Blogi 

Tervetuloa OSJ:n blogin pariin
Blogin kirjoittajat ovat OSJ:ssä aktiivisesti toimivia jäseniä. Aiheet ovat kirjoittajien itse valitsemia ja mielipiteet ovat kirjoittajien omia. Millaisia ajatuksia kirjoitus herätti? Voit jakaa ajatukseksi kommentoimalla. Kommenttisi, nimesi, sähköpostiosoitteesi näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  >
Toiminnallinen senioriopettajan harrastus kesätapahtumissa
18.02.2021 14:05

Satoi kaatamalla, kun me järjestyksenvalvojat seisoimme Kaustisen Kansantaiteen Keskuksen portilla. Kansanmusiikkifestivaali viikko oli meneillään. Organisaation hallituksen puheenjohtajan määräyksestä olimme ministeriä vastassa. Tilaisuuksien turvatasoa nostetaan aina, mikäli esim. korkea-arvoinen poliitikko osallistuu tilaisuuteen. Auditoriossa oli alkamassa jokakesäinen kulttuuriseminaari, johon vuosittain kutsutaan maan johtavia politikkoja. Nyt paikalle oli tulossa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen. Varapääministeri!

Kyllä sen kohta pitäisi olla täällä.
Nyt taitaa tulla!
Ei - tuohan on pieni japanilainen auto. Opastetaan se eteenpäin!
Missä viipyy ministerin musta auto?

Olin perustanut oululaisen järjestysvalvojayhdistyksen Möljän Turva ry:n 2014 ja eläköityessäni vuotta myöhemmin näihin hommiin oli aikaa enemmänkin. Monella yhdistyksen jäsenellä oli opettajataustaa - jostain syystä. Olimme tunnettu toimija alalla. Keikkoja oli Oulun lisäksi Kainuuta ja Keski-Pohjanmaata myöten.  Itse olin Kaustisella nyt jo kymmenettä kertaa ja tehtäviin kuului suunnitella, vastata ja hoitaa alueen liikenteenvalvontaa ja ohjausta. Sitä alkoi ikään kuin kuulua jo kalustoon.  Festivaaleilla toimii vuosittain yli viitisenkymmentä järjestyksenvalvojaa. Vuodesta toiseen moni palaa uudelleen. Yhteishenki on mahtava ja me puhummekin ”Kaustisen hengestä”.

Miten minä sen Katri Helenan tunnen?
Katso vaikka ohjelmalehtisestä!

Kysymys kuului korviini radiopuhelimesta. Olin antanut ryhmämme juniorille eli lukiolaispojalle tehtäväksi avata esiintymislavan portti Katri Helenan autolle ja turvata taiteilijan saapuminen. – Samassa eteemme pysähtyi pieni punainen auto. Olin jo menossa autoa kohti hätistämään sitä pois, kun auton ikkuna avautui.

Onkos se kulttuuriseminaari täällä? Minun pitäisi tulla puhumaan sinne.
Tervetuloa Her..Rouv..ministeri ja anteeksi, etten heti huomannut teitä.
Minne minä ajan autoni?
Teille on paikka merkitty tuonne pääoven eteen.
Minä ajan tuonne missä muutkin autot ovat!

Niin ministeri kaarsi päättäväisesti yleiselle parkkipaikalle ja minä juoksin perässä. On ne ajat muuttuneet, mietin itsekseni. Ennen oli isot mustat autot ja Kekkonen. Toisaalta tämä on turvallisempi ja kansanomaisempi vaihtoehto. Saattelin ministerin sateenvarjon alla kokoustiloihin.

Se tuli se Katri Helena. Oli kyllä erinäköinen kuin kuvassa, mutta opastin sen kahville.
Hyvin toimittu!
Menehän sinäkin kahville!

Radiopuhelin vaikeni ja siirryimme Keski-Pohjanmaa-areenalle Katri Helenan konserttiin järjestyksenvalvojiksi.

