Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  >
Ikäihmisten ja nuorten kohtaamisesta
15.10.2019 13:48

Olin tänään vanhusneuvoston edustajana Nuorisoparlamentin paneelissa, jossa keskusteltiin meidän ikäihmisten ja nuorten kohtaamisesta. Aluksi nuorilta kysyttiin, miten he määrittelevät vanhuksen. Yllättävän teräviä mielipiteitä tuli nuorten joukosta ja myös nuorisovaltuuston jäseniltä. Heidän mielipiteissään vilahtelivat ajatukset siitä, että vanhuksia on monenlaisia ja vanhuus on myös katsojan silmissä. Jotkut kertoivat yksinäisistä ja apua tarvitsevista naapureista, mutta myös toiminnallisista ja seurallisista ikäihmisistä oli joillakin kokemuksia. Toki mielipiteissä myös vilahteli "aina sanomassa jostakin" -tyypit. Vanhuksia olivat monen mielestä yli 80-vuotiaat. Yli 50-vuotiaat olivat heidän mielestään jo ikäihmisiä.

Paneelin aluksi heitettiin kuva neljästä vanhustyypistä.  Nuorten reaktiot esitettyihin prototyyppeihin olivat hyvin järkeviä. Moni sanoi, ettei pitänyt tällaisesta luokittelusta, koska meillä kaikilla on joskus "näitä päiviä". Itse kerroin puheenvuorossani, että tuossa voisi olla myös erityisopettajana ollessani minun ysiluokkalainen pienryhmäni joinakin hetkinä. Joku kertoi nähneensä noita bussissa.

Tilaisuudessa tuli esille, että ikäihmisten ja nuorten arkipäiväiset kohtaamiset vähentävät mahdollisia ennakkoluuloja. Olisitko sinä valmis vierailemaan palvelutalossa ja ulkoiluttamaan sen asukkaita, jos sellaiseen olisi mahdollisuus? Moni nosti käden pystyyn. Joukosta kuului myös "välihuuto": –Uskaltaako sinne mennä? – Asuminen sellaisessa talossa, missä tapaa vanhuksia, oli monen mielestä järkevää. Kerroin Oulussa yhteisötalosta nimeltään Lipporanta, jossa eri ikäiset asuvat ja joka tarjoaa monenlaisia palveluja kaikenikäisille. Talon yhteisissä tiloissa nuoret ja ikäihmiset voivat kohdata arkisin kaikenlaisen toiminnan parissa. 

Paneelissa tuli esille myös konkreettisena esimerkkinä kohtaamistilanteesta oululainen digijelppari-projekti ikäihmisten digiosaamisen kehittämiseksi. Tässä toiminnassa nuoria vapaaehtoisia koulutetaan Stea-rahoituksen turvin ikäihmisten digijelppareiksi vanhusten kotona. Ensimmäisillä kerroilla ohjaaja on mukana ja luottamuksen kasvaessa nuori voi omatoimisesti opastaa vanhusta hänen omalla kotikoneellaan. Rohkaisin nuoria osallistumaan tähän toimintaan.

–Mitä nuoret saavat kohtaamistilanteissa tai mitä annettavaa meillä on vanhuksille? kysyi juontaja. Heillä on paljon elämänkokemusta ja meillä taas on netti hallussa, tuumasi joku. Tähän kysymykseen olisi voinut pysähtyä pitemmäksikin aikaa. Paneeli oli päättymässä, mutta ehdin kertoa kuitenkin siitä, että me ikäihmiset saamme paljon energiaa ja avoimia ajatuksia nuorten kohtaamisista.

Lopuksi nuorisoparlamentti teki päätöksen, että alkuvuodesta järjestämme vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston yhteisen tapaamisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi ikäihmisten ja nuorten toiminnassa.

Juhani Suopanki
Oulun seudun senioriopettajien puheenjohtaja, OSJ:n hallituksen jäsen

 

Nuorisoparlamentti järjestettiin Oulussa 15.10.2019 Oulun kaupungin valtuustosalissa teemana Nuorten ja ikäihmisten kohtaaminen.

