Kansalaisaloite työeläkeindeksin määräaikaisesta palauttamisesta

Parhaillaan kerätään nimiä kansalaisaloitteeseen, joka tähtää työeläkeindeksin palauttamiseen puoliväli-indeksiksi kymmenen vuoden ajan. Aloitteen voi allekirjoittaa 22.4.2019 asti.

Kansalaisaloitteen korjausehdotus on seuraava:

Työeläkkeisiin palautetaan puoliväli-indeksi kymmeneksi vuodeksi.

Saadun kokemuksen valossa uudistuksen vaikutukset eläkemenoon ja rahastojen kasvuun arvioidaan.

Kansalaisaloitetta perustellaan monipuolisesti työeläkkeen arvon säilymisen tärkeydellä.

Työeläke on ansiosidonnainen etuus. Sen tehtävä on turvata ansaittu tulotaso eläkeaikana.
Vanhuuseläkkeensaajista 98 prosenttia saa työeläkettä.

Työeläkkeen arvon säilyttämiseksi otettiin alun perin käyttöön palkkaindeksi, joka vuonna 1977 muutettiin puoliväli-indeksiksi.
Vuonna 1995 hyväksyttiin taitettu indeksi, joka on hintapainotteinen, eikä siksi turvaa eläkkeen ostovoimaa elintason noustessa.

Eläkkeelle siirryttäessä työeläkkeen korvausaste asetettiin alun perin 60 prosenttiin ansaitusta keskipalkasta.
Esimerkiksi vuonna 2016 eläkkeelle siirryttäessä korvausasteen mediaani oli 59 prosenttia ansaitusta keskipalkasta.

Eläkkeen heikkeneminen alkaa heti eläkkeelle päästyä ja jatkuu koko loppuiän. Parissa vuosikymmenessä eläketaso
laskee 40 prosenttiin ansaitusta keskipalkasta.

Indeksitarkistus on ainoa tapa, jolla voidaan korjata työeläkkeen ostovoimaa. Siksi sen merkitys on eläketurvan säilymisen kannalta ratkaiseva.

Aloitteen pääsee allekirjoittamaan sähköisesti oheisesta linkistä:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3375

Aloitteen, jonka virallinen nimi on Eläkeläisten lakisääteisen köyhtymiskierteen katkaiseminen voi allekirjoittaa myös kannatuslomakkeella.
Lomake löytyy kansalaisaloitteen verkkosivulta yllä olevasta linkistä.
Paperinen kannatusilmoitus palautetaan seuraavaan osoitteeseen: Suomen Senioriliike, Pakarituvantie 4, 00410 Helsinki.

Pidämme OSJ:ssä tärkeänä, että mahdollisimman moni kävisi allekirjoittamassa tämän kansalaisaloitteen! 


« Takaisin

Opetusalan Seniorijärjestö OSJ ry
Undervisningssektorns Seniororganisation rf

Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki

020 748 9736 ja 020 748 9678
seniorit (at) oaj.fi
Toimisto on avoinna arkisin klo 9–15.