.2018 09:25 )

Kommentit (1)Kommentoi
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.