Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  >
Viivästynyt joululahja
14.02.2020 08:05

– Kuule, kuule, mä oon tehny sulle hienon lahjan, kun mulla ei joulun alla ollu sulle mitään! Mä tuun teille taksilla.

Sain vihdoin puheenvuoron. Olin loppiaisena illansuussa kylässä ja sain iäkkään Aino-ystäväni puhelun sinne kesken kaiken.

Kiva, että soitit, mutta olen juuri nyt kylässä, et voi mennä meille. Ei siellä ole ketään.
Voinko tulla, kun oot palannu kotiin?
Kun en tiedä, milloin tuun täältä. Täällä on paljon muitakin. Voinko tulla sun luoksesi huomenna? Juteltais sitten. Tulisin vaikka kahdentoista maissa.

Sain myöntävän vastauksen ja olin Ainon puolesta tyytyväinen, koska arvelin, että hänellä oli kova hoppu paljastaa, mitä oli tehnyt minua varten.
Seuraavana päivänä minua oli ovella vastassa innostunut ja iloinen emäntä. Hän ei oikein tiennyt, mitä olisi ensiksi tehnyt, mutta kysyi sitten, joisinko kupin kahvia. Sitten hän huomasi, ettei hänellä ollut vielä sukkahousuja jalassa.
Hän istahti jakkaralle, veti siniset juhlasukkahousut toiseen jalkaansa, muisti, ettei kahvi vielä ollut tippumassa, kipitti keittiöön vetäen sukkahousujen toista puolta jaloissaan ja toi kuppeja olohuoneen pöytään.

Vedä nyt, ystävä hyvä, toi toinenkin sukka jalkaasi, pyysin.
Pelkään, että kaadut!

Pöytään tuli sokeri, kerma, monet pikkuleivät, omenapiirakka … Aino teppasi paikasta toiseen kuuntelematta pyyntöjäni. Sukkahousut laahasivat lattiaa ja koko ajan pelkäsin, että hän kompastuu. Vihdoin Aino istahti tuolille ja veti sukkahousut jalkaansa.

On sulla vikkelät jalat vielä, mutta ei pitäisi tuolla tavalla juoksennella. Voit kaatua.

Siihen Aino vastasi, että pysyy paremmin pystyssä, kun menee lujaa. Häntä on ruvennut huimaamaan. Ennen kuin siirryimme kahville Aino huomasi, ettei hänellä ollutkaan tekohampaita yläleuassa.

Haluatko, että laitan hampaat vielä? hän kysyi.

Halusin kyllä, sillä tiesin, että kahvittelun lomassa kuulisin mukavia juttuja. Niitä on kivempi kuunnella, kun kaverilla on hampaat suussa.

Vielä ennen kahvia Aino muisti tekemänsä lahjan. Se oli iso hedelmäkori täpötäynnä herkkuja. Aino oli itse sen tehnyt. Totesin, etten mitenkään voisi ottaa sitä mukaani, sillä olin tullut kävellen ja minun oli käytävä kotimatkalla kaupassa ostoksilla. Koska minulla ei ollut mahdollisuutta kovin pitkään vierailuunkaan, sovimme, että hakisin Ainon luokseni lounaalle seuraavana sunnuntaina. Pyysin häntä merkitsemään tämän asian seinäkalenteriin.

Kesken kahvinjuonnin tyttäreni soitti ja pyysi, että hakisin hänet autolla luokseni seuraavana iltana. Siitä Aino innostui ja sanoi, että voisin samalla ottaa hänetkin kyytiin.
Niin siinä sitten kävi, että tapasin Ainon kanssa kolme kertaa samalla viikolla, kerran hänen luonaan ja kaksi kertaa minun luonani. Ei lainkaan hassumpaa!

Tulin sitten ajatelleeksi, miten tärkeää Ainon kaltaisille 90-vuotiaille voivat olla tällaiset reilusti yli kymmenen vuotta nuoremmat ystävät, jos heitä on. Omat ikätoverit eivät ole ehkä pinnistelleet elämässä yhtä vanhoiksi, vaan kuolleet pois. Sukulaiset, ehkä lapsetkin ja lastenlapset, käyvät harvakseltaan eivätkä jaksa kuunnella samoja tarinoita viime vuosisadan keskivaiheilta, jolloin mummu tai pappa eli elämänsä hohtoaikaa monine ihanine tapahtumineen.