Panelisteina:
Nuori (osallisuusryhmä MAJP)
Wilma Toivanen (nuorisovaltuusto ONE)
Kalle Pyky (nuorisovaltuusto ONE)
Anne-Maria Takkula (kaupunginvaltuutettu)
Juhani Suopanki (vanhusneuvosto)
Markku Palosaari (vanhustyön pastori, Oulun seurakuntayhtymä)


( Päivitetty: 15.10.2019 14:26 )

Kommentoi



Miksi OSJ:n jäsenyys?
17.09.2019 09:07

Asiaa voi tarkastella monelta kannalta. Itsekkään oman edun kannalta – kollektiivisen yhteisen hyvän näkemyksestä. Kumpi tulee ensin. Kuten entinen kauppias on todennut, kun antaa niin saa. Toisin sanoen oman edun ja yhteisen edun pitää olla tasapainossa. Tai toisin: Itsekkyys on hyvä lahja, kun sitä osaa oikein käyttää ja itsekkyys on ehtymätön luonnonvara. Ilman yksilöä ei ole yhteisöä.

No mikä on vaihdannan väline? Ei ainakaan raha. Se on yksilön aikaansaama lisäarvo yhteiselle hyvälle. No miten se saadaan aikaan? OSJ:n rakenne antaa siihen raamit ja yksilön pitää siihen liittyäkseen osata niveltää itsensä siihen sisään. Toisekseen pelkkä jäsenyys ei sitä tee. On liityttävä aktiivijäsenyys mielessä ns. ”tositarkoituksella”. Sillä polulla huomaa pian olevansa OSJ:n hallituksessa eli pelipaikan yläpalleilla. Kaikissa välivaiheissa tällä polulla yksilö on lunastanut paikkansa jäsenluottamuksen kautta. Sosiaalinen yhteisön luottamus on se henkinen kantava vaihdannan väline eli vastavuoroisuus.

Yksilön kannalta on kyseessä oman henkisen kasvun ja kehittymisen ylläpito. Tietynlainen itsekkyys pitää pururatansa kunnossa toimimalla sosiaalisissa verkostoissa. Niin ei kuivahda ”ikihongaksi”. Tämä verkostoituminen pitää tasapainossa terveen itsekkyyden ja yhteisön edun. Voi ja saa elää ”ihmisiksi”.

Kollektiivinen yhteisö puolestaan antaa pelikentällään mahdollisuuden antaa yksilöpanokselle tilan. Kollektiivin sisäinen keskustelu on se palautekanava, joka pitää jäsentensä jatkuvan oppimisen ja kehittymisen polulla. Tämä keskinäinen tasapaino luo yhteiselle hyvälle edellytykset ja tulokset kokonaisuuden edun ajamisessa. Tämä lopputulos on yksi yksilön saama palkinto työstään. Se tulos on itse havaittava.

Jäsenistölle työn tulos näkyy OSJ:n toiminnan kehittymisenä ja kykynä kasvaa ajan hengessä. Haasteena ovat toiminnan reunaehdot, jotka eivät ole OSJ:n määritettävissä. Niiden puitteisiin pitää toiminta sovittaa.  Tämä reunaehtoihin sovittaminen on se jatkuvan oppimisen sisältö. Sen toteutumisen edellytyksenä on yksilöiden välinen kollektiivinen asiantuntemus, keskinäinen arvostus, ammattimainen osaaminen ja johdonmukainen johtaminen.

 

Pentti Länne
OSJ:n hallituksen jäsen, Helsingin seudun ammattilliset senioriopettajat ry HASO:n puheenjohtaja


( Päivitetty: 17.09.2019 10:31 )

Kommentoi



Luonnon vaikutus hyvinvointiin
17.05.2019 09:46

”Haviseva haapa rauhoittaa”. Näin lausahti pieni sukulaistyttöni minulle, kun vuosia sitten istuimme kesäillassa rantasaunan portailla. Mistä pieni lapsi oivalsi leppeän kesätuulen ja haapojen havinan rauhoittavan vaikutuksen? Uskon sen olevan sisäsyntyistä.

Suomalaiset ovat tottuneet menemään metsään. Pidämme itseämme metsäkansana, metsäläisinä. Niin hyvässä kuin pahassakin. Taiteessamme  metsä ja ylipäätänsä  koko luonto on  merkityksellistä. Jo Jukolan veljekset huusivat kohti metsää Impivaarassa ja monet, monet taiteilijat ovat saaneet ja saavat edelleen innoituksen aiheensa luonnosta.

