Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  >
Luonnon vaikutus hyvinvointiin
17.05.2019 09:46

”Haviseva haapa rauhoittaa”. Näin lausahti pieni sukulaistyttöni minulle, kun vuosia sitten istuimme kesäillassa rantasaunan portailla. Mistä pieni lapsi oivalsi leppeän kesätuulen ja haapojen havinan rauhoittavan vaikutuksen? Uskon sen olevan sisäsyntyistä.

Suomalaiset ovat tottuneet menemään metsään. Pidämme itseämme metsäkansana, metsäläisinä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Taiteessamme  metsä ja ylipäätänsä  koko luonto on  merkityksellistä. Jo Jukolan veljekset huusivat kohti metsää Impivaarassa ja monet, monet taiteilijat ovat saaneet ja saavat edelleen innoituksen aiheensa luonnosta.

Tutkimusten mukaan luonnon läheisyys elinympäristössä  vaikuttaa terveyteen ja lisää onnellisuutta. Luonnon näkeminen, kokeminen ja aktiivinen luonnossa liikkuminen lisäävät tutkimusten mukaan ihmisten hyvinvointia monella tapaa. Jo lyhyt luonnossa oleilu laskee verenpainetta.  Aina ei tarvitse mennä kauas kotipiiristä, vaan rauhallisessa puistoympäristössä istuminen jo alentaa verenpainetta.

Metsän vaikutuksia on tutkittu esim. mittaamalla aivojen reagointia stressiärsykkeisiin. Metsän myönteiset vaikutukset saadaan helposti todennettua: stressi vähenee ja mieliala kohenee, fyysinen aktiivisuus lisääntyy jne.

Metsä on matalan kynnyksen paikka: kynnyksiä ei ole, sen sijaan jalkoja joutuu nostelemaan yli risujen ja juurakoiden.
Jokamiehen oikeudet ovat ainutlaatuisia. Moni eurooppalainen ihmettelee, kun voimme retkeillä, poimia marjat ja sienet vapaasti.

Hyvää alkavaa kesää, nautitaan luonnosta kukin omien voimavarojemme mukaan. Uhkarohkea ei pidä olla, vaikka luonto hoitaakin.

 

Marja Paavonkallio

OSJ:n hallituksen jäsen, Joensuun seudun senioriopettajien puheenjohtaja


Kommentit (1)Kommentoi



Musiikin voimaa
11.04.2019 08:40

Luin erikoistutkija Satu Pakarisen ajatuksia musiikin vaikutuksesta aivoterveyteen:
 

 ”Mieluisan musiikin kuuntelu, laulaminen ja harrastaminen parantaa tutkitusti aivoterveyttä. Musiikki laskee verenpainetta ja stressihormoni kortisolin tasoa sekä hidastaa sydämen sykettä. Musiikki vilkastuttaa aivojen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Se edistää tarkkaavaisuutta, oppimista ja kommunikaatiotaitoja. Se myös aktivoi tunnetiloja säätelevää limbistä järjestelmää. Kun ihminen kuulee musiikkia, keho ja mieli alkavat synkronoitua musiikin kanssa”.
 

Luettuani artikkelin aloin miettiä elämääni vaikuttaneita lauluja ja esityksiä ja kerronkin nyt niistä. Meillä jokaisella on varmaan sävelmiä ja lauluja, jotka vievät meidät muistoissa tapahtumiin, joissa ne ovat soineet. Minulle laulut ja niiden sanat ovat tuoneet ikimuistoisia surun ja ilon hetkiä.

Jo lapsuudesta muistan jouluaatot, jolloin pappani usein esitti Enkeli taivaan -virren harmonin säestyksellä. Vielä nytkin se tunnelma palaa mieleen, kun kuulee sitä laulettavan. Mummoni rakasti laulua Olen kuullut on kaupunki tuolla. Isän lempilaulu oli lauantain toivotuissa levyissä usein soitettu Inarin järvi. Muistan vain alun, että ”Etäällä pohjanmailla on järvi Inarin”. Isäni kuoli jo vuonna 1960, joten minulle jäi vähän musiikkimuistoja hänestä. Äitini kuunteli Korsu-orkesterin Iltatuulen viestiä sekä Elämää juoksuhaudoissa ja tietysti Olavi Virtaa ja Tapio Rautavaaraa.