Kaustisen viikko sujui nopeasti monissa konserteissa ja liikenteenohjauksessa. Aamulla käskynjakoon ja illalla pehkuihin. Liikuntaa tuli ihan itsestään. Mahtavaa oli tavata tuttuja ja kuunnella esityksiä sekä opastaa kansainvälisiä vieraita. Ajaessani Oulua kohti lauantaiyönä tunsin syvää tyytyväisyyttä. Ensi kesänä taas uudestaan! Me teimme sen taas yhdessä! Hyvä me!

 

 

Juhani Suopanki, OSJ:n hallituksen jäsen


Kommentoi



Gretan ja lastenlastemme tulevaisuus – meidän perintömme
08.01.2021 10:15

Uudenvuodenpäivänä luin säätieteilijä Kerttu Kotakorven blogikirjoituksen, jossa hän ilmaisee suuren huolensa ilmaston lämpenemisestä (https://yle.fi/uutiset/3-11705210). Mieleeni tuli naapurin ”Kerttu”, Greta Thunberg, joka 16-vuotiaana YK:n ilmastokokouksessa sanoi maailman valtioiden johtajille suorat sanat: ”Kuinka te kehtaatte? Olette varastaneet unelmani ja lapsuuteni tyhjillä sanoillanne.”  Myös presidentti Niinistö puhui ilmastonmuutoksesta uudenvuodenpuheessaan. Hän totesi, että lasten ja nuorten huoleen ilmastonmuutoksesta on pystyttävä vastaamaan.

Muistan lapsuuteni lumiset talvet Lounais-Suomessa. Kouluun mentiin usein hiihtäen tai potkukelkalla. Lastenlapsilleni se ei enää ole mahdollista. Lunta on joinakin talvina vain muutaman päivän ajan. Ilmastonmuutos on kuitenkin paljon suurempi asia kuin lumettomuus ja helteiset kesäpäivät. Se tuo mukanaan suuria luonnonmullistuksia ja globaaleja katastrofeja. Kukaan meistä seniori-ikäisistä ei toivo lastenlastensa joutuvan elämään maailmassa, joka on monin tavoin huonompi kuin nykyinen. Haluamme maailman kehittyvän yhä parempaan päin.

Ilmastonmuutoksen torjuntaan on onneksi herätty lähes kaikkialla maailmassa. Yhteisten päätösten teko kuitenkin näyttää hyvin vaikealta. Niitä odotellessa jokainen meistä voi omalta osaltaan vaikuttaa tulevien sukupolvien elämään. Keinoja on monia ja meille seniori-ikäisille monet niistä ovat tuttuja lapsuudestamme. Silloin ei ostettu turhan usein uusia vaatteita eikä ruokaa koskaan heitetty roskiin. Matkustelu ei ollut arkipäivää ja harva nykypäivän senioreista pääsi lapsena lentokoneeseen. Onneksi meidän ei kuitenkaan tarvitse palata menneeseen! Siitä pitävät huolen tiede ja monet innovatiiviset keksinnöt. Meillä on keinot ja mahdollisuudet, tarvitaan vain päätöksiä ja tekoja.

Kerttu Kotakorpi kysyy: ”Halutaanko talouskasvua hinnalla millä hyvänsä vai käytetäänkö raha ja energia uudenlaisen talouden rakentamiseen?” Sanoisinpa, että ilmastonmuutoksen torjunnassa muna on kanaa viisaampi ja nuorissa on tulevaisuus. Greta päätti puheensa sanoen: ”Kaikki tulevat sukupolvet katsovat teitä. Jos valintanne on epäonnistua, emme anna teille koskaan anteeksi.

Tarvitaan lisää Gretoja ja Kerttuja!
 

Saila Rintee


OSJ:n hallituksen jäsen
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n puheenjohtaja


Kommentit (1)Kommentoi



Silloin ennen
11.12.2020 12:22

elimme tällä hetkellä vilkasta pikkujoulujen aikaa. Erilaiset yritykset, yhteisöt, järjestöt ja organisaatiot järjestivät jäsenilleen vapaamuotoisia jouluaiheisia tilaisuuksia, joissa voitiin unohtaa työt ja arki, ja valmistautua hiljalleen joulun tunnelmaan. Tänä vuonna korona on estänyt nämä mukavat kokoontumiset.