Tutkimusten mukaan luonnon läheisyys elinympäristössä  vaikuttaa terveyteen ja lisää onnellisuutta. Luonnon näkeminen, kokeminen ja aktiivinen luonnossa liikkuminen lisäävät tutkimusten mukaan ihmisten hyvinvointia monella tapaa. Jo lyhyt luonnossa oleilu laskee verenpainetta.  Aina ei tarvitse mennä kauas kotipiiristä, vaan rauhallisessa puistoympäristössä istuminen jo alentaa verenpainetta.

Metsän vaikutuksia on tutkittu esim. mittaamalla aivojen reagointia stressiärsykkeisiin. Metsän myönteiset vaikutukset saadaan helposti todennettua: stressi vähenee ja mieliala kohenee, fyysinen aktiivisuus lisääntyy jne.

Metsä on matalan kynnyksen paikka: kynnyksiä ei ole, sen sijaan jalkoja joutuu nostelemaan yli risujen ja juurakoiden.
Jokamiehen oikeudet ovat ainutlaatuisia. Moni eurooppalainen ihmettelee, kun voimme retkeillä, poimia marjat ja sienet vapaasti.

Hyvää alkavaa kesää, nautitaan luonnosta kukin omien voimavarojemme mukaan. Uhkarohkea ei pidä olla, vaikka luonto hoitaakin.

 

Marja Paavonkallio

OSJ:n hallituksen jäsen, Joensuun seudun senioriopettajien puheenjohtaja


Kommentit (1)Kommentoi



Musiikin voimaa
11.04.2019 08:40

Luin erikoistutkija Satu Pakarisen ajatuksia musiikin vaikutuksesta aivoterveyteen:
 

 ”Mieluisan musiikin kuuntelu, laulaminen ja harrastaminen parantaa tutkitusti aivoterveyttä. Musiikki laskee verenpainetta ja stressihormoni kortisolin tasoa sekä hidastaa sydämen sykettä. Musiikki vilkastuttaa aivojen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Se edistää tarkkaavaisuutta, oppimista ja kommunikaatiotaitoja. Se myös aktivoi tunnetiloja säätelevää limbistä järjestelmää. Kun ihminen kuulee musiikkia, keho ja mieli alkavat synkronoitua musiikin kanssa”.
 

Luettuani artikkelin aloin miettiä elämääni vaikuttaneita lauluja ja esityksiä ja kerronkin nyt niistä. Meillä jokaisella on varmaan sävelmiä ja lauluja, jotka vievät meidät muistoissa tapahtumiin, joissa ne ovat soineet. Minulle laulut ja niiden sanat ovat tuoneet ikimuistoisia surun ja ilon hetkiä.

Jo lapsuudesta muistan jouluaatot, jolloin pappani usein esitti Enkeli taivaan -virren harmonin säestyksellä. Vielä nytkin se tunnelma palaa mieleen, kun kuulee sitä laulettavan. Mummoni rakasti laulua Olen kuullut on kaupunki tuolla. Isän lempilaulu oli lauantain toivotuissa levyissä usein soitettu Inarin järvi. Muistan vain alun, että ”Etäällä pohjanmailla on järvi Inarin”. Isäni kuoli jo vuonna 1960, joten minulle jäi vähän musiikkimuistoja hänestä. Äitini kuunteli Korsu-orkesterin Iltatuulen viestiä sekä Elämää juoksuhaudoissa ja tietysti Olavi Virtaa ja Tapio Rautavaaraa.

Omaan nuoruuteeni kuuluivat sen ajan iskelmät ja listaykköset. Lauloin kuorossa ja vieläkin muistan joitain kappaleita ulkoa esim. Mozartin Ave Verum. Opiskellessani luokanopettajaksi meillä oli pakolliset soitto- ja yksinlauluharjoitukset, jotta voimme pitää koulussa musiikin tunteja. Pidin ja pidän edelleen kaikenlaisesta musiikista ja olen innokas tanssimaan.

Valmistuin luokanopettajaksi ja kaksoissiskoni sairaanhoitajaksi. Siskoni muutti Lontooseen työn ja rakkauden perässä. Olimme olleet kovin läheisiä toisillemme, kuten kaksoset usein. Läheisyys ei katkennut, sillä tapasimme 2-3 kertaa vuodessa Lontoossa tai kesäisin Suomessa. Siskoni rakasti oopperaa, mutta myös suomalaisia levyjä. Yhdessä itkettiin, kun kuunneltiin Jukka Kuoppamäen laulua Minun juureni Suomessa on. Usein hänellä soi Susan Boylen Amazing Grace tai You raise me up.