Omaan nuoruuteeni kuuluivat sen ajan iskelmät ja listaykköset. Lauloin kuorossa ja vieläkin muistan joitain kappaleita ulkoa esim. Mozartin Ave Verum. Opiskellessani luokanopettajaksi meillä oli pakolliset soitto- ja yksinlauluharjoitukset, jotta voimme pitää koulussa musiikin tunteja. Pidin ja pidän edelleen kaikenlaisesta musiikista ja olen innokas tanssimaan.

Valmistuin luokanopettajaksi ja kaksoissiskoni sairaanhoitajaksi. Siskoni muutti Lontooseen työn ja rakkauden perässä. Olimme olleet kovin läheisiä toisillemme, kuten kaksoset usein. Läheisyys ei katkennut, sillä tapasimme 2-3 kertaa vuodessa Lontoossa tai kesäisin Suomessa. Siskoni rakasti oopperaa, mutta myös suomalaisia levyjä. Yhdessä itkettiin, kun kuunneltiin Jukka Kuoppamäen laulua Minun juureni Suomessa on. Usein hänellä soi Susan Boylen Amazing Grace tai You raise me up.

Siskoni sairastui leukemiaan ja taistelua kesti monta vuotta, kunnes syksyllä 2016 hän menehtyi. Olin menossa häntä katsomaan, mutta matkasta tulikin hautajaismatka. Muutamia viikkoja myöhemmin hänen poikansa toi uurnan Suomeen laskettavaksi sukuhautaan. Tehtäväkseni jäi muistotilaisuuden järjestäminen suvulle Suomessa. Aluksi soitettiin Albinonin Adagio, koska se kuuluu kaikkiin hautajaismuistoihini. Siskoni oli toivonut, että hänen hautajaisissaan kuullaan Schubertin Ave Maria Jose Carrerasin esittämänä. Hän kuului Jose Carreras fan clubiin ja oli tavannut laulajan monta kertaa. Hankin levyn, että toive toteutui. Toinen toive oli aaria Vissi d arte, vissi d amore Puccinin oopperasta Tosca. Sitä onkin kehuttu kauneimmaksi aariaksi. Lisäksi olimme yhdessä aina sanoneet, että meidän kummankin muistotilaisuudessa sitten joskus pitää soittaa Tuure Kilpeläisen Jäähyväiset. Nyt oli hänen vuoronsa ja hänen muistokseen kirjoitan sanat tähän.
 

 Jäähyväiset  

Tämä on illan viimeinen hetki
aika on lähdön, jäähyväisten
syntyvät tähdet, viilenee tienoo
siivillä tuhkaa käy yöperhonen
Muistatko naurun, muistatko laulun
ihmisten äänet, yhteisyyden
ja ajatukset, ja kosketukset
vieressä istuvan iäisyyden

On jäähyväisten aika
sinä lähdet minä jään
on jäähyväisten aika
hyvästi jää
muistosi elää
hyvästi jää






 

Suru on lahja jäljelle jäävän
kaiho on kaipaavan omaisuus
sen iltaisin tiedän vielä heräävän
kun tähdissä loistelee ikuisuus
Hyvä on aina lähtevän mennä
vapaa on aina siirtyvän sielu
kun aamulla palaat, mun vaahteraan lennä
ja lohtua laulaa mun lintuni nielu

On jäähyväisten aika
sinä lähdet minä jään
on jäähyväisten aika
hyvästi jää
muistosi elää
hyvästi jää

Tämä on illan viimeinen hetki
Tämä on illan viimeinen hetki

On jäähyväisten aika…

Tuure Kilpeläinen

Voit käydä kuuntelemassa kappaleen YouTubessa: Jäähyväiset 

Näiden muistorikkaiden säkeiden jälkeen mieleeni palaa musiikkimuisto syksystä 2007. Olin juuri kokenut avioeron toisen kerran ja täyttänyt kuusikymmentä vuotta. Päätin jäädä eläkkeelleja muuttaa Kylmäkoskelta Tampereelle. Mieleen tuli ajatus, että tässäkö tämä elämä nyt on. Onneksi näin ei ollut. Tapasin muutamien viikkojen kuluttua nykyisen kumppanini. Ystävättäreni oli hakenut minut mukaansa Seurahuoneelle tanssimaan. Sattumalta siellä oli tenniskilpailujen osanottajia Helsingistä. Eräs heistä tanssitti minua koko illan ja erityisesti jäi meidän mieliimme Markku Aron laulamana Paljon sanomatta jää. Siitä alkoi yhteinen aikamme. Laulusta tuli meille iloinen muistojen laulu.