Päätin siis, että varaan almanakkaan tapaamisia Ainon kanssa, sillä jaksan vielä. Siinä mielessä tapaaminen on minulle terapeuttistakin, että Aino ilahtuu seurastani hyvin paljon. Harvinaista kyllä!

 

Tuula Seppänen

Tampereen seudun senioriopettajat ry:n hallituksen jäsen


( Päivitetty: 14.02.2020 08:20 )

Kommentoi



Maastohiihtäjän kootut selitykset
15.01.2020 14:43

Erään talvisen päivän aloitus. Aamulla kello seitsemään mennessä olen syönyt kevyen aamupalan ja lukenut päivän lehden. Seuraavana on vuorossa perinteinen kymmenen kilometrin hiihtolenkki. Tarkistan ilman lämpötilan ja lumitilanteen, sen jälkeen teen suksivalinnan. Vain kaksi astetta pakkasta, siis lauhan keli, eikä uutta lunta ole satanut. Voideltavista, nanogripeistä, zeroista ja skin-suksista on vara valita. Olen vannoutunut perinteisen hiihtäjä ja vapaata harrastan vain keväisin hankikelillä.

Otan skinit, eli karvapohjasukset, levitän pikaluistoa luisto-osuudelle ja riennän läheiselle valaistulle kotiladulle. Luisto on hyvä, pitoa sopivasti ja mikä onni, saan hiihtää aivan omassa rauhassa, ketään muita ei näin varhain ladulla näy. Ei siis tarvitse tervehtiä vastaan hiihtäjiä, eikä seurata missä kohtaa tapaamme seuraavalla kierroksella. Edes ikääntyminen ei ole lannistanut kilpailuviettiä. Voin siis keskittyä omiin mietteisiini ja nauttia talvisesta metsämaisemasta. Mieleeni tulee laulun sanat: Voiko päivän enää ihanammin alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää...

Näin helppoa on nykyisin hiihtoon valmistautuminen, toista oli ennen. Muistan kuinka työaikana tein diilin aviomiehen, entisen kilpahiihtäjän, kanssa. Sovimme, että minä valmistan hänelle aamiaisen ja hän voitelee minulle sukset. Aluksi kaikki sujui hyvin, mutta sitten alkoi tulla takkuja. Aina voitelu ei onnistunut, suksi ei pitänyt tai luisto oli huono. Annoin tietysti palautetta voitelijalle. Huumorilla selvittiin pitkälle. Jos suksi ei pidä, hartiavoimat kasvavat. Jos taas suksi ei luista, koko kroppa saa kunnon kyytiä. Lopulta kävi kuitenkin niin, että aviomies irtisanoi sopimuksemme. Aamiaisiin hän oli tyytyväinen, mutta ei minun kärkeviin kommentteihini suksien toimivuudesta. Niinpä hakeuduin paikallisen urheiluseuran järjestämälle suksien voitelukurssille. Siitä lähtien voitelin sukseni itse ja aviomies valmisti oman aamiaisensa. Tältä osin rauha palasi lintukotoomme.

Kaksi vuotta sitten hankin uudet skin-sukset ja siirrettävät siteet.  Samalla päivitin hiihtoasuni ja monot sävy sävyyn. Taisin näillä valinnoilla antaa myyjälle väärän kuvan hiihtotaidoistani. Kassalla nuori mies totesi hymyillen, että rouva on tehnyt hyvän valinnan, näillä välineillä ja asulla hiihto tulee sujumaan hyvin. Samalla hän tarjosi minulle ilmaisia lippuja hiihtokouluun.

Silloin suustani pääsi parahdus: ”Voi nuorimies, olen hiihtänyt yli kuusikymmentä vuotta joka talvi, opettanut hiihtoa liki neljäkymmentä vuotta, käynyt jos jonkinmoisia hiihdon tekniikkakursseja ja skin-suksiinkin tutustuin jo 80-luvulla.” Silloin kouluumme muutti Saksasta oppilas, ja hän toi hiihtotunnille karvapohjasukset. Niitä sitten koko oppilasjoukon kanssa ihmeteltiin ja kummasteltiin.