Siskoni sairastui leukemiaan ja taistelua kesti monta vuotta, kunnes syksyllä 2016 hän menehtyi. Olin menossa häntä katsomaan, mutta matkasta tulikin hautajaismatka. Muutamia viikkoja myöhemmin hänen poikansa toi uurnan Suomeen laskettavaksi sukuhautaan. Tehtäväkseni jäi muistotilaisuuden järjestäminen suvulle Suomessa. Aluksi soitettiin Albinonin Adagio, koska se kuuluu kaikkiin hautajaismuistoihini. Siskoni oli toivonut, että hänen hautajaisissaan kuullaan Schubertin Ave Maria Jose Carrerasin esittämänä. Hän kuului Jose Carreras fan clubiin ja oli tavannut laulajan monta kertaa. Hankin levyn, että toive toteutui. Toinen toive oli aaria Vissi d arte, vissi d amore Puccinin oopperasta Tosca. Sitä onkin kehuttu kauneimmaksi aariaksi. Lisäksi olimme yhdessä aina sanoneet, että meidän kummankin muistotilaisuudessa sitten joskus pitää soittaa Tuure Kilpeläisen Jäähyväiset. Nyt oli hänen vuoronsa ja hänen muistokseen kirjoitan sanat tähän.
 

 Jäähyväiset  

Tämä on illan viimeinen hetki
aika on lähdön, jäähyväisten
syntyvät tähdet, viilenee tienoo
siivillä tuhkaa käy yöperhonen
Muistatko naurun, muistatko laulun
ihmisten äänet, yhteisyyden
ja ajatukset, ja kosketukset
vieressä istuvan iäisyyden

On jäähyväisten aika
sinä lähdet minä jään
on jäähyväisten aika
hyvästi jää
muistosi elää
hyvästi jää






 

Suru on lahja jäljelle jäävän
kaiho on kaipaavan omaisuus
sen iltaisin tiedän vielä heräävän
kun tähdissä loistelee ikuisuus
Hyvä on aina lähtevän mennä
vapaa on aina siirtyvän sielu
kun aamulla palaat, mun vaahteraan lennä
ja lohtua laulaa mun lintuni nielu

On jäähyväisten aika
sinä lähdet minä jään
on jäähyväisten aika
hyvästi jää
muistosi elää
hyvästi jää

Tämä on illan viimeinen hetki
Tämä on illan viimeinen hetki

On jäähyväisten aika…

Tuure Kilpeläinen

Voit käydä kuuntelemassa kappaleen YouTubessa: Jäähyväiset 

Näiden muistorikkaiden säkeiden jälkeen mieleeni palaa musiikkimuisto syksystä 2007. Olin juuri kokenut avioeron toisen kerran ja täyttänyt kuusikymmentä vuotta. Päätin jäädä eläkkeelleja muuttaa Kylmäkoskelta Tampereelle. Mieleen tuli ajatus, että tässäkö tämä elämä nyt on. Onneksi näin ei ollut. Tapasin muutamien viikkojen kuluttua nykyisen kumppanini. Ystävättäreni oli hakenut minut mukaansa Seurahuoneelle tanssimaan. Sattumalta siellä oli tenniskilpailujen osanottajia Helsingistä. Eräs heistä tanssitti minua koko illan ja erityisesti jäi meidän mieliimme Markku Aron laulamana Paljon sanomatta jää. Siitä alkoi yhteinen aikamme. Laulusta tuli meille iloinen muistojen laulu.