 

Marja-Liisa Remes

OSJ:n hallituksen jäsen, Tampereen seudun senioriopettajien puheenjohtaja


( Päivitetty: 11.04.2019 14:55 )

Kommentoi



Tietosanakirja – statussymbolista sähköksi
13.03.2019 10:27

Lapsuudenkotiini hankittiin 60-luvulla Otavan Iso Tietosanakirja. Pitihän perheessä sentään olla tietosanakirja, kun tyttäret kävivät oppikoulua. Sama kirjasarja ostettiin myös naapureille ja koulukavereiden koteihin. Tietosanakirjat hankittiin ympäri pitäjää kiertävältä kaupustelijalta, joka ostohalua lisätäkseen kertoi, ketkä naapureista jo olivat tehneet kaupat. Kirjahyllyyn kertyi muutaman vuoden kuluessa komea kymmenosainen kokonaisuus. Uuden kirjan tullessa tutkin sisarusteni kanssa innolla, mitä mielenkiintoisia asioita sieltä löytyi. Mutta mitä pidempään kirjat hyllyssä seisoivat, sitä harvemmin niistä mitään etsittiin. Lähinnä kirjasarja toimi hyllyn täytteenä ja olohuoneen komistuksena.

Sitten tuli uusi villitys, Tiedon portaat. Muistan vielä, kuinka kaupustelija puhui isäni ympäri kertoen, että kirjasarja on aivan välttämätön oppikoulua käyville lapsille. Itsestäni tuntui hienolta, että saamme kotiin tällaisen kirjasarjan, josta voi opiskella monia kieliä, fysiikkaa, tähtitiedettä, melkein mitä tahansa…. Tiedon portaat hankittiin monen koulukaverinkin kotiin ja siitä puhuttiin kaverien kesken. Mutta tuskin kukaan opiskeli kirjoista mitään. Taitava myyjä oli osannut puhua ympäri monet isät ja äidit, jotka halusivat tarjota lapsilleen parasta. Itselleni tuli näistä kirjoista jonkinlainen syyllisyydentunnekin, kun ymmärsin vanhempieni maksaneen niistä ison summan ja kirjat jäivät lähes kokonaan lukematta. Koululäksyissä oli riittävästi puuhaa ja koulussa pärjäsi ilman Tiedon portaitakin!

Perustettuani oman perheen 80-luvulla tuli tietenkin eteen tietosanakirjan hankinta. Olisihan ollut noloa, jos opettajaperheessä ei olisi tietosanakirjaa! Kirjasarja maksettiin sitä mukaa, kun osia ilmestyi ja kun se lopulta oli koossa, piti hankkia vielä täydennysosat. Kirjahylly näytti entistäkin komeammalta, mutta varsin harvoin tuli tarvetta etsiä kirjoista jotain tietoa. Jos olisin laittanut rastin hyllynreunaan jokaisen tiedonetsinnän merkiksi, niin olisin voinut laskea tiedonhaun kappalehinnan! Enpä lähde sitä arvailemaan.

Sitten tulivat tietokoneet ja Google. Mihin tietosanakirjoja enää tarvittiin? Ja mitä niille pitäisi tehdä? Kuka ostaisi vanhan tietosanakirjasarjan, kun niitä oli kaikilla? Ainakin kaikilla minun ikäluokkani ihmisillä. Ja nuoret pitivät niitä muinaisesineinä. Joten komea kirjarivi sai edelleen olla olohuoneen sisustuselementtinä vuosikausia, kunnes kerran päätin siirtää ne yläkerran kaappiin odottamaan jatkojalostusta. Eihän upeita kirjoja voi roskiin heittää! Kuvittelin jopa, että lapsenlapset ryntäisivät innolla ihmettelemään kirjoja, joista löytyy kaikki tieto. Mutta kännykkä on kätevämpi! Kehittelin erilaisia ideoita, kuten tietosanakirjahyllyn, jossa itse kirjat toimisivat hyllynä. Mutta jokainen idea jäi ajatuksen asteelle ja tietosanakirjat olivat jo joutuneet tyytymään osaansa olla pölyttyvänä pinona kaapissa ja rasitteena ajatuksissa.

