Noin neljäkymmentä senioriopettajaa oli saapunut kuulemaan ja katsomaan Ilmari Kiannosta tehtyä dokumenttia. Dokumentin tekijä emeritusprofessori Hannu Kahakorpi alusti mielen-kiintoisesti dokumentin aiheesta ja sanoi toivovansa, että dokumentti otettaisiin televisiossa esitettäväksi.
Ilmari Kianto, vuoteen 1906 saakka Calamnius (7. toukokuuta 1874 Pulkkila – 27. huhtikuuta 1970 Helsinki) oli yksi 1900 luvun alkupuoliskon huomattavimmista suomalaisista kirjailijoista. Kiannon kirjailijaura ura kesti yli 60 vuotta, jonka aikana hän kirjoitti kuutisenkymmentä kirjaa. Tunnetuimpia ovat köyhälistöromaanit ”Punainen viiva” (1909) ja ”Ryysyrannan Jooseppi” (1924). Kianto tunnetaan kainuulaisen köyhälistön kuvaajana ”korpikirjailijana”.
Kiannon suku on taustaltaan oppinutta ja taiteellista: isän puolelta se on tunnettua pohjalaista pappissukua (Calamnius) ja äiti Cecilia Septimia Katharina Lundahl kuului suomenruotsalaiseen taiteilijasukuun. Kianto vietti lapsuuttansa Suomussalmen Karhulanvaaran pappilassa seitsemän sisaruksensa kanssa.
Dokumentti kuvaa hyvin Kiannon vaiheita. Kuinka hänestä tuli kirjailija ja filosofian tohtori sekä Turjanlinnan isäntä. Ilmari Kiannolla oli kaksitoista lasta ja viisi avo- tai avioliittoa sekä lisäksi lukuisa määrä muita naissuhteita. Kianto olikin ensimmäinen suomalainen vapaan rakkauden apostoli, joka myös julkisesti toteutti oppejaan.
Kianto oli valtion stipendiaattina Moskovassa opiskellen venäjän kieltä. Kianto teki monia matkoja, joista merkittävin suuntautui Krimille. Hän suomensi venäläistä kirjallisuutta. Venäjän kielen taito ei ollut Kiannolle siunaukseksi. Hänet tuomittiin 1940 sotapetoksen yrityksestä kuuden kuukauden kuritushuonerangaistukseen ja rangaistuksen kärsittyään menettämään vuodeksi kansalaisluottamuksensa. Kiannolta otettiin lisäksi pois 1924 myönnetty Suomen kirjailijaliiton kunniajäsenyys. Kunnia kuitenkin palautettiin 1957, kun Kianto vihittiin kunniatohtoriksi Helsingin yliopistossa.
Kuoltuaan Kianto haudattiin Turjanlinnan lähelle Niettussaareen. Dokumentissa Kiannon tytär Raija-Liisa (s.1934) kertoo useaan otteeseen isästään. Dokumentin lopussa kuultiin Nälkämaan laulu eli Kainuun marssi vuodelta 1911. Se on Kiannon runo, jonka sävelsi Oskar Merikanto. Se kuvaa Kainuun luonnonkauneutta, kainuulaisten sisukkuutta, ahkeruutta ja isänmaanrakkautta.
Esityksen jälkeen Tasso:n jäsen Helka Mikkola kertoi, kuinka hän oli ollut laulamassa Ilmari Kiannon hautajaisissa nuorena opettajana. Hän esitteli myös LP-levyn, joka oli silloin tehty. Toinen mukava muisto tuli esiin, kun jäsenemme toi Kiannon käsin kirjoitetun rakkauskirjeen hänen äidilleen. Hannu Kahakorpi lupasi selvittää mitä koukeroinen käsiala kertoo.
Pari tuntia vierähti nopeasti ja moni totesi, että historia tuli elävästi lähelle.
Lähteet: Dokumentti Ilmari Kiannosta, Wikipedia
Marja-Liisa Remes
OSJ:n varapuheenjohtaja
Tampereen seudun senioriopettajat ry:n puheenjohtaja