Maastohiihto on saanut kosolti uusia harrastajia juuri karvapohjasuksien ansiosta. Mielestäni karvapohjasukset ovat tähän mennessä parhaat markkinoille ilmestyneet pitopohjasukset. Suksi toimiin yllättävän hyvin jopa 10 asteen pakkaskelillä. Nollakelillä ei tarvitse tuhrata liisterin kanssa. Säädettävien siteiden ansiosta pidon ja luiston suhdetta voi helposti muuttaa. Suksien huolto on vaivatonta ja se käy nopeasti oikeilla aineilla. Mielenkiinnolla odotan seuraavia parannuksia/keksintöjä maastohiihtovälineisiin.

Hiihto on kuntoliikuntaa parhaimmillaan. Sitä voi harrastaa lapsuudesta vanhuuteen. Vanha sanonta pitää paikkansa: Ei matka tapa, vaan vauhti. Monilla paikkakunnilla järjestetään laturetkiä ja muita yhteisiä hiihtotapahtumia. Niihin osallistuminen tuo motivaatiota hiihtoharrastukseen. Pitää harjoitella myös pitkiä päivälenkkejä.

Kemijärvellä järjestetään tänä talvena kolmas ”Onnellisten hiihto” Pyhätunturille, matkaa kertyy noin 50 kilometriä. Maaliskuun lopussa hiihdetään kahden päivän mittainen ”Talvisodan muistohiihto” Sallaan. Hiihtomarssin pituudeksi tulee noin 70 kilometriä. Edellinen hiihto hiihdettiin viisi vuotta sitten. Silloin mietin, että vieläköhän pystyn osallistumaan seuraavaan muistohiihtoon.

Hyvältä näyttää, lunta riittää ja harjoittelu maistuu!

Aila Kelloniemi

Lapin senioriopettajat ry:n sihteeri, OSJ:n hallituksen jäsen


Kommentoi



Parasta senioropettajatoiminnassa on olla senioriopettaja toiminnassa
18.12.2019 09:43

 

Työn jälkeen

Elämässämme on juniori- ja seniorivaiheet. Junioriaikanamme lähestymme työtä ja seniorikautenamme loittonemme siitä. Työ itse on vahva arjen ehto ja sen määrittäjä. Työ määritteli meitä ja loi arkemme näyttämöä. Sitä kohti menimme, siinä olimme ja siitä poistuimme.

Työ ja yhteiskunnalliset vastuut pitivät meidät näkyvinä ja näkevinä. Senioritoiminta on oiva tapa olla ja pysyä edelleen näkevänä, näkyvänä, kuulevana, kuultavana, vaikuttavana ja vaikuttuneena yhteisössämme ja elämässämme.

Senioreina olemme täysin palvelleita ja arvostettuja kouluveteraaneja. Työ ei enää määrittele meitä eikä käsikirjoita arkeamme näkyväksi. Työ kyllä ajoittain muistuttaa meitä ja me joskus edelleen työtä. Saamme nyt mahdollisuuden kohdata itsemme ja toisemme kanssakulkijoina, ihmisinä tässä ajassa, ilman roolihäkkejä. Senioreina elämämme alkaa uudelleen väreillä.

 

Työn jäljiltä

Senioriopettajina osaamme suomi- koulu- suomi sana- ja karttakirjan kannesta kanteen. Opus ja osa meistä on arkistoitu. Nyt saamme olla seniorikatsomon paraatipaikoilla vaikuttamassa ja vaikuttumassa eletyistä ja elettävistä yhteisistä hetkistämme. Saamme yhdessä leikitellä ja kurvailla työmuistoilla.  Nyt on aikaa myös vinoon hymyyn.

Seniori on toisensa peili, jakaja ja tuki vanhenemisen arvopolulla. Senioritoiminta mahdollistaa yhteisen tuen, puolenpidon, rikastamisen ja arvokkaan olemisen kolmannen iän kulkijoina. Dialoginen yhteinen toiminta ja kanssakäyminen on senioritoiminnan elävää ydintä.

 

Työhaasteiden jälkeen

Työelämä antoi ja asetti meille haasteet. Seniori löytää ja ottaa haasteensa itse. Se mihin kiinnität huomiosi, herää eloon; se mihin katsot, näkyy. On syytä oppia katsomaan ja kuuntelemaan uuden seniorimielen mukaan. Työmieltä koeteltiin ja mitattiin työarjen haasteilla. Seniorimieli puhaltaa itse tuulta haasteiden siipien alle. Senioreina olemme palanneet takaisin löytämisen aikaan. Saamme mahdollisuuden nimetä maailmaamme yhdessä osin uudelleen.