Ei ole suinkaan sama lauleskella etänä joululauluja, syödä kotiin toimitettua annosruokaa tai katsella ja kuunnella erilaisia ohjelmanumeroita. Siitä puuttuu kaikki sosiaalinen vuorovaikutus. Yhdessä olisi paljon hauskempaa.

Näitä miettiessä palasivat mieleen monet pikkujoulut, joita muistelen opettajaurani ajoilta. Nurmijärvellä OAJ:n paikallisyhdistyksellä oli aikoinaan tapana, että joku ns. suuri koulu huolehti vuorollaan ohjelmasta. Kerran olimme Hämeenlinnassa, siis todella Linnassa, jossa raitapukuiset vangit seurasivat  yläparvilta juhlivaa linnanväkeä, ja nautimme aikakauteen sopivaa ruokaa. Kukaan ei onneksi jäänyt tyrmään jouluksi.

Rajamäellä vietettiin upeaa kulttuurijuhlaa, jossa taitavat opettajat esittelivät osaamistaan. Vieläkin muistelen tippa silmässä kun Heikki ja Markku lauloivat eteeni polvistuen minulle hienon serenadin kera ruusujen. Olin silloin yhdistyksen puheenjohtaja.

Meidän koulumme (NYK) järjesti todellisen KUUSIjuhlan.  Eräs opettaja toi metsästään autokuormallisen kuusia, jotka istutettiin teknisissä töissä tehtyihin kuusenjalkoihin. Koulumme aula oli todellinen kuusimetsä, juhlasalissa pikkukuuset pöydillä ja isommat pöytien ympärillä. Valaistuksena ainoastaan kuusenkynttilät, toki sähköiset turvallisesti. Voisi sanoa että oli todellinen joulun tunnelma . Kotiin lähtiessä opettajat saivat ottaa kuusen kainaloonsa, näin tuli joulun kuusiongelmakin ratkaistuksi.

OAJ:n hallituskaudella muistan pikkujoulujen ohjelman harjoittelun hauskuuden. Oli tapana, että joka toinen vuosi ohjelman järjesti toimiston väki, joka toisena hallitus. Ja siihenhän me todella panostimme ja hauskaa oli. Luulisin, että myös katsojilla.

Me Hyvinkään-Nurmijärven senioriopettajat olemme juhlineet pikkujoulua joululaulajaisten merkeissä. Olemme yhdessä laulaneet joululauluja omien opettajiemme säestyksellä.  Ensin oli vetäjänä Ilmo ja nykyisin Liisan kokoama oma bändi.  Laulannan välillä olemme tankanneet maittavalla jouluaterialla. Tänä vuonna emme voineet laulaa, vaan osallistuimme yhteiseen joulukonserttiin, jota kaikki saattoivat seurata kotonaan turvallisesti.  Toivottavasti ensi vuonna taas voimme yhdessä laulaa!

Ei ainoastaan pikkujoulut harmita, vaan miten käy oikean JOULUN? Eihän joulu ole peruttu?! Moni on tottunut viettämään joulua perheen ja sukulaisten kanssa, nyt sitä on vietettävä monien rajoitusten keskellä. Minne voi matkustaa, ketä voi tavata, pitääkö isovanhempien viettää yksinäinen joulu? Näitä joudumme nyt miettimään. Riittääkö käsien pesu, maskien käyttö, hihaan yskiminen ja turvavälit? Tartunnan välttäminen ja sille altistaminen on kuitenkin kaikkein tärkeintä! Tuleehan joulu kuitenkin joka vuosi, toivottavasti ensi vuonna eletään taas normaaliaikaa!

Näitä vanhoja haikeana muistellen toivotan kaikille senioriopettajille mahdollisimman

HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA VUOTTA 2021!

Arja Jääskeläinen

OSJ:n hallituksen jäsen
Hyvinkään-Nurmijärven senioriopettajat ry:n puheenjohtaja

 


( Päivitetty: 11.12.2020 12:46 )

Kommentit (1)Kommentoi



”Kultyyr sano Ruottalainen” – ei vaiskaan, nyt ei puhuta korkeakulttuurista
13.11.2020 13:02

Kulttuuri on niin moninainen käsite kuin on meitä kulttuurin tekijöitä, ihmisiä. Missä ihmisiä toimii yhdessä, niin heidän ja ympäröivän muun maailman välille syntyy toimintatapoja ja käyttäytymisnormeja. Niiden sekamelskasta syntyy vähitellen vallitseva kulttuuri, jota yhteisö pitää omanaan, identiteettinään, aina yksilötasoa myöten. Tästä se kulttuurin ruotiminen alkaa.