Jonkinlainen kevätsiivousvimma iski jokunen viikko sitten. Pakkasin kirjat muutamaan muovikassiin ja raskain sydämin kannoin ne roskikseen. Kyllä! Kyllä se tuntui pahalta. Kirjan heittäminen roskiin – sehän on melkein rikos! Mutta päättäväisesti luokittelin ennen niin arvokkaat tietosanakirjat - jos ei nyt ihan ongelmajätteeksi niin polttokelpoiseksi jätteeksi. Niiden viimeinen palvelus oli siis tuottaa energiaa jätevoimalassa. Kallisarvoista sähköä! 


Saila Rintee
OSJ:n hallituksen jäsen ja Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n puheenjohtaja


Kommentit (2)Kommentoi



Kolmoselta neljännelle
12.02.2019 08:43 | 

Elämäni siirtynee tuota pikaa neljännelle kvartaalille. Siksi voin muistella menneitä ja arvailla tulevaa. Lapsuus ja nuoruuden kouluvuodet kuuluivat ensimmäiseen jaksoon. Hyvillä mielin muistelen haparoivaa koulunkäyntiäni. Onneksi vanhemmat pistivät opintielle, sillä pienen siirtolaistilan pelto- ja metsähehtaareista ei olisi herunut kummoista elantoa. Opettajaksi kouluttautuminen onnistui kodin rahoituksen turvin. Oppiminen lujitti taitoja ja antoi elämääni varmuutta. Armeijasta sain tuon ajan johtamiskoulutuksen. Sitä sain kokeilla ja soveltaa onneksi vain rauhanajan tehtäviin.

Toiseen neljännekseen kuului perheen perustaminen. Työtä ja liikkumista riitti täysipäiväisesti. Kodin rakentamista ja kolmen lapsen kasvun seuraamista. Huoltajuus painottui kylläkin puolison vastuulle. Opettajan työtä, oppimateriaalikeskuksen hoitoa, lääninkoulutusta, muutaman seuran ja säätiön hoitamista. Kesälomat kuluivat mökin kunnostukseen ja kalastukseen. Opetustyö painottui vähitellen rehtorin viran hoitoon. Viimeiset työvuodet johdin kahta koulua.

Kolmanteen ajoittui eläkkeelle siirtyminen: 60 vuotta täyttäneelle jähmeä lasku ja avaimet pois, toisin sanoen siirtyminen yhdenlaiseen työttömyyteen. Fyysisiä voimavaroja olisi riittänyt, mutta puoli vuosisataa kouluelämää vaati vastapainoksi muutaman vuoden rauhallisen jakson. Hanslankarin hommat pojan omakotitalotyömaalla irrottivat sopivasti viimeisetkin koulukaipuun pakoperät.

Kymmenvuotisjakso senioriopettajatoiminnassa käynnistyi kolmella taloudenhoitajavuodella. Sitten tuplavuodet hallitusta, kuusi vuotta puheenjohtajuutta ja lopuksi yhdeksän vuotta OSJ:ssä alueemme edustamista.  Näissä antiikkikynttiläriennoissa kohtasin lukuisan joukon työaikaisia kollegoita Helsingistä aina Rovaniemelle saakka. Tämä vapaaehtoistoiminta on tuonut eläkevuosiin paljon kokemista ja näkemistä. Kaikki tuo olisi jäänyt hiljaiselta kotiin vetäytyjältä.  Seinäjoen Senioriopettajat ry:n viime keskiviikon lounasalustuksen mukaan keskeinen dementiaa hidastava tekijä on hyvät ihmiskontaktit. Virkistymme kanssakäymisistä ja saamme tasapainoa ja mielihyvää toisille antamistamme vaatimattomistakin palveluista.  Huolenaiheemme on eläkkeen jälkeen jääminen, mikä on totta. Useimmille meistä pitkä työjakso on taannut vähintään välttävän eläkkeen ja toimeentulon. Aktiivinen yhdistysjäsenyys virkistää ja antaa vaihtelua vaikkapa kulttuurin ja liikunnan tarjoamana. SSO:n keskiviikkolounas jatkuu aina ohjelmaosuudella, luennolla tms.

Toivottavasti nyt eläköityvät opet vastaavat kutsuun ”Lisää elämää eläkevuosiin”.     