Riittää, kun näemme ajatussytykkeitä ympärillämme ja jatkamme löytöretkeämme niiden valossa ja kajossa kohti toivottua tuntematonta.

Riittää, kun avaamme itse kalenterimme luukun joka päivä.

 

Edelleen on kouluväen hyvä tavata

Martti Rauhala

OSJ:n hallituksen jäsen, Heinolan seudun Senioriopettajat ry


( Päivitetty: 18.12.2019 09:53 )

Kommentoi



Farkut
14.11.2019 10:04

Mikään ei ole ikuista eikä täydellistä. Kymmenkunta vuotta hyvin palvelleisiin farkkuihini ilmestyi polven yläpuolelle reikä. Mikä neuvoksi? Pyytäisinkö rouvaa paikkaamaan reiän vai ryhtyisinkö matkimaan nuorisoa? Rikkinäisissä vaatteissa julkisella paikalla kulkevia pidettiin ennen vähäosaisina, kun heillä ei ole varaa uusiin vaatteisiin, eikä taitoa paikata rikkinäisiä.

Minua oleellisesti nuoremmilla on farkkuhousuissaan molemmissa lahkeissa polven yläpuolella aukko. En tiedä, tehdäänkö se jo tehtaalla? Vai käyttääkö asianosainen saksia, syövyttäviä aineita vai mitä, saadakseen housut näyttämään repaleiselta. Tämä muotivillitys on jo kestänyt vuosikausia. Kun edellisistä farkuista kuluivat lahkeet puhki, niin näppärä vaimoni leikkasi ne irti. Sain hyvät shortsit.

Olen yrittänyt viimeinkin itsenäistyä vaatteiden hankinnassa. Ei oikein hyvältä näytä. Vielä täytyy ponnistella paremman lopputuloksen eteen. Kävin yksin ilman naisellista ohjausta ostamassa itselleni kauluspaidan. Kaupassa ei ollut myyjää, ja sain kaikessa rauhassa etsiä sopivan kokoista entisen väristä halvinta paitaa. Varmaankin tunsin itseni hoikaksi ohutkaulaiseksi nuorukaiseksi valintaa tehdessäni.

Kotona paitaa sovittaessani rouvan ilmeet olivat peruslukemilla. Siitä hänelle kiitos. Jos kaulus on liian pieni, niin ylänapin voi jättää auki ja kravatilla kiristää kauluksen oikeaan kokoon. Mutta en keksinyt, miten vatsan ympäryksessä tapahtunut mittavirhe korjataan. Napit menevät kyllä kiinni, mutta vähänkin kumartuessa välistä alkaa pilkottaa vatsa. Nuoriso ei tunne tästä tuskaa, mutta minulle se on ainakin vielä ylipääsemätön paikka. Napapaitakaan ei sovi tyyliini.

Suostuin rouvan ehdotukseen uusien farkkujen ostosta. Menimme yhdessä liikkeeseen, jossa asiantunteva myyjä oli heti käytettävissämme. Kerroin, että olemme liikkeellä tarkoituksella ostaa housut. Minulle tuli vaivaantunut olo, kun myyjä katsoi ensin pitkään keskivartaloani ja siirsi sitten katseensa hitaasti alaspäin. Hän oli kuitenkin kiinnostunut ostettavien housujen väristä.

Myyjä antoi halutun väriset farkut ja pyysi sovittamaan niitä. Hän oli todellinen asiantuntija. Vatsan ympärys oli kohdallaan ja samoin lahkeen pituus. Täydellistä palvelua. Mutta olisi pitänyt kokeilla, miten housut käyttäytyvät istuttaessa. Olen ihmetellyt miksi nuorten päällä farkut löpsöttävät niin, että kalsarit näkyvät ja joskus vielä muutakin. Nyt minullakin on sellaiset farkut.

Kotona voin pitää.
 

