Lokakuu on saapaskuu, sanotaan lastenlaulun sanoissa. Saappaita olenkin ahkerasti käyttänyt loppukesän ja alkusyksyn marjoja ja sieniä keräillessä.
Sienien suhteen olen tosin kranttu. Minulle kelpaavat vain kantarellit ja suppilovahverot. Onneksi isäni ehti näyttää minulle mökkipaikkakuntamme hyvät sieniapajat. Vanhempani rakennuttivat mökin jo 60-luvun alussa lähelle isäni kotipaikkaa. Olenkin viettänyt kaikki lapsuuteni kesät maalla. Ensin rakkaassa mummolassa ja sitten mökillämme. Vaikka tiedän sieni- ja marjapaikat, olen monesti palannut metsästä tyhjän sienikorin kanssa. Saaliitta jääminen ei ole vienyt saapastelun lumoa luonnon helmassa.
Suomen luonto tarjoaa tietysti myös herkullisia, puhtaita marjoja, oikeita vitamiinipommeja. Ruokaviraston Marsi 2020 tutkimuksen mukaan: ”Myyntiin poimittiin vuonna 2020 mustikkaa 4,7 milj.kg, puolukkaa 7,7milj.kg ja lakkaa 93,5tn. Luonnonmarjoista noin 83% ( 2020) oli ulkomaalaisten poimijoiden keräämiä.”
On siinä marjaa poikineen. Mekin käymme mökkinaapureiden kanssa mielellämme yhdessä marjametsällä, ja hauskaa on. Mutta, jos tulee juttua sienistä, kaikkien suut menevät suppuun. Sienipaikat ovat jokaisen perheen omaa salaisuutta.
Puutarha on antanut oman satonsa. Kaiken pilkkomisen, soseuttamisen ja keittämisen palkintona pakkasessa on mehuja ja hilloja. Jääkaapissa kurkkuja ja punajuuria. Lapsillenikin olen keitoksiani jakanut, ja mieluusti he ne vastaanottavat. Se on hyvä, koska en millään saisi kaikkea mahtumaan omaan pakkaseeni.
Luonnossa samoilun olen oppinut jo nuorena. Rentoudun myös katsellessa merta. Milloin se on aivan peilityyni, milloin rantaan lyövät vaahtopäät. Varsinaista Mindfulness-harjoitusta; istua laiturilla ja katsoa kaukaisuuteen ajattelematta yhtään mitään.
Reippaita ulkoilukelejä!
Anne Eurola-Ristola
OSJ:n hallituksen jäsen
Salon senioriopettajat ry:n puheenjohtaja