Mitä ajatuksia tulevasta näin viimeisen kvartaalin veräjällä?  Oma ja läheisten terveys. Siinä tärkein toiveista. Aikaa pysähtyä ja nauttien seurata lastenlasten kasvua, tavata tuttavia, hakea virkistystä luonnosta ja arvostaa Suomen statusta hyvinvointivaltioiden kärkimaana. Tuntea kiitollisuutta elämäni ajan jatkuneesta rauhanajasta ja ulkoisten olosuhteiden kohentumisesta. Huolestumista tämän päivän työelämässä kamppailevien jaksamisesta ja nuorison voimavaroista tavoitellessaan tasapainoista aikuisuutta. Tieto ja uutiset leviävät maapallolla sekunneissa, median useimmiten negatiiviset viestit satavat rypälepommin tavoin.  Ymmärryksen kansalaistaitoa tarvitaan uutisten vastaanotossa ja oikean viestinnän valinnassa.

Asuuko viisaus meissä antiikkikynttilöissä?

Kari Jääskeläinen

OSJ:n hallituksen jäsen ja aluevastaava  


( Päivitetty: 12.02.2019 08:46 )

 -   | Kommentit (2)Kommentoi



Fiksuus, pomodoro ja aika
15.01.2019 10:22

Uusi aivotutkimus kertoo, että vuodenkierron vaiheet näkyvät aivojen toiminnassa. Eri vuodenaikoina sama ihminen, myös eläkeläinen, voi vaikuttaa testien perusteella viisi vuotta ikäistään nuoremmalta, minä siis 63, tai täyttää alkavan muistisairauden kriteerit – itse en ole huomannut vielä mitään tai läheiset eivät ole halunneet kertoa.

Iäkäs ihminen on vireimmillään alkusyksystä, ja siksi minäkin olen pohtinut tätä toista blogiani jo ainakin neljä kuukautta. Fiksuus lisääntyy todennäköisesti valon määrän lisääntyessä, ja nyt ehkä tämäkin kirjoitus onnistuu lämpötilasta ja fysiologisista tekijöistä huolimatta; D-vitamiini on silti poikaa.

Olen kiinnostunut Italian matkailusta. Pomodoro (ital. tomaatti) on tunnetusti syötävää, mutta se on myös ajanhallintatekniikkaa. Sitä käyttää jo kaksi miljoonaa ihmistä, miksi en minä tai sinäkin. Se sopii myös eläkeläiselle: valitse ensin työ – Kuka vielä muistaa, mitä se on? – tai tehtävä, jonka haluat saada tehdyksi, esimerkiksi blogi.

Arvioi, kuinka kauan sen tekemiseen menee. Keskity siihen 25 minuuttia, minkä jälkeen pidä viiden minuutin tauko. Tauon pidin juuri äsken. Neljän työjakson jälkeen pidä pidempi, 15–30 minuutin tauko. Tuleekohan tämä koskaan valmiiksi? Jos alat käyttää tätä tekniikkaa, niin hyvän apuvälineen saa kaupasta: tomaatin näköinen munakello. Ja nyt se pidempi tauko…

Oletko koskaan ajatellut, mitä aika on? Meillä senioreillahan on aikaa ajatella. Italialainen fyysikko Rovelli auttaa meitä ajan kanssa. Ensinnäkään aika ei ole kaikkialla sama. Liike hidastaa aikaa: mitään kaikille yhteistä tasaista ajan virtaa ei siis ole. On loputon määrä erilaisia aikoja.

Universumille on mahdoton määrittää yhteistä nykyhetkeä, nyt se olisi 09.01.19 noin 14.04. Aika kulkee vääjäämättä eteenpäin: menneestä tulevaan, olethan huomannut sen? Jo Aristoteles ajatteli, että aika on muutoksen mitta. Jos mikään ei muutu, aikaa ei ole. Miten tämä sopii Suomen eläkejärjestelmän kehitykseen? Eläkepaniikkiin ei ole syytä. 204 miljardia ja vuosittainen tuotto ovat turvanamme!

”Ehkä aika on ajan tunne. Aika on myös kärsimystä, koska meidän täytyy menettää, mitä meillä on ja mihin olemme liittyneet. Koska kaiken, mikä alkaa täytyy päättyä.” (Rovelli)

Ja niin on minunkin aika lopettaa ja kiittää lukijoitani ja tukijoitani ja erityisesti OSJ:n henkilökuntaa ja hallitusta miellyttävästä kohta päättyvästä kaksivuotiskaudesta. Kärsimystä tämä ei ole ollut, vaan mielenkiintoista työtä opetusalan senioreiden hyväksi.

Mauri Inkinen, OSJ:n hallituksen jäsen ja Imatran seudun senioriopettajien puheenjohtaja

 


Kommentit (1)Kommentoi
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.