Pekka Koskinen
Kurikan senioriopettajien puheenjohtaja, OSJ:n hallituksen varapuheenjohtaja


( Päivitetty: 14.11.2019 10:09 )

Kommentit (3)Kommentoi



Ikäihmisten ja nuorten kohtaamisesta
15.10.2019 13:48

Olin tänään vanhusneuvoston edustajana Nuorisoparlamentin paneelissa, jossa keskusteltiin meidän ikäihmisten ja nuorten kohtaamisesta. Aluksi nuorilta kysyttiin, miten he määrittelevät vanhuksen. Yllättävän teräviä mielipiteitä tuli nuorten joukosta ja myös nuorisovaltuuston jäseniltä. Heidän mielipiteissään vilahtelivat ajatukset siitä, että vanhuksia on monenlaisia ja vanhuus on myös katsojan silmissä. Jotkut kertoivat yksinäisistä ja apua tarvitsevista naapureista, mutta myös toiminnallisista ja seurallisista ikäihmisistä oli joillakin kokemuksia. Toki mielipiteissä myös vilahteli "aina sanomassa jostakin" -tyypit. Vanhuksia olivat monen mielestä yli 80-vuotiaat. Yli 50-vuotiaat olivat heidän mielestään jo ikäihmisiä.

Paneelin aluksi heitettiin kuva neljästä vanhustyypistä.  Nuorten reaktiot esitettyihin prototyyppeihin olivat hyvin järkeviä. Moni sanoi, ettei pitänyt tällaisesta luokittelusta, koska meillä kaikilla on joskus "näitä päiviä". Itse kerroin puheenvuorossani, että tuossa voisi olla myös erityisopettajana ollessani minun ysiluokkalainen pienryhmäni joinakin hetkinä. Joku kertoi nähneensä noita bussissa.

Tilaisuudessa tuli esille, että ikäihmisten ja nuorten arkipäiväiset kohtaamiset vähentävät mahdollisia ennakkoluuloja. Olisitko sinä valmis vierailemaan palvelutalossa ja ulkoiluttamaan sen asukkaita, jos sellaiseen olisi mahdollisuus? Moni nosti käden pystyyn. Joukosta kuului myös "välihuuto": –Uskaltaako sinne mennä? – Asuminen sellaisessa talossa, missä tapaa vanhuksia, oli monen mielestä järkevää. Kerroin Oulussa yhteisötalosta nimeltään Lipporanta, jossa eri ikäiset asuvat ja joka tarjoaa monenlaisia palveluja kaikenikäisille. Talon yhteisissä tiloissa nuoret ja ikäihmiset voivat kohdata arkisin kaikenlaisen toiminnan parissa. 

Paneelissa tuli esille myös konkreettisena esimerkkinä kohtaamistilanteesta oululainen digijelppari-projekti ikäihmisten digiosaamisen kehittämiseksi. Tässä toiminnassa nuoria vapaaehtoisia koulutetaan Stea-rahoituksen turvin ikäihmisten digijelppareiksi vanhusten kotona. Ensimmäisillä kerroilla ohjaaja on mukana ja luottamuksen kasvaessa nuori voi omatoimisesti opastaa vanhusta hänen omalla kotikoneellaan. Rohkaisin nuoria osallistumaan tähän toimintaan.

–Mitä nuoret saavat kohtaamistilanteissa tai mitä annettavaa meillä on vanhuksille? kysyi juontaja. Heillä on paljon elämänkokemusta ja meillä taas on netti hallussa, tuumasi joku. Tähän kysymykseen olisi voinut pysähtyä pitemmäksikin aikaa. Paneeli oli päättymässä, mutta ehdin kertoa kuitenkin siitä, että me ikäihmiset saamme paljon energiaa ja avoimia ajatuksia nuorten kohtaamisista.

Lopuksi nuorisoparlamentti teki päätöksen, että alkuvuodesta järjestämme vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston yhteisen tapaamisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi ikäihmisten ja nuorten toiminnassa.

Juhani Suopanki
Oulun seudun senioriopettajien puheenjohtaja, OSJ:n hallituksen jäsen

 

Nuorisoparlamentti järjestettiin Oulussa 15.10.2019 Oulun kaupungin valtuustosalissa teemana Nuorten ja ikäihmisten kohtaaminen.

Panelisteina:
Nuori (osallisuusryhmä MAJP)
Wilma Toivanen (nuorisovaltuusto ONE)
Kalle Pyky (nuorisovaltuusto ONE)
Anne-Maria Takkula (kaupunginvaltuutettu)
Juhani Suopanki (vanhusneuvosto)
Markku Palosaari (vanhustyön pastori, Oulun seurakuntayhtymä)


( Päivitetty: 15.10.2019 14:26 )

Kommentoi
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.