 

Marja-Liisa Remes

OSJ:n hallituksen jäsen, Tampereen seudun senioriopettajien puheenjohtaja


( Päivitetty: 11.04.2019 14:55 )

Kommentoi



Tietosanakirja – statussymbolista sähköksi
13.03.2019 10:27

Lapsuudenkotiini hankittiin 60-luvulla Otavan Iso Tietosanakirja. Pitihän perheessä sentään olla tietosanakirja, kun tyttäret kävivät oppikoulua. Sama kirjasarja ostettiin myös naapureille ja koulukavereiden koteihin. Tietosanakirjat hankittiin ympäri pitäjää kiertävältä kaupustelijalta, joka ostohalua lisätäkseen kertoi, ketkä naapureista jo olivat tehneet kaupat. Kirjahyllyyn kertyi muutaman vuoden kuluessa komea kymmenosainen kokonaisuus. Uuden kirjan tullessa tutkin sisarusteni kanssa innolla, mitä mielenkiintoisia asioita sieltä löytyi. Mutta mitä pidempään kirjat hyllyssä seisoivat, sitä harvemmin niistä mitään etsittiin. Lähinnä kirjasarja toimi hyllyn täytteenä ja olohuoneen komistuksena.

Sitten tuli uusi villitys, Tiedon portaat. Muistan vielä, kuinka kaupustelija puhui isäni ympäri kertoen, että kirjasarja on aivan välttämätön oppikoulua käyville lapsille. Itsestäni tuntui hienolta, että saamme kotiin tällaisen kirjasarjan, josta voi opiskella monia kieliä, fysiikkaa, tähtitiedettä, melkein mitä tahansa…. Tiedon portaat hankittiin monen koulukaverinkin kotiin ja siitä puhuttiin kaverien kesken. Mutta tuskin kukaan opiskeli kirjoista mitään. Taitava myyjä oli osannut puhua ympäri monet isät ja äidit, jotka halusivat tarjota lapsilleen parasta. Itselleni tuli näistä kirjoista jonkinlainen syyllisyydentunnekin, kun ymmärsin vanhempieni maksaneen niistä ison summan ja kirjat jäivät lähes kokonaan lukematta. Koululäksyissä oli riittävästi puuhaa ja koulussa pärjäsi ilman Tiedon portaitakin!

Perustettuani oman perheen 80-luvulla tuli tietenkin eteen tietosanakirjan hankinta. Olisihan ollut noloa, jos opettajaperheessä ei olisi tietosanakirjaa! Kirjasarja maksettiin sitä mukaa, kun osia ilmestyi ja kun se lopulta oli koossa, piti hankkia vielä täydennysosat. Kirjahylly näytti entistäkin komeammalta, mutta varsin harvoin tuli tarvetta etsiä kirjoista jotain tietoa. Jos olisin laittanut rastin hyllynreunaan jokaisen tiedonetsinnän merkiksi, niin olisin voinut laskea tiedonhaun kappalehinnan! Enpä lähde sitä arvailemaan.

Sitten tulivat tietokoneet ja Google. Mihin tietosanakirjoja enää tarvittiin? Ja mitä niille pitäisi tehdä? Kuka ostaisi vanhan tietosanakirjasarjan, kun niitä oli kaikilla? Ainakin kaikilla minun ikäluokkani ihmisillä. Ja nuoret pitivät niitä muinaisesineinä. Joten komea kirjarivi sai edelleen olla olohuoneen sisustuselementtinä vuosikausia, kunnes kerran päätin siirtää ne yläkerran kaappiin odottamaan jatkojalostusta. Eihän upeita kirjoja voi roskiin heittää! Kuvittelin jopa, että lapsenlapset ryntäisivät innolla ihmettelemään kirjoja, joista löytyy kaikki tieto. Mutta kännykkä on kätevämpi! Kehittelin erilaisia ideoita, kuten tietosanakirjahyllyn, jossa itse kirjat toimisivat hyllynä. Mutta jokainen idea jäi ajatuksen asteelle ja tietosanakirjat olivat jo joutuneet tyytymään osaansa olla pölyttyvänä pinona kaapissa ja rasitteena ajatuksissa.

Jonkinlainen kevätsiivousvimma iski jokunen viikko sitten. Pakkasin kirjat muutamaan muovikassiin ja raskain sydämin kannoin ne roskikseen. Kyllä! Kyllä se tuntui pahalta. Kirjan heittäminen roskiin – sehän on melkein rikos! Mutta päättäväisesti luokittelin ennen niin arvokkaat tietosanakirjat - jos ei nyt ihan ongelmajätteeksi niin polttokelpoiseksi jätteeksi. Niiden viimeinen palvelus oli siis tuottaa energiaa jätevoimalassa. Kallisarvoista sähköä! 


Saila Rintee
OSJ:n hallituksen jäsen ja Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n puheenjohtaja


Kommentit (2)Kommentoi
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.