Kulttuuri voi olla passiivista menneisyyden ihannointia ja perinteissä riippuvaa. Ääriesimerkkinä katolinen kirkko, jolla meni 1 000 vuotta huomata ja tunnustaa maailmanlaajuisen vinoutuneen käyttäytymiskulttuurin nuoria kohtaan sekä ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin.  

Yhdistystoiminnan surmanloukku on jättäytyä sen varaan, että tehdään aina kuten ennen. Uusien jäsenten on sopeuduttava siihen, miten yhdistys on aina toiminut. Tämä näkyy Suomessa taantuvina ja kuolevina yhdistyksinä. Yksinomaan ei voida mennä sen selän taakse piiloon selittämällä koko kansan ikääntymistä ja sitä kautta perustella hiljaista kuolemaa.

Perisuomalaisen tavan mukaan yhdistyksen hallituksessa pysytään pitkään ja eroon tehtävästä pääsee vain haudan kautta. Pitkäaikainen hallitus toistaa itseään ja toimii tulppana kehittämiselle. Pienemmillä paikkakunnilla ei uskalleta olla eri mieltä, kun liki kaikki ovat toistensa naapureita, työkavereita ja/tai sukulaisia keskenään. Tällöin yksi vallitseva toimintatapa saa tilaa. Valta-aseman ottaa usein äänekkäin kellokas.

Toinen menneisyyteen pakenemisen tekijä on uusien jäsenten arkuus tulla mukaan hallitustyöhön. Kuilu nykytodellisuuden ja menneen välillä on niin suuri, ettei vanha hallitus enää puhu ja ilmaise toimintaa uusien jäsenten kielellä. Syntyy ymmärryskuilu. Toisaalta kukaan ei estä uusia jäseniä tulemasta mukaan ja uudistamasta toimintaa omansa näköiseksi.

Tästä päästään eteenpäin, kun uusien jäsenten hankinta ja informointi käännetään ympäri. Annetaan kuva, jossa yhdistys antaa raamit ja puitteet menneen toiminnan hedelmien pohjalta jatkuvalle uudistumiselle. Otetaan käyttöön Demingin ympyrän mukainen laatuajattelu jatkuvasta kehittämisestä. Pienillä askelilla päästään eteenpäin.

Kaiken perusta on viestintä. Jos yhdistys ei näe, eikä näy. Sitä ei ole olemassa. Tiedotustoiminnan kehittäminen on elämän ja kuoleman kysymys. Jani Halme toteaa Ylen kolumnissa 25.9.2020 markkinoinnin tarpeellisuudesta: Ei voi olla harkinnassa, ellei ole tiedossa.
https://yle.fi/uutiset/3-11557973

Eläkeläisyhdistyksessä on turha kuvitella, että yli 10 vuotta vanhempi hallitus olisi jyvällä siitä, mitä heitä nuoremmat jäsenikäluokat ajattelevat. Jäsenkyselyitä ja tilannetta tutkien voi päästä jyvälle, mihin suuntaan toimintaa pitää kehittää.  Korona antaa tähän nyt oivan tilaisuuden uudistaa toimintaa. Se peräti pakottaa. Paluuta entiseen ei enää ole.

 

Pentti Länne

OSJ:n hallituksen jäsen
Helsingin seudun ammatilliset senioriopettajat HASO ry:n puheenjohtaja


( Päivitetty: 13.11.2020 13:07 )

Kommentit (2)Kommentoi



Korona-aikana koettua
06.10.2020 15:32

Viime tammikuun lopulla Tallinnan laivalta poistuessani pohdin, pitäisikö tungoksessa ottaa etäisyyttä kiinalaisseurueeseen, koska oli jo tullut tieto Pohjois-Suomessa kiinalaisturistilta epäillystä koronatartunnasta. Tuolloin kukaan ei vielä aavistanut, mitä oli tulossa.

