Blogi

Blogin kommentointi
Kun kommentoit blogia, ota huomioon seuraavat seikat. Kirjoittamasi kommentti, nimesi, sähköpostiosoitteesi ja antamasi www-sivun osoite ovat julkisia ja näkyvät tällä blogi-sivustolla. Tietoja ei tallenneta mihinkään muuhun rekisteriin, joten ne näkyvät vain tällä sivustolla.

Kohdat eivät ole pakollisia. Voit jättää täyttämättä ne kohdat, joita et halua näkyviin tälle blogi-sivustolle.

 

Tietosanakirja – statussymbolista sähköksi
13.03.2019 10:27

Lapsuudenkotiini hankittiin 60-luvulla Otavan Iso Tietosanakirja. Pitihän perheessä sentään olla tietosanakirja, kun tyttäret kävivät oppikoulua. Sama kirjasarja ostettiin myös naapureille ja koulukavereiden koteihin. Tietosanakirjat hankittiin ympäri pitäjää kiertävältä kaupustelijalta, joka ostohalua lisätäkseen kertoi, ketkä naapureista jo olivat tehneet kaupat. Kirjahyllyyn kertyi muutaman vuoden kuluessa komea kymmenosainen kokonaisuus. Uuden kirjan tullessa tutkin sisarusteni kanssa innolla, mitä mielenkiintoisia asioita sieltä löytyi. Mutta mitä pidempään kirjat hyllyssä seisoivat, sitä harvemmin niistä mitään etsittiin. Lähinnä kirjasarja toimi hyllyn täytteenä ja olohuoneen komistuksena.

Sitten tuli uusi villitys, Tiedon portaat. Muistan vielä, kuinka kaupustelija puhui isäni ympäri kertoen, että kirjasarja on aivan välttämätön oppikoulua käyville lapsille. Itsestäni tuntui hienolta, että saamme kotiin tällaisen kirjasarjan, josta voi opiskella monia kieliä, fysiikkaa, tähtitiedettä, melkein mitä tahansa…. Tiedon portaat hankittiin monen koulukaverinkin kotiin ja siitä puhuttiin kaverien kesken. Mutta tuskin kukaan opiskeli kirjoista mitään. Taitava myyjä oli osannut puhua ympäri monet isät ja äidit, jotka halusivat tarjota lapsilleen parasta. Itselleni tuli näistä kirjoista jonkinlainen syyllisyydentunnekin, kun ymmärsin vanhempieni maksaneen niistä ison summan ja kirjat jäivät lähes kokonaan lukematta. Koululäksyissä oli riittävästi puuhaa ja koulussa pärjäsi ilman Tiedon portaitakin!

Perustettuani oman perheen 80-luvulla tuli tietenkin eteen tietosanakirjan hankinta. Olisihan ollut noloa, jos opettajaperheessä ei olisi tietosanakirjaa! Kirjasarja maksettiin sitä mukaa, kun osia ilmestyi ja kun se lopulta oli koossa, piti hankkia vielä täydennysosat. Kirjahylly näytti entistäkin komeammalta, mutta varsin harvoin tuli tarvetta etsiä kirjoista jotain tietoa. Jos olisin laittanut rastin hyllynreunaan jokaisen tiedonetsinnän merkiksi, niin olisin voinut laskea tiedonhaun kappalehinnan! Enpä lähde sitä arvailemaan.

Sitten tulivat tietokoneet ja Google. Mihin tietosanakirjoja enää tarvittiin? Ja mitä niille pitäisi tehdä? Kuka ostaisi vanhan tietosanakirjasarjan, kun niitä oli kaikilla? Ainakin kaikilla minun ikäluokkani ihmisillä. Ja nuoret pitivät niitä muinaisesineinä. Joten komea kirjarivi sai edelleen olla olohuoneen sisustuselementtinä vuosikausia, kunnes kerran päätin siirtää ne yläkerran kaappiin odottamaan jatkojalostusta. Eihän upeita kirjoja voi roskiin heittää! Kuvittelin jopa, että lapsenlapset ryntäisivät innolla ihmettelemään kirjoja, joista löytyy kaikki tieto. Mutta kännykkä on kätevämpi! Kehittelin erilaisia ideoita, kuten tietosanakirjahyllyn, jossa itse kirjat toimisivat hyllynä. Mutta jokainen idea jäi ajatuksen asteelle ja tietosanakirjat olivat jo joutuneet tyytymään osaansa olla pölyttyvänä pinona kaapissa ja rasitteena ajatuksissa.

Jonkinlainen kevätsiivousvimma iski jokunen viikko sitten. Pakkasin kirjat muutamaan muovikassiin ja raskain sydämin kannoin ne roskikseen. Kyllä! Kyllä se tuntui pahalta. Kirjan heittäminen roskiin – sehän on melkein rikos! Mutta päättäväisesti luokittelin ennen niin arvokkaat tietosanakirjat - jos ei nyt ihan ongelmajätteeksi niin polttokelpoiseksi jätteeksi. Niiden viimeinen palvelus oli siis tuottaa energiaa jätevoimalassa. Kallisarvoista sähköä! 


Saila Rintee
OSJ:n hallituksen jäsen ja Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n puheenjohtaja




<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on neljä miinus kaksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Niin tutulta tuntuvat Sailan aatokset. Kirjasarjoja on ja löytyy edelleen jostain varastojen uumenista, kun en ole vielä henkisesti päässyt tuohon roskisvaiheeseen. Viime päivinä olen tutustunut kirjojen makulointiasiaan. Tämän päivän kirjat elävät vuoden, sitten kustannusyhtiöt ilmoittavat, että makulointiin vaan: kirjoista revitään kannet ja loppu menee paperin uusiokäyttöön, makuloitavaksi. Onhan sekin parempi kuin roskiin. Tietosanakirjojen kohdalla tämä tuskin enää toimii. Luin juuri kirjoituksen, jossa eräs runoiija kuultuaan kirjojensa menevän makulointiin osti ystäviensä kanssa loput. Sen jälkeen hän itse päätti kirjojensa kohtalon: isänsä ampui niitä mäsäksi, osan kirjailija poltti roviolla, jotkut hän repi palasiksi ystäviensä kanssa jne. Hän halusi antaa runoteoksilleen arvokkaan lopun. Surullista mutta totta.

- Irjaleena <irjaleena@iki.fi> - 13.3.2019 23:51

Digitaalisuus jyllää. Kaunokirjallisuus ym. on myös luettavissa sähköisesti e-kirjoina. Olen hankkinut alkuvuodesta lukulaitteen ja luen sillä parhaillaan Elena Ferranten Napoli-sarjaa e-kirjoina. E-kirjoja voi ostaa edullisesti. Ja niitä saa kirjastoistakin. Lukulaitteessa tekstin ja näytön kirkkauden voin säätää haluamallani tavalla. Silmilleni on miellyttävämpi lukukokemus kuin paperikirja, mikä ihan yllätti. Lukulaite on kirjan lukemiseen myös parempi kuin puhelin tai tabletti. Lukulaitteeseen on helppo ladata kirjoja mukaan myös matkoille. Tulevaisuudessa ostan luultavasti paperikirjoina vain sellaisia kirjoja, joissa on värikuvia, koska lukulaitteeni ei näytä värikuvia.

- Pirkko Komulainen - 13.3.2019 15:44





Kommentoi


 

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.