Yksi koronan seurauksista oli kehotus yli 70-vuotiaitten siirtymisestä karanteeninomaisiin oloihin. Läheiset kontaktit lapsenlapsiin loppuivat. Isovanhemmille tämä oli yksi vaikeimmista rajoitteista noudattaa. Omat lapsenlapseni asuvat 115 km:n päässä, monien paljon kauempana. Vaikka puhelimessa on voinut keskustella, tekstiviestejä lähetellä, WhatsApp -puheluita puhua ja kuvia välittää, ne eivät korvaa sitä, kun lapsenlapsi kädet levällään juoksee syliisi.

Kun koronarajoitukset sitten vähän väljenivät, saattoi lapsenlapset tavata ulkona. Mikä ilo oli toukokuisena lämpimänä viikonloppuna istua tyttären ja pojan pihalla lounaalla ja nähdä, kuinka muutamien viikkojen aikana lapsenlapset ovat venyneet pituutta, ja tuntui, että he ovat muutenkin kehittyneet ja kypsyneet etäopetuksen ja erilaisten rajoitteiden aikana.

Keskikesällä molempien lasten perheet uskaltautuivat jopa yhden yön vierailulle mummulaan (tietysti eri aikaan).  Mutta sitten kun tyttären perhe palasi kotiin, tyttärelle ja tyttärenpojalle tuli flunssan oireita. Säikähdys oli melkoinen! Onneksi Tampereella pääsi tuolloin nopeasti koronatestiin, ja negatiivinen tulos tuli vuorokaudessa, lauantai-iltana 22.00. Helpotuksen huokaus!

Ohjelmassa oli vielä yksi jännitysnäytelmä: pojanpojan ripillepääsy. Rippileirin piti olla alun perin Virossa, mutta loppujen lopuksi se saatiin toteutettua Suomessa Kangasalla. Miten juhlat voitaisiin järjestää?

Seurakunta oli ottanut hienosti asian hoidettavakseen: leiriläiset jaettiin kolmeen ryhmään, joista jokaisella oli oma ripillepääsyaika ja kullakin rippilapsella sai olla yhdeksän vierasta. Kirkossa joka toinen penkkirivi oli tyhjä ja kunkin rippilapsen läheiset istuivat samalla penkkirivillä.

Omana työaikanani muistan aina ihastellen ihmetelleeni, miten lukion farkkupojat kasvoivat miehiksi, kun he saivat puvun päälleen. Sama ilmiö tapahtui nyt: kun pojanpoika puki tumman puvun ylleen, hän kasvoi pituutta ja leveyttä! Kun hän sitten albaan pukeutuneena kantoi kulkueen kärjessä ristiä, vanhempien ja mummujen silmät kyyneltyivät.

Luontokin suosi tilaisuutta: 25 asteen aurinkoisessa säässä ulkona aurinkokatosten alla saattoi nauttia puheista ja yhdessäolosta ja huomioida turvavälit!

Oman lisänsä ja huolensa aiheutti ja aiheuttaa kälyn ja hänen miehensä kuolema Englannissa Isle of Wightilla. Molempien sukulaiset ja läheiset asuvat kaukana: Amerikassa ja Suomessa. Englannissa ei kukaan. Viranomaiset: lakimies, edunvalvoja, hoitokodin johtaja ja hautausurakoitsija hoitavat asioita, mutta he eivät poista huolta ja murhetta läheisten kohtalosta. Milloin voi turvallisesti matkustaa paikan päälle?

Koulut ja työt, etätyöt ja työpaikoilla tehtävät, ovat alkaneet. Elämme erilaisessa todellisuudessa kuin ennen koronaa. Jopa me eläkeläiset olemme pitäneet Teams-kokouksia, opetelleet uusia tapoja toimia, tilanneet netistä ja  käyttäneet erilaisia digipalveluita. ”Vierivä kivi ei sammaloidu!”

Marja-Terttu Halpio-Huttunen
OSJ:n hallituksen jäsen
Porin Seudun Senioiopettajat ry:n varapuheenjohtaja


Kommentoi
 1  2  3  4  5  6  7  8  9  10  11  12  13  14  >



 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
toimisto (at) osj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.